Kaikki postaukset kategoriassa Kuohuviinit ja Samppanjat

Ravintola Tocassa herkullinen on yksinkertaista ja viinit erityisen kutkuttavia poimintoja

August 10, 2014
Kuuluu luokkiin: Argentiinalaiset viinit, Italialaiset viinit, Kuohuviinit ja Samppanjat, Punaviinit, RAVINTOLAKÄYNNIT, Roseeviinit, Toca, V I I N I T, Valkoviinit

tocayleis

Minut vietiin kesän alkupuolella synttäriyllätyksenä Ravintola Tocaan. Sehän on pieni, italialaista ja suomalaista ruokaa vaivattomasti yhdistelevä ravintola Unioninkadulla, lähellä vanhaa kauppahallia. Monet muistavat, kun Toca aloittaessaan kohautti saamalla Hesarin Nyt-liitteeltä täydet viisi tähteä. Kiitosta on satanut sen jälkeenkin. Jo omistajien “eca”, Lahdessa toiminut Primo oli paikallisesti hyvin lupaava. Tocan lounaat olivat itselleni ennestään tuttuja, mutta illallispuoli oli tähän asti vain kutkuttava aikomus :) Olin kuitenkin jo tullessa aika varma, että illasta tulee mainio.

Olimme taas liikkeellä suhteellisen aikaisin, heti serviisin alussa. Saimme kivan ikkunapöydän todella rouheisesti sisustetun ravintolan jättimäisen ikkunan äärestä. Ravintolan hengetär Elina otti meidät vastaan rennolla, mutta topakalla otteellaan. Hänen kanssaan on aina mukava jutella niin ruuasta kuin kaikesta muustakin. Tocan rentoa ilmapiiriä korostaa suuri ja alati muuttuva sisustuksellinen elementti, musta liitutauluseinä, johon vieraat saavat jättää omat tervehdyksensä ruokailun lomassa. Lueskelimme kirjoiteltuja kommentteja alkucocktaileja maistellessamme, ja kaavailimme oman puumerkkimme paikkaa :)

tocaamuseOtimme tarjolla olleen pidemmän menun, viisi ruokalajia (65 e), sekä niihin kuuluvat viinit (37 e). Huikeaa oli huomata, että ruoan kanssa olisi voinut valita myös erikoisolutpaketin! Tämä miellyttää varmasti montaa oluen ystävää!

Menu alkoi keittiön tervehdyksellä, joka saapui soikeassa säilykepurkissa. Tirisevä fritattu lihapulla majoneeseineen oli oikein maukas. Se antoi odottaa suoraviivaisia otteita, ei mitään liian kikkailevaa. Ilmeisen tärkeää täällä on makujen tunnistettavuus ja yksinkertaisuus.

Läpi aterian tarjottiin aivan ihania, supertuoreita vehnäleivänpaloja ja focacciaa. Nämä olivat uskomattoman herkullisia voin kanssa. Siis poikkeuksellisen. Leipälokero tyhjentyi huvittavan nopeasti. Mitäpä sanottiinkaan niistä yksinkertaisista mauista :D

Menujen annokset voivat kuulemma vaihdella lyhyellä aikavälillä, päivittäinkin. Me saimme alkuun sokerisuolattua, ensiluokkaisen mureaa lohta ja voimakasta parmesaanijäätelöä. Annoksen viimeisteli kaiken ympärille kiertyvä kauniin vihreä hernesosekeitto, jonka tarjoilija kaatoi pöydässä. Sulava jäätelö levisi sopivasti laajemmalle, ja kiittelimme annoksen yksinkertaista herkullisuutta.

tocalohiherne

Viininä tarjoiltiin futishuumaan hyvin sopivasti Lionel Messin omaa Leo Torrontes -viiniä, jonka voitot kohdennetaan erilaisiin lasten hyväntekeväisyyskohteisiin. Pirteän hapokas viini tulee Argentiinasta Bodega Valentin Bianchin tilalta. Sitruksisen trooppiset aromit sopivat hyvin lohiannokseen.

Nopeasti kävi ilmi, että Tocassa viinit ovat kaikki omalla tavallaan merkityksellisiä ja kiinnostavia erityispoimintoja. Tarjolla monia italialaisia helmiä ja henkilökunnan omia suosikkeja, sekä myös esim. Espanjan ja uuden maailman tuotantoa. Vaikea uskoa, että viinipaketti oli kaiken lisäksi vain 37 euron hintainen!

Seuraava viini oli kaunis vadelmanpunainen espanjalainen rosee Cuatro Pasos Bierzo 2012, mikä antoi hetken arvuutella tulevaa vastinparia lautasella. Jos ensin aloitettiin melko suomalaisittain, nyt mentiin hyvinkin saapasmaahan. Keittiöstä saapui härkää carpaccio rohkean makuisilla lisukkeilla. Määrääviä makuja olivat kirpeän makea balsamico, marinoitu sipuli ja parmesaani majoneesin muodossa. Parsakaali oli paistettu upean rapsakaksi. Rapean hapokas, 100 % mencia-rypäleestä valmistettu roseeviini pärjäsi tuikeiden makujen kanssa hyvin.

tocaharka

Väliruokana tarjoiltiin konstailematon, peräti italialaista kotiruokaa muistuttava gnocchi-annos. Mehukkaat tomaatit ja tuore pesto olivat omaan makuuni rehellisen maukkaita. Ymmärsin kuitenkin myös seuralaisen kannan siitä, että jotakin astetta “kehitellympääkin” olisi voinut tähän väliin odottaa. Viiniksi tietenkin italialaista, mielenkiintoisesti kuplivaa punaista Viinitila Cleto Chiarlin Vigneto Cialdinia. Rypäleenä on Lambrusco Grasparossa di Castelvetro. Raikas, mehevä, mausteisen marjainen viini sopi tomaattiselle annokselle mainiosti.

tocagnocchiPääruoka muodostui yhdeksi suosikikseni. Tarjoiltiin mureaa vasikkaa ja maissipyreetä, rapeita vihreitä sekä ihanaa tiivistä lientä. Annoksen suolaisuutta taittoi mukavasti täyteläinen maissipyree ja etenkin erikoinen viini. Edelleen italialainen, Tenuta Sant Antonion Sponsà Veronese 2011 on valmistettu 30 prosenttisesti cabernet sauvignonista, joita on ensin kuivattu kuukauden ajan ennen puristamista, ja sitten tammitynnyrikypsytetty puolisen vuotta ennen sekoittamista muihin rypäleisiin. Tuloksena on todella mielenkiintoinen, pehmeätanniininen mutta voimakas ja täyteläinen viini, eräänlainen semi-amarone. Maussa voi erottaa mm. luumua.tocavasikka

Jälkiruoaksi pannacottaa mansikalla ja passionsorbetilla. Edellisessä ravintolablogauksessa Kolosta kirjoitin omasta “ilotulituksenkaipuustani” jälkiruoka-annosten suhteen. Olen aika kriittinen jälkkärinsyöjä, ja mielestäni menun makean lopetuksen tulee olla vakuuttava ja vaikuttava piste kaikelle mahtavuudelle. Siinä ei saa himmailla.

Annos oli kaunis kuin koru, mutta täydellinen wau-efekti jäi tässä ehkä puuttumaan. Mansikkatahna maistui hieman hillomaiselta. Kesäaikaan soisi toisaalta käytettävän aitoja tuoreita marjoja. Myöskin rakenteen vaihtelevuus olisi tuonut annokseen lisää ryhtiä. Nyt melko purematta nieltävää annosta rikkoi vain tumma suklaamuruseos,  maukas kylläkin. Ei pidä ymmärtää väärin, annos oli oikein raikas ja miellyttävä – ei vain päässyt omaan jälkkärikärkeeni :D

Sen sijaan jälkiruokaviini miellytti meitä molempia kovasti! Alkonkin valikoimasta löytyvä kevyesti kuohuva punainen Araldica Bracchetto d’Acqui on näitä leikkisiä, matala-alkoholipitoisia italialaisia jälkiruokaviinejä, joissa on täydellinen hapokkuuden ja makeuden tasapaino. Sen “serkku”, hieman hupsu mutta rakastettava Moscato d’Asti on suuri suosikkini, ja tämähän toimi vähintään yhtä hyvin. Aromeiltaan punamarjainen viini sopi mainiosti mansikkajälkiruokaan.

tocamansikkaSumma summarum! Tocassa oli todella rento meininki. Tocan ulkoiset puitteet ovat hyvin koruttomat ja rouheat ja henkivät tietynlaista kalliofiilistä sijainnista huolimatta. Henkilökunta on aitoa ja tarjoilija kohtaa rohkeasti ja henkilökohtaisesti asiakkaansa. Pienen paikan pieni tiimi toimii tinkimättömästi ja tietää roolinsa. Ravintola noudattaa myös omaa linjaansa ujostelematta. Ruoka on juuri niin kuin lupailtiinkin, yksinkertaista ja konstailematonta, laadukasta ja herkullista.

Kutkuttavat viinilöydöt ja niiden yhdistäminen ruokaan on  Tocan ehdoton vahvuus. Täällä tiedetään ja myös kerrotaan jokaisesta viinistä paljon, ja jokainen viini on ilahduttavan merkityksellinen. Hienoa paneutumista!

Kenen kanssa Tocaan? Oikeastaan kenen tahansa hyvän ja yksinkertaisen ruoan ystävän. Ja viinien ystävän ilman muuta. Ai niin, ja oluiden ystävän myöskin! Ystävien ylipäätään, sillä erityisesti kaveriporukassa Tocan rentous pääsee mielestäni oikeuksiinsa. Joka tapauksessa kynnys on hyvin matala palata pian uudestaan!

_____

Ravintola Tocan osoite Unioninkatu 18.

Toca tarjoilee lounaita ti-to, tarjolla yleensä kaksi kevyehköä vaihtoehtoa. Lounas ei ole fine diningia, vaan riisutumpaa, mutta aina kuitenkin idearikasta ja ehdottoman maukasta. Voin suositella pitkällisen testaamisen tuloksena :)

Vinkki: Jos haluat pienessä ravintolassa nopeaa palvelua, varaa pöytä aivan alkuillasta!

Mimosa
Ei kommentteja
Read More

“Parempaa kuin samppanja” – trendikkäällä englantilaisella Ridgeview’llä on olosuhteet puolellaan ja kysyntä katossa

August 05, 2012
Kuuluu luokkiin: Kuohuviinit ja Samppanjat, Punaviinit, Viinisuositukset ruoalle, Viinitastingit

Laatukuohuviiniä Englannista? Parempaa kuin moni samppanja? Tuttua huttua vai mahdoton yhtälö?

Englantilaiset itse suhtautuvat näihin väittämiin aika skeptisesti ja tuhahdellen, mutta esimerkiksi meillä Suomessa on etelä-englantilaisen Ridgeview‘n kuohuviineistä puhuttu jo parisen vuotta. Itse innostuin muun muassa näistä artikkeleista, viimeistään Alkon viinikurssin vetäjän hehkutuksen jälkeen päätin Englantiin matkatessani, että täällä on kyllä ihan pakko käydä katsomassa, mitä ne siellä Etelä-Englannissa oikein puuhaavat!

(Pahoittelen etukäteen ylipitkää postausta! :P)

Viinitarhan takana kohoavat kukkulat antavat alkuperän nimelle Ridgeview.

 

Kymmenen hengen perheyritys Ridgeview on valtavassa nosteessa tällä hetkellä. Decander World Wine  Awardsin kuohuviinisarjan (mukana samppanjat) voitto 2010, ja International Wine and Spirit Competitionin kuoharisarjan voitot 2005 ja 2011 saivat katseet kääntymään Etelä-Englantiin. Sen jälkeen yli 50 maailman huippuravintolaa on ottanut Ridgeview’n kuohuviinejä listoilleen, ja kuningatar Elisabethkin tarjosi Ridgeviewin Bloomsbury 2009:ää Jubilee-vastaanotollaan keväällä. “Parempaa kuin samppanja” on aika napakka iskulause, kertoi se sitten läpimurrosta Englannissa tai mahdollisesti vääristyneestä samppanja-brändin arvostuksesta.

Ridgeview’lla on nyt kädet täynnä töitä, eikä viinejä pystytä tuottamaan niin paljon kuin kysyntää olisi. Mistä tämä oikein johtuu?

Ridgeview’n myynti- ja markkinointipäällikkö Oliver Marsh johdattaa ryhmän meitä viininystäviä köynnösrivistöjen väliin ja selittää. Kyse on pitkälti sijainnista. Etelä-Englanti sijaitsee viinin viljelyalueen pohjoisrajan lähellä. Kolea ilmasto ei ole kaikille lajikkeille suotuisa kasvuympäristö, mutta klassiset samppanjarypäleet Chardonnay, Pinot Noir ja Pinot Meunier viihtyvät karuissa olosuhteissa. Kun yöt ovat viileitä, samppanjarypäleet eivät kypsy liian nopeasti, vaan säilyttävät ihanteellisen hapokkuutensa. Näin ollen Sussexissa on loogista suunnata fokus nimenomaan kuohuviinin valmistukseen.

Metodit on haettu lahden toiselta puolelta Champagnesta, jonne välimatkaa on vain 88 mailia (noin 142 km). Tämä selittääkin sen, että Sussexin maaperäkin on samaa kalkkikiveä kuin Champagnessa! Lähtökohdat kuohuviinin tuotannolle eivät siis todellakaan ole huonot. Ja englantilainen viinintuottajahan on vielä vapaa kaikesta tarkasta sääntelystä, jonka mukaan Ranskan puolella toimitaan. Omaa harkintaa ja idearikkautta voidaan käyttää vapaasti, ja tuloksena syntyy erinomaista kuohuviiniä hyvinkin kilpailukykyiseen hintaan. Englantilaisten itsensä vakuuttamisessa on vielä työsarkaa (Marks & Spencerille räätälöity Ridgeview Marksman voi hieman auttaa tässä projektissa), mutta maailmalla kysyntä on räjähdysmäisessä kasvussa.

Ridgeview käyttää jonkin verran sopimusviljelijöitä, mutta haluaa pitää valmistuspuolen kokonaan omissa näpeissään. Saman rypälelajikkeen eri tarhoista tuodut erät pidetään visusti erillään, jotta makuerot pysyvät täydellisesti hallinnassa. Vaikka nyt olisi paikka lisätä volyymia tuntuvasti, on yritys halunnut keskittyä nimenomaan englantilaisen laatukuohuviinin valmistukseen, vaikka määrät jäisivät vähän vähäisemmiksikin. Pahimpaan savottaan, rypäleiden käsin keräämiseen yritys sentään ostaa työvoimaa ulkopuolelta. Aikaisemmin kyläläiset kävivät talkoohommissa.

On vaikea uskoa, että Robertsin perheellä ei ole minkäänlaista viininkasvatustaustaa. Viiniä on viljelty nyt vasta 18 vuoden ajan. Perustamisvaiheessa vuonna 1994 haettiin asiantuntija-apua Champagnesta, ja samppanjametodia on sovellettu valmistuksessa kaiken aikaa. Englannin kylmiä hallaöitä vastaankin taistellaan perinteisin keinoin. Silloin juostaan köynnösrivien läpi ja sytytetään tarhaan valmiiksi kannetut sadat parafiinikynttilätynnyrit palamaan (ja sytytetään uudelleen, kun ne sammuvat tuulessa…). Kynttilöiden lämpö saa aikaan pakkaselta pelastavia lämpimän ilman aaltoja viinitarhaan. Kynttilämeri näyttää kuulemma idylliseltä keskellä yötä, mutta unenpuute voi alkaa jossain vaiheessa vähän nyppiä. Parhaimmillaan on kuulemma valvottu 8 yötä peräkkäin kynttilöitä sytytellen. Viininviljelijän arki on nimenomaan kausiluontoista.

Jokaisen Ridgeviewin viinirivistön päässä kasvaa ruusupensas. Se ei ole siinä syyttä, vaan indikoi Oliverin mukaan tehokkaasti sitä, onko hyönteisistä riesaa viinipensaille. Jos ruusu kukoistaa, viinipensaidenkin pitäisi olla kunnossa. Tarpeen vaatiessa Ridgeviewillä kuitenkin käytetään torjunta-aineita – luomuviljely olisi aika hankalasti toteutettavissa Englannin ilmastossa.

Tuotantoa ajatellen Ridgeviewin omat tilat eivät ole suuren suuret. Rypäleiden keräämiseen on onneksi suurempi aikaikkuna (nelisen viikkoa) kuin Ranskassa. Ridgeviewin rypäleistä puristetaan noin 55% cuvée – eli vain paras ja laadukkain mehu otetaan käyttöön. Rypälemehujen sekoittaminen on maaginen tapahtuma ja valmistuksen tärkein vaihe. Se tehdään tarkkaan maistellen ja erilaisten viiniasiantuntijoiden kanssa, kuten samppanjaa tehdessä.

Ridgeviewin viinikellari on tarkasti organisoitu. Pullojen kyljet ovat pittoreskin pölyn peitossa, ja hiiva niiden sisällä tekee joko käymistyötään tai sen loputtua antaa viineille luonnetta, esimerkiksi paahtoleipämäisyyttä. Kellarissa säilytetään myös tuotannon kehittämistarkoituksissa kaikkia tuotettuja viinejä ja vuosikertoja. Näin voidaan tutkia, miten ne ikääntyvät – siitähän ei nuorella viinitilalla voi olla vielä kovin paljon kokemusta.

Samppanjametodiin kuuluu ilman muuta korkinvaihto, eli hiivasakan poistaminen jäädyttämällä pullon kärki noin -30 asteeseen. Kone tekee tämän sarjatyönä 1000 pullon päivävauhdilla. Ennen lopullisen sienikorkin kiinnittämistä pulloon lisätään vielä dosage, eli annos sokeria antamaan hapokkaalle viinille loppusilauksen. Määrä on salainen…

Tuotantoketjun lopuksi pullot jonottavat vielä etikettikoneeseen. Kaulan etiketti on ensin löysä metallinen ”tasku”, jonka kone imaisee pullon kaulan myötäiseksi. Lisäksi kiinnitetään etu- ja takaetiketit. Hetken pullot vielä lepäävät varastossa, sitten: valmista maailmalle!

Vielä jokunen sana niistä viineistä itsestään, ällistyttävän huonolaatuisen valokuvan saattelemana.

 

Pääsin maistamaan viittä Ridgeviewin kuplivaa: kahta kuohuviiniä, kahta rosee-kuoharia sekä yhtä mustaa hevosta, kuohuvaa punaviiniä spesiaalierästä.

Kilpailuja voittanut Bloomsbury on Ridgeviewin nimikkosekoitus kaikista kolmesta rypäleestä, pääasiassa Chardonnaysta. Sitruksisen raikas ja rapsakka kuohuviini, johon hedelmäiset ja hunajaiset aromit tuovat lempeää pehmeyttä. Ei missään nimessä liian kuiva, mutta silti tyylikkään tasapainoinen. Muutaman vuoden säilyttäminen on viinille vain eduksi. Käyttösuositus: aperitiiviksi, simpukoiden tai äyriäisten seuraksi, savulohen kanssa. Mainio sorbetinkin kaveriksi. Tämä oli omakin suosikkini – päänvaivaa tuottaakin sitten tämän löytäminen jostakin!

Tyylikäs Cavendish on Pinot Noir ja Pinot Meunier -painotteinen kolmen rypäleen kuohuviini. Kaunis kultainen väri ja syvä, pitkä punamarjainen maku, johon Chardonnay tuo raikkautta ja terävyyttä. Cavendish on paljon Bloomsburya hapokkaampi ja kuivempi. Kestää niin ikään säilytystä, ja kehittää ikääntyessään enemmän paahtoleipämäisiä aromeja. Suositellaan hapokkuutensa puolesta vaalean lihan ja kalan, erityisesti rasvaisten annosten kumppaniksi, joiden kanssa se varmasti pärjääkin hyvin. Cavendishia saa Suomestakin Alkosta.

Fitzrovia on Chadonnay-voittoinen, sekoittamalla valmistettu lohenpunainen rosee-kuohuviini. Maku on pitkä ja tyylikäs, ja sisältää mm. mansikan ja vadelman aromeja. Kepeä, ei liian kuiva. Suositellaan aperitiiviksi, mansikoiden kanssa tai savustetun lohen kumppanksi.

Victoria on Jubilee-vuoden kunniaksi 2009 lanseerattu laaturosee, Pinoteista puristamalla valmistettu. Rikas, hedelmäinen tuoksu, maussa hunajaisia ja mausteisia aromeja.

Viidenneksi maisteltavasksi viiniksi Oliver halusi nostaa pienen yllätyksen, “Marmite-viinin”, joka ei ole tällä hetkellä missään myynnissä (viinitilan varastoja lukuunottamatta). Pimlico on kuohuva punaviini jakaa vahvasti mielipiteitä, ja minut se sai ehdottomasti puolelleen. Luumuntuoksuinen, ihastuttavan persoonallinen, syvän punainen kuohuva sopii hienosti joulutunnelmiin, jälkiruokaviiniksi tai vaikkapa grilliruokien kanssa. Tätä oli pakko ostaa pullo mukaan, vaikka matkalaukut pullistelivat jo hälyyttävästi ihan muutenkin. Pullo matkusti mukanani Eastbourneen, Brightoniin, Southamptoniin, Bathiin ja Oxfordiin ja vihdoin viimein Helsinkiinkin. Enää pitää vaivata päätä sillä, mikä olisi sitten oikea hetki avata tämä ihanuus :D

Ridgeviewin valikoimassa on vielä muun muassa Blanc de Blancs Grosvenor, Black the Noirs Knightsbridge, sekä jo mainitsemani Marks & Spencer -tavarataloille räätälöity Marksman.

_____

Alkon valikoimasta löytyy tällä hetkellä Ridgeviewin Cavendish Brut hintaan 30,60€.
Muihinkin Ridgeviewin viineihin pääsee kyllä Suomessa käsiksi; esimerkiksi Viinibaari Vin-Vin tarjoilee ainakin Ridgeviewin Grosvenoria.

 

O l e t t e k o   t e   p ä ä s s e e t   e n g l a n t i l a i s e n   k u o h u v i i n i n   m a k u u n ?

Mimosa
Ei kommentteja
Read More

Ravintola Murussa kannattaa antaa virran viedä

June 04, 2011
Kuuluu luokkiin: Kuohuviinit ja Samppanjat, Punaviinit, RAVINTOLAKÄYNNIT, Valkoviinit

Pääsimme vihdoin ystävien kanssa käymään Punavuoren Murussa, jonka pitkistä varausjonoista ja rempseän kotoisasta ilmapiiristä on ollut mainintoja paikassa jos toisessakin. Useita viikkoja mekin omaa vuoroa odottelimme. Nytkin tulijoita olisi ilmeisesti ollut riittämiin – Murusta soitettiin paria tuntia ennen ja varmistettiin, että olemmehan tulossa. Ilmapiirin rentous näkyi heti ensi alkuun vaikkapa huolettomasti liitutauluun kirjoitetusta nimikyltistä ja siitä, että pöytäliinat oli jätetty pois. Itse ravintolapalvelu oli kuitenkin tosissaan toteutettua eikä mitään löysäilyä.

Selvisi, että Murussa ei ole ruokalistoja kuin lähinnä tarjoilijan päässä. Ruokia ei siis juuri pääse itse valitsemaan, ellei nyt ole jokin allergiatapaus kyseessä (lukuunottamatta muutamia bistro-klassikoita). Murun toiminta onkin selvästi mietitty sen varaan, että asiakkaat saapuvat avoimin mielin katsomaan, mitä keittiössä on tänään keksitty lautasille taikoa, ja mitä hyvää sommelier on annosten seuraksi viiniullakolta valinnut. On tarkoitus, että asiakas nojaa paikan asiantuntemukseen.

Jos tämä sopii asiakkaalle, vastineeksi saa sitten hyvin toimivaa palvelua. Illan kulku tuntuu olevan mietitty hyvin etukäteen. Kattausajat on porrastettu fiksusti niin, että henkilökunnan kapasiteetti riittää hyvin. Tarjoilija otti meidät vastaan leppoisasti jutustellen ja vei iltaa eteenpäin aina seuraavaa vaihetta pohjustaen. Me saimme kaikki annokset yhtä aikaa ja juuri silloin, kun olimme ihan hetken ehtineet hengähtää ja siirtyä aiheesta toiseen edellisen ruokalajin jälkeen.

Meidän iltamme eteni tällä tavoin hyvin sulavasti, eikä muruakaan tainnut lautasille jäädä. Konseptin suhteen ei siis ollut valittamista. Ehkä sen verran ruokalistoja kuitenkin illan aikana kaipasi, että olisi voinut arvioida loppulaskun suuruutta etukäteen. Visiitti nettisivuilla selvitti kolmen ruokalajin menun hinnaksi juustojen kanssa 48 euroa, mutta juomien hinta selvisi vasta maksuvaiheessa. Ruokien kanssa tarjoillut juomat tulivat maksamaan melkein eurolleen saman verran kuin menukin, mikä lienee melko tavallista. Jokin juomapakettihinnoittelu voisi kuitenkin rauhoittaa ruokailijan mieltä.

___

Ensin halusimme juhlistaa merkkipäivää kuplilla, ja aperitiiviksi suositeltiin erinomaista laseittain myytävää samppanjaa Pierre Pétersin Blanc de Blancs Extra Brut’ta. Maku oli hieman paahtoleipämäinen ja miellyttävästi kuiva, mutta samaan aikaan pehmeä, kevyt ja raikas. Juoma oli erinomainen aperitiivi, ja keräsi kiitosta kaikilta pöydässä. Arvosteluissa muualla on kehuttu erityisesti samppanjan hienoa rakennetta ja intensiivisyyttä. Lasin hinta oli 12 euroa. Samppanja löytyy Alkon tilausvalikoimasta.

Samppanjan kaveriksi tuotiin pian ruskeassa paperipussissa lämmintä kuohkeaa leipää. Sen päälle sai lusikoida pikku purkista oliivi-artisokkatahnaa, jonka makua piristi mukavasti tujaus sitruunaa.

___

Varsinaisesti menu alkoi murealla ankkapastramilla. Sen seurana oli suhteellisen runsaalla kädellä annosteltua parmesancremeä. Itse parmesaani maistui hyvin miedosti, mutta creme oli koostumukseltaan hyvin tuhtia. Vastapainona annoksen pikkuvihannekset olivat kevyesti hapokkaita.
Ankan kanssa oli tehty mukava juomavalinta: burgundilaisen Olivier Merlinin Moulin à Ventiä (9,50 euroa/lasi). Rypäleenä on käytetty käsinpoimittua Gamayta. Tuoksussa erottui marjaisia ja luumuisia, ehkä hieman pippurisia vivahteita. Melko täyteläisessä maussa huomio kiinnittyi samettisen pehmeisiin, todella lempeisiin tanniineihin. Lopussa esiin tuleva hapokkuus oli erityisen tervetullutta melko rasvaisen parmesancremen olemusta leikkaamaan. Viini on ilmeisesti vain ravintolamyynnissä tällä hetkellä.

 

___
Pääruuan makumaailma oli mieto ja pehmeä. Rapean mehevä kuha oli nostettu eriväristen parsojen ja muutaman makean pikkutomaatin päälle. Annoksen ehdoton kohokohta oli aromikas hummeriliemi, joka valutettiin vasta pöydässä lautaselle. Pidimme liemeä niin tärkeänä, että sen puuttuminen olisi vienyt annokselta pohjan.
Kalan kanssa tarjolla oli valkoviiniä hiukan yllättävästi Sloveniasta. Verus Furmintin hinta oli 9 euroa / lasi. Tuoksu oli hyvin vahvasti makean “tuttifruttimainen”, mutta maussa tuli esiin mukavan skarppi ja miellyttävä hapokkuus. Maku oli hyvin miellyttävä ja tasapainoinen. Makua on arvosteluissa kuvattu mm. ruohoon vivahtavaksi, valkoherukkaiseksi sekä pehmeän päärynäiseksi. Valmistaja on suositellut viiniä juotavaksi nimenomaan kalan kanssa. Sen rooli olikin tuoda hieman lisätarmoa kalalle. Tämäkin viini taitaa olla vain ravintolamyynnissä.

 

___
Pääruoan jälkeen oli aika nautiskella muutamista juustoista, jotka olivat “keittiön pojilta jääneet jäljelle”. Se tarkoitti tänään täyteläisen pehmeää tryffelitäytteistä brietä sekä kermaista, hapokasta Beaufort-lehmänmaitojuustoa. Seurana oli yrttimarinadissa muhineita kirsikoita.
Juustojen kanssa siemailimme 20-prosenttista Burmester Colheita -portviiniä, jota löytyy Alkon tilausvalikoimasta. Se jakoi hieman mielipiteitä, mutta keräsi enimmäkseen vuolaita kiitoksia. Kauniin oranssinpunaisen viinin hinta oli 7 euroa/lasi. Tuoksu lupaili runsasta hedelmäisyyttä ja makeutta. Sokeria tässä väkevöidyssä viinissä on toki runsain mitoin, joillekin (itseni mukaan lukien) jopa liikaa. Maussa erottui mm. rusina, vanilja ja sikari.  Etenkin Beaufort-juuston kermainen kirpeys toimi hyvänä vastaparina tälle viinille.

 

___
Jälkiruuaksi saimme kauniin punaista mansikkasorbettia (tai mahdollisesti maitopohjaista serbettiä?). Se tarjottiin raparperin ja marjojen, sekä mysli- ja marenkinokareiden päällä. Ympärille oli pyöräytetty aromikasta roosanväristä siirappia. Maut olivat miedon raikkaita eikä missään nimessä liian imeliä. Makean ystävä saattoi jopa jäädä kaipaamaan vielä jotain, etenkin kun mysli ja marjat toivat annokseen tiettyä aamupalamaisuutta.
Makeutta ja hilpeyttä annokseen toikin sen kepeä juomapari, pohjois-italialaisen Ceretton Moscato d’Asti (10 euroa/lasi). Noin siiderin vahvuinen, kuitenkin vähemmän kupliva jälkiruokaviini sopi hyvin keveän jälkiruuan kaveriksi. Maku oli hedelmäisen makea, mutta kuplat kevensivät meininkiä sopivasti.

 

___
Menun jälkeen maistuivat vielä kahvit ja  viskinystäville vielä 10-vuotias, voimakkaan savuinen Ardbeg.

___

Murussa keskityttiin hyvin virtaavaan ruoka- ja juomakokemukseen. Sen olisi suonut jatkuvan aavistuksen pidempäänkin; 2,5 tuntia kävi hiukan lyhyeksi, kun lopussa teki mieli vielä hieman istua kaiken päälle. Ei meitä pois ehditty alkaa hätistellä, mutta täsmällisiähän me suomalaiset usein kuitenkin pyrimme olemaan ;)

Mimosa
1 kommentti
Read More

Samppanjaa läpi aterian? Ehkäpä, jos valitsee oikein :)

May 18, 2011
Kuuluu luokkiin: Chardonnay, Hapokkuus, Kuohuviinit ja Samppanjat, Pinot Noir, Ranskalaiset viinit, Tammen aromi, Väri, Viinisuositukset ruoalle, Viinitastingit

Jatketaan vielä hieman viinilinjalla. Kävimme nimittäin opiskelijoiden viinikerhon kanssa maistelemassa muutamia samppanjoita vanhan apteekin tiloissa Ravintola Careliassa. Paikan viinilistaa pidetään arvossa, mikä lienee mm. oman viinien maahantuonnin ansiota.  Sympaattinen sommelier Kai Autio jakoi viisauttaan auliisti, ja koitan nostaa esiin muutamia erityisesti viinin ja ruoan yhdistämiseen liittyviä juttuja. Itsehän olen viiniharrastuksessani vasta alussa.

Samppanjatastingin aluksi oli  keskustelua vanhan ja uuden maailman viinien eroista. Vanha maailma (tahtoo sanoa Eurooppa) nojaa pitkälle säänneltyihin perinteisiin viinin valmistuksessa, ja samppanja on tästä tietysti hyvin tunnettu osoitus jo nimensäkin puolesta. Pienillä perinteisillä viinitiloilla viinit tehdään suureksi osaksi käsin, ja valmistajalla on kunnianhimoisia tavoitteita nimenomaan viinin laadun kannalta, ei niinkään määrän. Huonot rypäleet voidaan poimia pois (puhumattakaan rotista ja sammakoista ;)) ja valmistajan oma kädenjälki maistuu viinissä. Harrastajan kannalta tällaiset ehkä pieniä määriä tuotetut viinit ovat tietysti mielenkiintoisia. Hyvät ja huonot viinivuodetkin näkyvät tietysti enemmän ja  maistuvat lasissa asti.

Uudessa maailmassa (Euroopan ulkopuolella) ideana ei karkeasti ottaen ole pipertää pienessä mittakaavassa, vaan tehdä bisnestä idealla “enemmän on enemmän”. Viinin laatu voi kuitenkin olla kärsivä osapuoli, jos mutkat vedetään suoriksi tehotuotannossa. Tällöin viiniä saatetaan joutua muokkaamaan paljonkin jälkikäteen erilaisilla keinoilla, mikä voi jossain vaiheessa kääntyä jo itseään vastaan. Tämä on helposti ymmärrettävissä, kun ajattelee hyvistä raaka-aineista käsin tehtyä ruokaa ja vertaa sitä bulkkituotettuun teolliseen ateriaan, jonka aromeja joudutaan rukkailemaan erilaisilla keinoilla.

Sommelier sanoi mielestäni aika oivaltavasti, että käsintehdyn ruuan kanssa on melko luontevaa valita myös käsintehty (eli vanhan maailman) viini. Uudesta maailmastakin (Euroopan ulkopuolelta) löytää totta kai paljon mielenkiintoisia viinejä moneen tilanteeseen, ei sillä. Itselleni heräsi kuitenkin kiinnostus suunnata viinien tutkiskelua nimenomaan eurooppalaisiin viineihin.

Aution mukaan luomu on suuri tuloillaan oleva trendi myös viineissä. 60-luvulta lähtenyt innostus käyttää torjunta-aineita laimeni 80-luvun paikkeilla, kun huomattiin maaperän alkavan sen vuoksi köyhtyä. Ja tietysti aineet päätyvät suoraan myös viinipulloon. Nyt on jälleen kiinnostuttu luomutuotannosta. Mainituissa vanhan maailman perinteisissä viineissä on sekin hyvä puoli, että ne tehdään monesti jo valmiiksi vanhoja perinteitä (aikaa ennen torjunta-aineita) noudattaen, eli luomutasoisesti ilman sertifikaattejakin.

Samppanja on tietenkin etupäässä juhlan juoma, aperitiivi, kupliva tunnelman nostattaja. Ei se kuitenkaan siihen jää. Sanotaan jopa, että samppanja on ainoa juoma, jota voi juoda läpi aterian. Sommelierimme suhtautui tähän mottoon kuitenkin varauksella; riippuu samppanjasta. Ja ruuasta. Pitää siis osata yhdistää myös samppanja ja ruoka oikein.

Me maistoimme neljää samppanjaa. Ne erosivat kaikki mukavasti toisistaan, ja valottavat osaltaan ehkä myös samppanjan ja ruuan yhteen sovittamista.

_____

Ensimmäinen samppanja Cuis 1er Cru (Brut Sans Année) oli Cuisin alueelta, tuottajalta nimeltä Pierre Gimonnet & Fils. Rypäleenä oli käytetty ainoastaan chardonnayta. Viini oli hyvin hailakan värinen, ja tuoksui lähinnä raikkaalta ja kevyesti hedelmäiseltä. Näistä voi jo päätellä, että kovin läpitunkevan makuista viini tuskin on. Sommelierin mukaan tämä samppanja onkin lähinnä kevyen raikas ja rapsakka aperitiivi, ja toimii parhaiten tässä tehtävässä. Maku on mineraalinen ja kuiva. Itse pidin makua hyvin kiinnostavana; erotin siinä vivahteen vahvasta tummasta suklaasta tai kaakaosta etenkin ennen juoman lämpenemistä. Erittäin miellyttävä, eikä lainkaan tylsä samppanja skoolaamiseen. Juomaa ei saa ainakaan tällä hetkellä Alkosta, mutta se on monenkin ravintolan viinilistalla.

Toiseksi maisteltiin Réserve Brutia, valmistajana Jean Vesselle Bouzysta. Samppanjaan oli käytetty 80 % Pinot Noiria ja 20 % Chardonnayta. Viini oli väriltään aivan aavistuksen edellistä tummempi, mutta edelleen melko hailakka. Sommelierin mukaan samppanja oli edelliseen verrattuna runsaampi ja leveämpi, hedelmäisempi. Itse pidin viinin miellyttävimpänä piirteenä raikasta, herukkamaista hapokkuutta. Viini oli miellyttävä ja helppo juotava, ei moitteita siinä. Aperitiivina tuskin kukaan esittää vahvoja vastalauseita tämän samppanjan suhteen. Viini herätti kuitenkin itsessäni vähemmän tunteita kuin edellinen; en jäänyt muistelemaan. Samppanja on Alkon tilausvalikoimassa.

Kolmas samppanja oli Grand Cellier d’Or Brut 1er cru, valmistajanaan Vilmart & Cie Rilly-la-Montagnesta. Valmistajaa on kiitelty jopa “samppanjamaailman mullistamisesta”. Samppanjaan on käytetty 60 % Pinot Noiria ja 40 % Chardonnayta. Väriero on kahteen edelliseen nähden huomattava, tämän ollessa silminnähden keltainen. Myös tuoksu on hyvin vahva, paahtuneeseen (jopa palaneeseen) vivahtava. Sommelierin mukaan samppanja onkin kypsytetty tammitynnyrissä, ja saanut paahteisen, puumaisen aromin. Maku on hyvin intensiivinen, edellisiin verrattuna aluksi dominoivan tuntuinen. Maku vivahti tuoksun tavoin nimenomaan palaneeseen tai ehkä sikariin. Loppua kohti esiin tuleva happo oli miellyttävä. Pidän tätä melko hätkähdyttävänä samppanjana aperitiiviksi, ja sommelierin mukaan tämä kävisi hyvin muun muassa kalan tai vaalean lihan, tai toisaalta jälkiruoan kanssa. Jos tätä käyttää pelkästään aperitiivina, on mielestäni syytä olla tammen ystävä. Ruuan kanssa tämän viinin luonteikkuus ja mielenkiintoisuus tulee helpommin lähestyttävästi esiin. Maku oli monipuolisimmillaan viinin hiukan lämmettyä. Tätä viiniä voi tällä hetkellä maistella vain ravintoloissa.

Viimeisenä maisteluun tuli Brut Millésime Grand cru, jonka valmistaja on Paul Bara, myös Bouzyn alueelta. Rypäleenä oli käytetty puhtaasti Pinot Noiria. Väriltään tämä samppanja oli selkeästi tummin, syvän keltainen. Osa viinistä oli tammitynnyrikypsytetty. Tämä viittasi tietysti myös vahvaan makukokemukseen, eikä väärin viitannutkaan. Edellisen lailla viini maistui paahteiselta ja sen lisäksi hyvin vahvasti maatuneelta, monen mielestä jopa ällistyttävän paljon kaalimaiselta. Allekirjoitan tämän, enkä käyttäisi tätä samppanjaa aperitiivina kuin ehkä nähdäkseni kavereiden ilmeet (johon minulla ei sinänsä taida olla varaa ;)). Sen sijaan sommelierilta tuli hyvältä vaikuttava ehdotus tämän viinin tarjoamisesta sieniruokien, ehkäpä vahvan tattikeiton kanssa. Pienen totuttelun jälkeen tämä samppanja alkoi tuntua mielenkiintoiselta vaihtoehdolta testata sienien seurana. Viini on tällä hetkellä vain ravintoloiden viinilistoilla. Näin ollen ruokavalinnasta voi hyvin neuvotella vielä paikan sommelierin kanssa.

_____

Summa summarum. Samppanjoidenkin suhteen pätee se ajatus, että mitä intensiivisempi ja aromikkaampi viini, sen paremmin se pärjää ruuan seurana ja jopa kaipaa sitä. Silloinkaan ei ole ihan yhdentekevää, minkä ruuan kanssa samppanjaa juo.

Samppanjalla on Aution mukaan ehkä vähän turhankin luksusmaine; se on ravintolassakin ihan peruspalkansaajan saavutettavissa. Näiden samppanjoiden ravintolahinnat olivat 52-92 euroa/pullo. Sen verran hinnakasta samppanja kuitenkin on, että itse pidän hyvänä vaihtoehtona perehtyä ruokasuosituksiin, tai kysäistä sommelierin mielipidettä tilatessa.

Mimosa
Ei kommentteja
Read More

Kesäjuomia Kampissa

May 07, 2011
Kuuluu luokkiin: Brunssi, Espanjalaiset viinit, Kuohuviinit ja Samppanjat, Picnic-eväs, Ranskalaiset viinit, Roseeviinit, Tapahtumat

Poikkesin tänään Let’s talk about wine -viinikonferenssin tapahtumatelttaan Kampissa. “Maisteltavana on satoja viinejä ja niiden kanssa sopivia herkkuja”, uutisoi Hesari.  Odottelinkin kivoja vinkkejä viinin ja ruoan yhteensovittamiseksi, mutta sen suhteen sain vähän pettyä. Viinejähän oli tarjolla paljon, mutta ruokaa sai lähinnä vain sushibaarista tai berliininmunkkikioskista. Olisi ollut antoisaa, jos jokaisella viinistandilla olisi ollut valikoituja makuja juuri tiettyjen viinien kanssa sopiviksi! Yhdessä pöydässä tarjoiltiin parmankinkkua, mutta se jäi nähdäkseni poikkeukseksi.

Tunnelma oli kuitenkin mukava, kiitos elävän musiikin. Itse ehdin maistella muutamia kesäisen kepeitä juomia.

Etelä-Ranskalaisen Château Minutyn roseeviiniä Moments rosé kehuttiin viinitilan lippulaivaksi, jonka suurimmat vahvuudet ovat raikkaus ja nautittavuus. Viiniä maistelevien ihmisten kommentit sekä (pakko myöntää) erityisen kaunis pullo taisivat olla syy siihen, että minäkin käytin kuponkini tähän.

Raikasta viini oli, ehdottomasti. Monet roseeviinit ovat mieletäni turhankin makeita, mutta tämän maku oli piristävän kuiva (osaamatta tarkemmin määritellä, mihin se oikeaoppisesti kuivuusasteikolla sijoittuu). Kuitenkin maku oli jollain lailla hyvin marjainen ja monipuolinen. Yksittäisiä makuja oli vaikea poimia, koska ajatus jumitti yksinkertaisesti viinin “yleisessä miellyttävyydessä”. Täydellinen piknikviini! Maahantuoja suosittelee viiniä esimerkiksi aperitiiviksi, tapaksien tai vaaleiden liharuokien kanssa.

Viini tulee kesäkuussa Alkon tilausvalikoimaan. Eipä hassumpi juhannustuliainen!

Viinien maahantuoja Fondberg on aika näyttävästi mainostanut viime viikkoina “fresitatyyppisiä” hedelmäisiä uutuuskuohuviinejä. Muun muassa appelsiini- ja vadelmakuoharit ovat sattuneet omaan silmääni ilmaisjakelulehden sivuilta. Päädyin maistamaan espanjalaista Platino Orange Pleasures -kuohuviiniä, joka sisältää mainoksen mukaan aitoa appelsiinimehua ja hedelmälihaa.

Tähän nähden maku oli mielestäni yllättävän appelsiinilimumainen ja “esanssinen”. Odotin rehellisempää appelsiinin raikkautta. Vaikka viini ei varsinaisesti ollut makea, se oli kuitenkin jollain lailla imelän oloinen. Hedelmälihaa en juomassa itse huomannut.

Pelkkänä seurustelujuomana tämä saattaisi alkaa tympiä, mutta näkisin tämän viinin kuitenkin hyvin paikallaan brunssipöydässä aurinkoisen pirteänä extrana.

Näkikö joku muuten kello 12.45 pidettyä viininpoljennan SM-kilpailua? :)

Mimosa
Ei kommentteja
Read More

  • MIMOSALSA.COM

    • Mimosalsa-ruokablogin reseptiarkisto löytyy nyt tästä uudesta osoitteesta Mimosalsa.com.

      Blogia ei parhaillaan aktiivisesti päivitetä, mutta se toimii reseptiarkistona.

      Tervetuloa! T. Mimosa

      mimosa @ mimosalsa . com

  • AIKAJÄRJESTYKSESSÄ