Kaikki postaukset kategoriassa Viinisuositukset ruoalle

Suolaisenmakeat piparit kätkevät sisäänsä sinihomejuustosydämen

December 08, 2015
Kuuluu luokkiin: Aperitiivit, Digestiivit, Jääkaappi, Joulu, Juusto, Leivonnainen, Liesi, Pikkuleipä, pipari, Suomalainen, Uuni, Viinisuositukset ruoalle

sinihomejuustopiparit1

17Tässäpä piparit hieman aikuisempaan makuun – niiden sisälle on leivottu sinihomejuustoyllätys! Tuoreeltaan täyte on vielä ihanan pehmeää ja kermaista. Sopii mainiosti vaikkapa portviinin, tokajin tai miksei makean valkoviiniglöginkin kanssa.

Toteutus on erittäin simppeli – pieni ja isompi samanmuotoinen piparimuotti, sekä ihan ohueksi kaulittu piparitaikina.

 

Tarvitset:

Kaksi samanmuotoista, eri kokoista piparimuottia, esim. minikokoisen sydämen ja keskikokoisen sydämen.

noin 200 g sinihomejuustoa

Annoksen piparitaikinaa makusi mukaan (alla yksi esimerkkiohje)

Noin 30 pienehköä täytettyä piparia

Taikinaan tarvitset:

  • 1 dl tummaa siirappia
  • 1,5 dl hienoa sokeria
  • 175 g voita
  • 2 tl jauhettua kanelia
  • 2 tl jauhettua inkivääriä
  • 2 tl jauhettua pomeranssinkuorta
  • 1/2 tl jauhettua neilikkaa
  • ripaus maustepippuria jauhettuna
  • 1 muna
  • 2 tl ruokasoodaa
  • noin 5,5-6 dl vehnäjauhoja

Taikinan valmistus:

  1. Ensimmäisenä päivänä valmista taikina – sen tulee tekeytyä ja kovettua vähintään 10 tuntia.
  2. Varaa tarpeeksi korkeareunainen kattila (seos tulee kuohumaan).
  3. Mittaa kattilaan siirappi, sokeri, 100 g voita ja mausteet.
  4. Kiehauta ainekset ja anna hetken kunnolla kuplia. Sekoita usein.
  5. Nosta kattila levyltä. Lisää loppu voi (75 g) paloina seokseen ja sekoita, kunnes voi sulaa.
  6. Jäähdytä taikina haaleaksi. Laita kattila esimerkiksi kylmään vesihauteeseen hetkeksi.
  7. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja ruokasooda.
  8. Lisää jäähtyneeseen seokseen kananmuna ja sekä parissa erässä jauhoseos. Jos taikina tuntuu todella tarttuvalta, lisää vielä vähän jauhoja.
  9. Sekoita taikina tasaiseksi.
  10. Kaada taikina muovikelmuarkille ja taittele kelmun avulla taikina tiiviiksi nyytiksi. Nosta taikina jääkaappiin tekeytymään ainakin noin yön yli.

sinihomejuustopipari3

Sinihomejuustopiparit:

  1. Lämmitä uuni noin 200 asteeseen.
  2. Kauli valmis piparitaikina normaaliin tapaan jauhoja apuna käyttäen, mutta vielä tavallista ohuemmaksi levyksi. Paksuus saisi olla noin 2 mm. Ota isommalla muotilla kuvioita ja asettele puolet (alaosat) pellille ja siirrä puolet (yläosat) hetkeksi esimerkiksi leikkuulaudalle.
  3. Leikkaa sinihomejuusto ohuiksi, noin 5 mm paksuiksi viipaleiksi / levyiksi. Ota pienemmällä piparimuotilla paloja sinihomejuustosta. Asettele homejuustoviipaleet pellillä olevien piparien päälle, kuvion keskelle.
  4. Ota viereen lasillinen vettä taikinan liimaamista helpottamaan. kiinnitä pipareille “kannet” kostuttamalla pipariarkin reunat kevyesti vedellä ja painelemalla samanmuotoinen pipari pohjapiparin ja homejuuston päälle kanneksi. Käy reunat läpi tiukasti, ettei homejuusto alkaisi uunissa vuotaa piparista ulos.
  5. Tasaisempia pipareita saat, jos lopuksi käännät jokaisen piparin ympäri, niin että muhkuraisempi päällyskerros jääkin alimmaiseksi.
  6. Paista täytetyt piparit keskitasolla noin 12-15 minuutin ajan. Kostea täyte saa aikaan sen, että paistoaikaa menee hieman tavallista enemmän. Piparit voivat myös jäädä hieman tavallista vaaleammiksi.
  7. Tarjoa mieluiten tuoreeltaan hyvän jouluisen juoman kanssa.

sinihomejuustopiparit4

Mimosa
Ei kommentteja
Read More

Arki-iltana Ravintola Kolossa oli reippaat otteet ja valikoituja herkullisia makuja

May 16, 2014
Kuuluu luokkiin: Kolo, M U U A L L A    M A I S T E L T U A, RAVINTOLAKÄYNNIT, Viinisuositukset ruoalle

kolo1

Minua on vaivannut huono onni Ravintola Koloon pääsemisen suhteen. Paikasta kuultu palaute on ollut tosi positiivista, ja ainakin kolmisen kertaa olen koittanut saada pöytää viikkojen päähän varausajankohdasta, mutta ei. Tällä kertaa haluttiin syömään tiistai-iltana ja olin tosi aikaisin liikkeellä, joten hyvin kävi. Itse asiassa jopa niin hyvin että olimme alkuillasta pitkään ainoat asiakkaat, parhaassa ikkunapöydässä. Suosittelen siis alkuiltaa arkena! :)

Kolohan on kodikas ja välitön paikka, jossa nuorekas tarjoilija kirmaa lenkkareissa ja keittiön äänet kajahtelevat salin puolelle. Kuten samalla kadulla seuraavassa korttelissa Murussa, täälläkin palvellessa otetaan rohkeasti kontaktia ja jutellaan spontaanisti asiakkaan kanssa. Pöytäliinoja ei ole, ja kaikki muukin kertoo osaltaan, että pönötys pois. Salin sisustus on värikäs ja kiinnostava. Nurkassa aikaa mittaa peltipurkista tehty kello, jossa punnuksena heiluu mikäs muu kuin vispilä. Itse kyllä tykkään kovasti siitä, että keskitytään pääasiaan eli laadukkaaseen ruokaan, eikä viritellä sen ympärille turhaa mystistä jäykkyyttä. Toki voi olla ihmisiä tai tilanteita, joissa halutaan kovinkin muodollista otetta ja ympäristöä, mutta etenkin Suomessa ollaan silloin äkkiä ylemmyydentuntoisen ja kolean palvelun armoilla. Kolossa rentoutui nopeasti.

Asiakas saa päättää ruokalajien määrän (3, 4 tai 6) ja jakaa nämä kappalemäärät täysin vapaasti alku-, pää- ja jälkiruokien sekä juustojen kesken. Päädyimme seuralaisen kanssa neljään ruokalajiin, joissa itse painotin alkuruokia ja kumppani jälkiruokia. Itse olisin kaikista mieluiten ottanut viisi ruokalajia, joista kaksi olisi ollut alkuruokia, yksi pääruoka, välijuustot ja jälkiruoka, mutta jostain syystä juuri tämä optio puuttui :) Valitsimme ruokiin myös viinipaketin, joka oli mielestäni hyvin kohtuuhintainen. Usein viinien hinta ylittää Helsingissä ruoan, eikä toisin päin.

Jo ensimmäisen keittiön tervehdyksen saapuessa havaitsimme, että nyt ei ole käytössä ihan perus-Arabiaa. Kolon yksi omistaja harrastaa antiikkiesineitä, ja monet astiat olivat upeita uniikkeja antiikkiyksilöitä. Mitä ihanuuksia! Kultareunaisista kupposista tarjoiltiin alkuun amusena napakan täyteläinen parsakeitto, jossa arvioimme olevan enemmän parsan makua kuin parsassa itsessään :)

kolo8

Olimme molemmat valinneet alkuun paahdettuja puna- ja keltajuuria sekä serranokinkkua. Punasävyisessä annoksessa oli myös vadelmaista kastiketta ja paahdettuja hasselpähkinöitä. Rapea ja suolainen kinkku oli tämän annoksen helmi! Sen kanssa tarjoiltiin espanjalaista Bodegas Pinordin Clos Del Mas 15 Merlotia vuodelta 2008, jonka punamarjaiset aromit sopivat mainiosti hapokkaiden punajuurten kanssa.

Itse sain seuraavaksi upean vihreää parsarisottoa. Yksi hauska makuvivahde risotossa oli tilli. Ei se kaikkein ilmeisin parsan kaveri ainakaan omassa keittiössäni… Risoton kypsyys oli täydellinen, ei yhtään rasahteleva, mutta tarjosi kuitenkin kunnollisen puruvastuksen. Parsan kanssa siemailin alcaselaista Domaine Pfisterin Pinot Blancia vuodelta 2011, jonka tuoksussa oli hauskasti selkeä parsan vivahde. Viini oli hedelmäinen, sitruksinen ja pirteän hapokas, kuten parsarisoton kanssa hyvin sopiikin.

kolo7

Ruoat tulivat pöytään juuri siten kuin oli tilattu – jos oli tilannut kaksi alkuruokaa siinä kuin seuralainen yhden, niin toisella puolella pöytää pidettiin sitten ihan rehellistä taukoa syömisestä ja odoteltiin. Mikäs siinä, näinhän se oli valittukin. Jäin kuitenkin miettimään, että ehkä toiselle olisi maistunut sillä aikaa vaikkapa seuraavan ruokalajin viini tai palanen tuoretta leipää sillä aikaa, kun itse söin?

kolo6Ennen pääruokaa suut raikastettiin silkkisellä punaherukkaisella välisorbetilla, joka tarjottiin jälleen pienestä antiikkikupposesta pienellä vanhalla lusikalla.

Pääruoaksi seuralainen otti paahdettua ankanrintaa. Annos oli värikäs ja keväinen, ankka kauniin punertava. Hiukan seuralaista mietitytti tämän annoksen lukuitsen komponenttien yhteensopivuus. Erityisesti lisukkeena ollut pasta jäi hieman kysymysmerkiksi. Kylkeen tarjottiin mustaherukkainen, vahvan tanniininen ja tammitettu Quinta do Pégon Douro Dop Grande Reserva 2010 Portugalista.

kolo4

Itse sain pääruoaksi paistettua kuhaa, joka oli uskomattoman mehukasta. En tiedä, käytetäänkö Kolossa sous videa vai muita valmistustaikoja, mutta mehevyys oli huippua! Lisäkkeenä söin tämän kevään ensimmäiset uudet perunat sitruunassa pyöräytettyinä, sekä pieniä makeita tomaatteja. Ei mitään maailman hifeintä, mutta niin hyvää ja raikasta! Viiniksi passasi mainiosti tasapainoisen hapokas ja hieman päärynäinen St. Michael Eppanin Alto Adige Pinot Grigio 2012 Italiasta.

kolo5

Pääruoan jälkeen oli seuralaisen juustojen vuoro. Taisin näyttää snadisti kateelliselta, sillä tarjoilija ehdotti, että toisi minullekin veitsen ja haarukan, jos saan luvan hiukan nipistää juuston kulmasta. Onneksi pöydän toisella puolella oltiin hövelillä tuulella :) Juustolautanen oli yhdelle aika sopivan kokoinen neljän juuston setti, jossa oli suomalaista Vilho–juustoa Mouhijärveltä, sveitsiläistä Gruyèreä, ranskalaista Morbier-tuhkaraitajuustoa ja Stiltonia Briteistä. Tuttuja ja hyviksi havaittuja kaikki, paitsi Vilhoa maistelimme ekaa kertaa. Ehkä jokin täysin yllättävä poimintakin olisi mahtunut tähän joukkoon?

Juustojen kanssa seuralainen siemaili mainiota Porto Conde de Monsul Tawnya, joka oli portviiniksi kivan raikas ja ryhdikäs tuntuvien happojensa ansiosta. Ei pelkoa tunkkaisesta rusinaisuudesta!

kolo2

Jälkiruoka on dinnerin finaali, ja mieliin painuvana sen pitäisi aina olla tarpeeksi vaikuttava. Onnistuneen menun päätöksen täytyy olla tarpeeksi täyteläinen ja viedä pois makeanhimot mutinoitta. Tämä on minun mielipiteeni, ja yllättävän usein olen kelpo ilotulitusten päätteeksi saanut eteeni mitäänsanomattoman sorbetin, aamupalamaisia marja-murohässäköitä tai muuten vaan liian väsähtäneitä tylsyyksiä. Se on anteeksiantamatonta! :D

Kolon listalla viimeisenä luki vain yksi sana, “jälkiruoka”, joten vähän jännitti, miten vierailumme tuleekaan päättymään. Eteen tuotiin ensin kaunis kristallilasi, ja siihen saatiin huumaavan tuoksuista kultaista jääviiniä, tai tässä tapauksessa heights winea Israelista Golan Heightsin kukkuloilta. Yarden Galilee Heights wine on tehty kokonaan Gewurztraminerista, ja maku oli hedelmäisen aromikas, ananaksinen ja aprikoosinen. Makeuden vastapainona viini oli onneksi myös ryhdikkään hapokas. Aivan ihana, pitkä maku.

Jälkiruoka saapui harmaalla laatalla, kauniin kesäiseksi koristeltuna. Pääroolissa juustokakkua, vierellä appelsiinijäätelöä, paahdettuja manteleita ja sabayon-kastiketta. Lisäksi tuoreita marjoja ja kirpeää mustaherukka(?)kastiketta. Tämä kombo oli kuulkaa ihan uskomaton. Juustokakku oli supertäyteläistä, ja appelsiini sopi siihen sekä rapeisiin paahdettuihin manteleihin täydellisesti. Sabayon toi täydellisen pehmeän makeuden kaiken ympärille, ja marjat raikastivat tarvittaessa. Täydellistä, parasta, toistelimme. Tähän mennessä Helsingin paras jälkiruoka on osaltani nyt syöty Kolossa! :)

kolo9

Kaikenkaikkiaan Kolo tuntui mutkattomalta ja turhista rajoitteista vapaalta ravintolalta, jossa ilotulitus löytyy itse ruoasta, kauniilta lautasilta tarjoiltuna. Tykkäsimme kovasti ikkunapöydästämme, josta pääsi osaksi Fredan vilinää. Ja totta kai aluksi ainoina asiakkaina saimme nauttia napakasti rullaavasta palvelusta, joka oli koko illan hyvin iloista ja juttelevaa. Tarjoilijalla oli hyvä tatsi – ja kuulo, sillä hän reagoi heti, kun antiikkihaarukkani kilahti kerran vahingossa lattialle. Uusi tuli alta aikayksikön. Kyselimme itse paljon ruuista ja myös meidän mielipiteistämme oltiin kiinnostuneita. Tosi hyvä fiilis jäi! Tullaan pian uudestaan, etenkin kun menukin vaihtuu suhteellisen usein …paitsi se jälkkäri saisi kyllä pysyä ihan samana ;)

kolo10

Mimosa
Ei kommentteja
Read More

Parsaa hollandaisella ja uppomunalla – sekä vinkki vinkeästä Parsapassi-kisasta Lasipalatsissa!

April 15, 2013
Kuuluu luokkiin: Alkuruoka, Alsacen viinit, Brunssi, Haastava, Juhlava, Kastike, Liesi, Muscat / Moscato, Nopea, alle 1/2 h, Pääruoka, RAVINTOLAKÄYNNIT, Riesling, Ruoka, V I I N I T, Valkoviinit, Vihannekset, Viinisuositukset ruoalle

aamupalaparsa

Parsakausi käynnistyy taas sähäkästi, kun Hollannissakin pellot alkavat vihdoin sulaa ;) Kevät on toden totta antanut odotella itseään, mutta eipä häiriinnytä siitä! Meillä fiilisteltiin sunnuntaiaamun kunniaksi vähän muhkeammalla paahtoleivällä. Pohjalle lusikoitiin klassista hollandaisea, päälle tuoretta parsaa sekä uppopaistettu muna, eipäs siinä paljon muuta kaivannutkaan :)

Onko teillä jo päästy parsan makuun tältä keväältä?

Itse pääsin vielä blogin kautta käymään Ravintola Lasipalatsin Parsaviikkojen avauksessa, jossa paljastettiin erityisesti matkailevan parsafanin unelma :D

Nimittäin Lasipalatsi lennättää yhdessä Finnairin kanssa eniten parsa-annoksia Lasipalatsissa pistelleen ruokailjan matkalle Amsterdamiin! Voittajalle ja avecille kustannetaan lentojen lisäksi kaksi yötä hotellissa Amsterdamin keskustassa ja kaksi herkullista 3 ruokalajin illallista viineineen!

Leimoja erityiseen Parsapassiin saa vain omista annoksista, joten esimerkiksi suuresta pöytäseurueesta ei ole apua keinottelussa ;) Lasipalatsin listalla on lähes 15 eri parsa-annosta, joten ihan heti ei rupea kyllästyttämään ;) Parsaa on yhdistetty esimerkiksi savuloheen, vasikanposkeen, osterivinokkaisiin tai aivan erinomaisen suomalaisen ilmakuivatun porsaanniskaan. Viimeksimainittu on erityisen herkullinen löytö (jota muuten saa vähittäismyynnistäkin, psst!)

parsapassi

Tänä vuonna Lasipalatsissa siemaillaan parsan kanssa Alcasen raikkaita Gisselbrecht-viinejä. Itse pääsin maistamaan näistä muutamia, ja pidin erityisesti hedelmäisestä, aromaattisesta Muscatista sekä raikkaan kukkaisesta Rieslingistä parsan kumppanina.

parsaviinit2

Ei muuten olisi yhtään huonompi idea syödä itsensä Amsterdamiin – uskoisin, että makoisien parsa-annosten yhteishinta olisi halvempi kuin omakustanteisen Amsterdamin-matkan loppusumma, haha ;P

parsapoyta

Parsaviikot Lasipalatsissa 2. huhtikuuta – 25. toukokuuta 2013.

Parsa-passin viimeinen palautuspäivä 27. toukokuuta! :)

_____

 

 

 

 

Tässä vielä speksit tämänaamuiseen parsa-aamiaiseen, eli

Parsa-Toast Hollandaise-kastikkeella ja Uppomunalla

2:lle

Tarvitset:

  • 4 viipaletta mieleistä vaaleaa leipää
  • 8 tuoretta parsaa (käytin vihreää)
  • 2 munaa sekä 2 munan keltuaista
  • 125 g voita
  • 1 rkl vettä
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 3 rkl valkoviiniä
  • ripaus valkopippuria
  • suolaa tarpeen mukaan
  • 3 rkl etikkaa keittämiseen
  • sitruunaviipale tai loraus sitruunamehua myös keittämiseen

Valmistus:

  1. Ota voi huoneenlämpöön. Leikkaa se pieniksi kuutioiksi. (Jos olet kiireessä, pyöräytä voinokareita 10 – max 15 sekuntia mikrossa, jolloin se pehmenee juuri sopivasti.)
  2. Varaa yksi kattila parsojen keittämiseen, toinen kattila sekä siihen sopiva metallikulho (tai pienempi kattila) kastikkeen vesihauteeksi ja sekoitusastiaksi, ja kolmas kattila uppomunien valmistamiseen. Varaa myös pallovispilä kastikkeelle.
  3. Laita vedet lämpenemään kaikkiin kattiloihin. HUOM! Kastike-vesihauteen vettä ei tule päästää kiehuvan kuumaksi, vaan ainoastaan höyryäväksi.
  4. Pese parsat ja leikkaa niistä puumainen päätyosa pois. Kuori vaaleat parsat ja halutessasi hieman vihreäitäkin (paksummasta osasta).
  5. Erottele kaksi keltuaista. Kaada myös kaksi kananmunaa valmiiksi omiin pieniin laseihinsa. Älä riko niiden keltuaisia!
  6. Parsojen keittäminen: lisää kiehuvaan veteen noin 2 tl suolaa sekä sitruunanviipale (tai loraus sitruunamehua). Anna parsojen kiehua keskiteholla kannen alla noin 3-4 minuuttia, jos ne ovat ohuita, ja 5-8 minuuttia jos paksumpia. Parsan tulee olla pehmeä, mutta vielä napakka. Kääri kuumat valutetut parsat tarvittaessa puhtaaseen keittiöpyyhkeeseen odottamaan muita komponentteja.
  7. Hollandaise-kastike: Mittaa vesihauteen (ei kiehuva!) yllä olevaan metalliseen sekoitusastiaan kaksi keltuaista ja 1 rkl vettä. Vispaa reippaasti pallovispilällä, kunnes keltuaiset sakenevat paksuksi kiisselimäiseksi tahnaksi. Varo, ettei vesihaude pääse liian kuumaksi – siirrä kattilaa välillä syrjään levyltä jos tarve vaatii. Kun keltuaiset paksunevat, ala lisätä pehmeää voita nokareittain kastikkeeseen ja vatkaa hyvin välissä. Kun voi on lisätty ja kastike tasaista, lisää sitruunamehu. Vatkaa ja lisää valkoviini. Mausta valkopippurilla (ja tarvittaessa suolalla, maista ensin!). Jätä kastike tarvittaessa vesihauteen ylle odottamaan tarjoilua.
  8. Uppomunat: Kuumenna kattilassa 2 litraa vettä, johon on sekoitettu 3 rkl etikkaa (ei suolaa!). Pyöritä kiehuvaa vettä pari kierrosta lusikalla niin, että saat aikaan pyörteen. Kaada sinne mukissa oleva kananmuna mahdollisimman nopeasti ja läheltä veden pintaa. Munan pitäisi jäädä yhtenäisenä “mönttinä” kiertämään pyörteeseen. Anna kiehua noin 3 minuuttia, jotta keltuainen jää valuvaksi. Voit laittaa toisen munan kiehumaan yhtä aikaa tai tehdä sen edellisen jälkeen. Nosta uppomuna reikäkauhalla varovasti kattilasta ylös ja leikkaa tarvittaessa ylimääräiset “hännät” uppomunasta pois.
  9. Paahda pari viipaletta leipää per syöjä ja kokoa leivät: alle hollandaisea, päälle parsat ja ylimmäksi uppomuna.

Aurinkoista brunssia! (Käy myös iltapalaksi ;P)

Mimosa
4 kommenttia
Read More

Herkullinen Kuha Walewska itsenäisyyspäiväpöydässä

December 07, 2012
Kuuluu luokkiin: Itsenäisyyspäivä, Juhlava, Juusto, Kala, Keskiverto, max 1 h, Liesi, Pääruoka, Peruna, Ranskalainen, Riesling, Ruoka, Saksalaiset viinit, Sienet, Simppeli, Suomalainen, Uuni, Viinisuositukset ruoalle

Itsenäisyyspäivänä maistui muhevan täyteläinen, Mannerheiminkin suosiossa ollut Kuha Walewska. Tässä gratinoidussa kalaruuassa käytetään paljon täyttäviä raaka-aineita,  mutta siitä huolimatta se onnistuu maistumaan myös sopivan hapokkaalta ja raikkaalta. Itse asiassa kastikkeen maku muistuttaa hyvin paljon suosikkiani sitruunapastaa. Kiitokset valkoviinin ja sitruunan suuntaan… Erinomaisen maukas ja mehevä ateria yhdessä padassa! Valmistus on myös melkoisen nopeaa. Tykkään! :)

Inspiraatiota Walewskaan hain Mannerheimin pöydässä ja Kotiruoka -kirjoista, mainosmainos :D

___

2-4:lle * 225 C

Tarvitset:

  • 600-800 g perunoita (syöjämäärästä riippuen, paino kuorittuna)
  • 3 kananmunan keltuaista
  • 2-4 kuhafileetä, syöjämäärän mukaan
  • 2 dl kalalientä
  • 3-4 tl sitruunamehua
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä
  • noin 8 keskikokoista herkkusientä
  • 100 g parmesaaniraastetta (toki muukin juusto passaa)
  • 1 rkl vehnäjauhoja
  • 2,5 dl kuohukermaa
  • noin 5 rkl voita
  • suolaa
  • valkopippuria
  • (koristeluun timjaminoksia)

Valmistus:

  1. Kuori perunat, paloittele ne ja keitä kypsiksi. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
  2. (Keitä halutessasi kalaliemi kalanperkeistä).
  3. Pese ja lohko herkkusienet (jalat voi halutessaan poistaa). Raasta juusto, mieluiten pienellä terällä.
  4. Soseuta keitetyt perunat ja lisää joukkoon 0,5 dl kermaa, munankeltuaiset, noin 3 rkl voita, valkopippuria ja maun mukaan suolaa.
  5. Varaa sopiva uuninkestävä ja silmää miellyttävä astia. (Minä käytin tässä kyllä turhan ahdasta vuokaa :)) Pursota (tai lusikoi) perunasose vuoan reunoille. Laita perunareunus hetkeksi uuniin (225 C) ottamaan etukäteen vähän väriä uunin ylätasolla.
  6. Kuumenna kattilassa valkoviini, sitruunamehu ja kalaliemi. Laske kuhafileet kaksin kerroin kattilaan ja keittele niitä “hymyilevässä” aka juuri ja juuri kiehuvassa liemessä 2-3 minuuttia. Säästä keittoliemi kastiketta varten.
  7. Asettele kuhafileet vuokaan keskelle.
  8. Kuullota sieniviipaleet voissa ja asettele ne kalan päälle vuoan keskiosaan.
  9. Lisää sieniltä jääneeseen rasvaan hieman lisää voita (tarvittaessa), ja ripottele siihen noin 1 rkl perunajauhoja. Anna niiden kypsyä pikku hetki, mutta varo polttamasta niitä. Voi olla kannattavaa pitää pannua enimmäkseen poissa kuumalta levyltä tässä vaiheessa ja sekoitella koko ajan.
  10. Lisää joukkoon pienissä erissä kalan keittoliemi. Malta laittaa tarpeeksi vähän lientä kerrallaan pannulle, niin että seos on aluksi lähes taikinamaista. Sekoita aina täysin tasaiseksi, ennen kuin lisäät enemmän lientä. Jos koko liemen laittaa kerralla, seos ei sekoitukaan enää tasaiseksi ja tuloksena voi olla kokkarekatastrofi (nimim. testattu on – tiheän siivilän läpi puristaminen voi tosin vähän auttaa siinä tilanteessa :D).
  11. Kun kalaliemi on lisätty ja kastike pysynyt tasarakenteisena, lisää vielä kerma (2 dl).
  12. Mausta kastike valkopippurilla. Lisää myös juustoraaste ja anna sen sulaa kastikkeeseen. Maista, tarvitaanko lisää suolaa.
  13. Kaada gratinointikastike vuoan keskelle niin, että perunahuiput jäävät vielä kivasti näkyviin.
  14. Työnnä Walewska 225 asteiseen uuniin ylätasolle gratinoitumaan. Kullanruskea pinta kertoo, milloin on valmista! (Pian.)

Kuha Walewskan kanssa maistui mukavasti hapokas saksalainen Riesling Deep Roots. Ihanan raikas ja mineraalinen viini, jonka hedelmäisyydessä erottuu mm. ananasmaisia aromeja. Oikein hyvä myös ilman ruokaa :D

Mimosa
Ei kommentteja
Read More

“Parempaa kuin samppanja” – trendikkäällä englantilaisella Ridgeview’llä on olosuhteet puolellaan ja kysyntä katossa

August 05, 2012
Kuuluu luokkiin: Kuohuviinit ja Samppanjat, Punaviinit, Viinisuositukset ruoalle, Viinitastingit

Laatukuohuviiniä Englannista? Parempaa kuin moni samppanja? Tuttua huttua vai mahdoton yhtälö?

Englantilaiset itse suhtautuvat näihin väittämiin aika skeptisesti ja tuhahdellen, mutta esimerkiksi meillä Suomessa on etelä-englantilaisen Ridgeview‘n kuohuviineistä puhuttu jo parisen vuotta. Itse innostuin muun muassa näistä artikkeleista, viimeistään Alkon viinikurssin vetäjän hehkutuksen jälkeen päätin Englantiin matkatessani, että täällä on kyllä ihan pakko käydä katsomassa, mitä ne siellä Etelä-Englannissa oikein puuhaavat!

(Pahoittelen etukäteen ylipitkää postausta! :P)

Viinitarhan takana kohoavat kukkulat antavat alkuperän nimelle Ridgeview.

 

Kymmenen hengen perheyritys Ridgeview on valtavassa nosteessa tällä hetkellä. Decander World Wine  Awardsin kuohuviinisarjan (mukana samppanjat) voitto 2010, ja International Wine and Spirit Competitionin kuoharisarjan voitot 2005 ja 2011 saivat katseet kääntymään Etelä-Englantiin. Sen jälkeen yli 50 maailman huippuravintolaa on ottanut Ridgeview’n kuohuviinejä listoilleen, ja kuningatar Elisabethkin tarjosi Ridgeviewin Bloomsbury 2009:ää Jubilee-vastaanotollaan keväällä. “Parempaa kuin samppanja” on aika napakka iskulause, kertoi se sitten läpimurrosta Englannissa tai mahdollisesti vääristyneestä samppanja-brändin arvostuksesta.

Ridgeview’lla on nyt kädet täynnä töitä, eikä viinejä pystytä tuottamaan niin paljon kuin kysyntää olisi. Mistä tämä oikein johtuu?

Ridgeview’n myynti- ja markkinointipäällikkö Oliver Marsh johdattaa ryhmän meitä viininystäviä köynnösrivistöjen väliin ja selittää. Kyse on pitkälti sijainnista. Etelä-Englanti sijaitsee viinin viljelyalueen pohjoisrajan lähellä. Kolea ilmasto ei ole kaikille lajikkeille suotuisa kasvuympäristö, mutta klassiset samppanjarypäleet Chardonnay, Pinot Noir ja Pinot Meunier viihtyvät karuissa olosuhteissa. Kun yöt ovat viileitä, samppanjarypäleet eivät kypsy liian nopeasti, vaan säilyttävät ihanteellisen hapokkuutensa. Näin ollen Sussexissa on loogista suunnata fokus nimenomaan kuohuviinin valmistukseen.

Metodit on haettu lahden toiselta puolelta Champagnesta, jonne välimatkaa on vain 88 mailia (noin 142 km). Tämä selittääkin sen, että Sussexin maaperäkin on samaa kalkkikiveä kuin Champagnessa! Lähtökohdat kuohuviinin tuotannolle eivät siis todellakaan ole huonot. Ja englantilainen viinintuottajahan on vielä vapaa kaikesta tarkasta sääntelystä, jonka mukaan Ranskan puolella toimitaan. Omaa harkintaa ja idearikkautta voidaan käyttää vapaasti, ja tuloksena syntyy erinomaista kuohuviiniä hyvinkin kilpailukykyiseen hintaan. Englantilaisten itsensä vakuuttamisessa on vielä työsarkaa (Marks & Spencerille räätälöity Ridgeview Marksman voi hieman auttaa tässä projektissa), mutta maailmalla kysyntä on räjähdysmäisessä kasvussa.

Ridgeview käyttää jonkin verran sopimusviljelijöitä, mutta haluaa pitää valmistuspuolen kokonaan omissa näpeissään. Saman rypälelajikkeen eri tarhoista tuodut erät pidetään visusti erillään, jotta makuerot pysyvät täydellisesti hallinnassa. Vaikka nyt olisi paikka lisätä volyymia tuntuvasti, on yritys halunnut keskittyä nimenomaan englantilaisen laatukuohuviinin valmistukseen, vaikka määrät jäisivät vähän vähäisemmiksikin. Pahimpaan savottaan, rypäleiden käsin keräämiseen yritys sentään ostaa työvoimaa ulkopuolelta. Aikaisemmin kyläläiset kävivät talkoohommissa.

On vaikea uskoa, että Robertsin perheellä ei ole minkäänlaista viininkasvatustaustaa. Viiniä on viljelty nyt vasta 18 vuoden ajan. Perustamisvaiheessa vuonna 1994 haettiin asiantuntija-apua Champagnesta, ja samppanjametodia on sovellettu valmistuksessa kaiken aikaa. Englannin kylmiä hallaöitä vastaankin taistellaan perinteisin keinoin. Silloin juostaan köynnösrivien läpi ja sytytetään tarhaan valmiiksi kannetut sadat parafiinikynttilätynnyrit palamaan (ja sytytetään uudelleen, kun ne sammuvat tuulessa…). Kynttilöiden lämpö saa aikaan pakkaselta pelastavia lämpimän ilman aaltoja viinitarhaan. Kynttilämeri näyttää kuulemma idylliseltä keskellä yötä, mutta unenpuute voi alkaa jossain vaiheessa vähän nyppiä. Parhaimmillaan on kuulemma valvottu 8 yötä peräkkäin kynttilöitä sytytellen. Viininviljelijän arki on nimenomaan kausiluontoista.

Jokaisen Ridgeviewin viinirivistön päässä kasvaa ruusupensas. Se ei ole siinä syyttä, vaan indikoi Oliverin mukaan tehokkaasti sitä, onko hyönteisistä riesaa viinipensaille. Jos ruusu kukoistaa, viinipensaidenkin pitäisi olla kunnossa. Tarpeen vaatiessa Ridgeviewillä kuitenkin käytetään torjunta-aineita – luomuviljely olisi aika hankalasti toteutettavissa Englannin ilmastossa.

Tuotantoa ajatellen Ridgeviewin omat tilat eivät ole suuren suuret. Rypäleiden keräämiseen on onneksi suurempi aikaikkuna (nelisen viikkoa) kuin Ranskassa. Ridgeviewin rypäleistä puristetaan noin 55% cuvée – eli vain paras ja laadukkain mehu otetaan käyttöön. Rypälemehujen sekoittaminen on maaginen tapahtuma ja valmistuksen tärkein vaihe. Se tehdään tarkkaan maistellen ja erilaisten viiniasiantuntijoiden kanssa, kuten samppanjaa tehdessä.

Ridgeviewin viinikellari on tarkasti organisoitu. Pullojen kyljet ovat pittoreskin pölyn peitossa, ja hiiva niiden sisällä tekee joko käymistyötään tai sen loputtua antaa viineille luonnetta, esimerkiksi paahtoleipämäisyyttä. Kellarissa säilytetään myös tuotannon kehittämistarkoituksissa kaikkia tuotettuja viinejä ja vuosikertoja. Näin voidaan tutkia, miten ne ikääntyvät – siitähän ei nuorella viinitilalla voi olla vielä kovin paljon kokemusta.

Samppanjametodiin kuuluu ilman muuta korkinvaihto, eli hiivasakan poistaminen jäädyttämällä pullon kärki noin -30 asteeseen. Kone tekee tämän sarjatyönä 1000 pullon päivävauhdilla. Ennen lopullisen sienikorkin kiinnittämistä pulloon lisätään vielä dosage, eli annos sokeria antamaan hapokkaalle viinille loppusilauksen. Määrä on salainen…

Tuotantoketjun lopuksi pullot jonottavat vielä etikettikoneeseen. Kaulan etiketti on ensin löysä metallinen ”tasku”, jonka kone imaisee pullon kaulan myötäiseksi. Lisäksi kiinnitetään etu- ja takaetiketit. Hetken pullot vielä lepäävät varastossa, sitten: valmista maailmalle!

Vielä jokunen sana niistä viineistä itsestään, ällistyttävän huonolaatuisen valokuvan saattelemana.

 

Pääsin maistamaan viittä Ridgeviewin kuplivaa: kahta kuohuviiniä, kahta rosee-kuoharia sekä yhtä mustaa hevosta, kuohuvaa punaviiniä spesiaalierästä.

Kilpailuja voittanut Bloomsbury on Ridgeviewin nimikkosekoitus kaikista kolmesta rypäleestä, pääasiassa Chardonnaysta. Sitruksisen raikas ja rapsakka kuohuviini, johon hedelmäiset ja hunajaiset aromit tuovat lempeää pehmeyttä. Ei missään nimessä liian kuiva, mutta silti tyylikkään tasapainoinen. Muutaman vuoden säilyttäminen on viinille vain eduksi. Käyttösuositus: aperitiiviksi, simpukoiden tai äyriäisten seuraksi, savulohen kanssa. Mainio sorbetinkin kaveriksi. Tämä oli omakin suosikkini – päänvaivaa tuottaakin sitten tämän löytäminen jostakin!

Tyylikäs Cavendish on Pinot Noir ja Pinot Meunier -painotteinen kolmen rypäleen kuohuviini. Kaunis kultainen väri ja syvä, pitkä punamarjainen maku, johon Chardonnay tuo raikkautta ja terävyyttä. Cavendish on paljon Bloomsburya hapokkaampi ja kuivempi. Kestää niin ikään säilytystä, ja kehittää ikääntyessään enemmän paahtoleipämäisiä aromeja. Suositellaan hapokkuutensa puolesta vaalean lihan ja kalan, erityisesti rasvaisten annosten kumppaniksi, joiden kanssa se varmasti pärjääkin hyvin. Cavendishia saa Suomestakin Alkosta.

Fitzrovia on Chadonnay-voittoinen, sekoittamalla valmistettu lohenpunainen rosee-kuohuviini. Maku on pitkä ja tyylikäs, ja sisältää mm. mansikan ja vadelman aromeja. Kepeä, ei liian kuiva. Suositellaan aperitiiviksi, mansikoiden kanssa tai savustetun lohen kumppanksi.

Victoria on Jubilee-vuoden kunniaksi 2009 lanseerattu laaturosee, Pinoteista puristamalla valmistettu. Rikas, hedelmäinen tuoksu, maussa hunajaisia ja mausteisia aromeja.

Viidenneksi maisteltavasksi viiniksi Oliver halusi nostaa pienen yllätyksen, “Marmite-viinin”, joka ei ole tällä hetkellä missään myynnissä (viinitilan varastoja lukuunottamatta). Pimlico on kuohuva punaviini jakaa vahvasti mielipiteitä, ja minut se sai ehdottomasti puolelleen. Luumuntuoksuinen, ihastuttavan persoonallinen, syvän punainen kuohuva sopii hienosti joulutunnelmiin, jälkiruokaviiniksi tai vaikkapa grilliruokien kanssa. Tätä oli pakko ostaa pullo mukaan, vaikka matkalaukut pullistelivat jo hälyyttävästi ihan muutenkin. Pullo matkusti mukanani Eastbourneen, Brightoniin, Southamptoniin, Bathiin ja Oxfordiin ja vihdoin viimein Helsinkiinkin. Enää pitää vaivata päätä sillä, mikä olisi sitten oikea hetki avata tämä ihanuus :D

Ridgeviewin valikoimassa on vielä muun muassa Blanc de Blancs Grosvenor, Black the Noirs Knightsbridge, sekä jo mainitsemani Marks & Spencer -tavarataloille räätälöity Marksman.

_____

Alkon valikoimasta löytyy tällä hetkellä Ridgeviewin Cavendish Brut hintaan 30,60€.
Muihinkin Ridgeviewin viineihin pääsee kyllä Suomessa käsiksi; esimerkiksi Viinibaari Vin-Vin tarjoilee ainakin Ridgeviewin Grosvenoria.

 

O l e t t e k o   t e   p ä ä s s e e t   e n g l a n t i l a i s e n   k u o h u v i i n i n   m a k u u n ?

Mimosa
Ei kommentteja
Read More

Lasipalatsin kalaviikoilla huolellisesti maustettuja klassisia kalaherkkuja ja pirteitä australialaisviinejä

August 06, 2011
Kuuluu luokkiin: RAVINTOLAKÄYNNIT, Viinisuositukset ruoalle

Ravintola Lasipalatsin järjestämän kalatapahtuman yhteydessä pääsin ruokabloggaajien seurassa maistelemaan juuri alkaneiden Lasipalatsin Kalaviikkojen (1.8.-8.10.2011) herkkuja. Lasipalatsi hyödyntää sesonkiajattelun mukaisesti kauden tuoreita raaka-aineita – nyt siis etenkin kalaa. Kalan ystävä voi valita valmiin kalamenun, tai poimia annokset oman mielensä mukaan listalta. Ei kasvissyöjäkään jää näppejään nuolemaan ;)

Tapani mukaan itse ihastuin heti kalamenun alkupaloihin. Viihtyisin niiden seurassa mainiosti yhden illan :D Graavilohen kanssa tarjottu kanttarellimuhennos oli nimittäin jumalaisen täyteläistä ja sopivan napakkaa. Toisaalta ihastuin herttaiseen kalakukkoseen, joka tarjottiin tillikurkkujen ja etikkamuikkujen kaverina. Onko sympaattisempaa!  Kasvisvaihtoehto oli varsinainen väripilkku; luomupunajuuri ranskankermassa oli saanut seurakseen ihanaa Blue-juustomoussea. Ehdoton suosikkini oli kuitenkin samettinen jokirapukeitto. Se oli täyteläisen kermaista ja hienostuneen makuista, hauskasti ehkä hieman toffeeseenkin vivahtavaa. Muistelen keittoa suurella kaipauksella :D

  

Vaikean valinnan edessä valitsin intuitiolla pääruuaksi kuhaa Mannerheimin tapaan, eikä se pieleen mennytkään. Kuhafilee kermaan muhennettujen herkkusienien ja voissa haudutetun piparjuuren kanssa on saavuttanut vankan aseman myös Lasipalatsin suosikkiannoksena. Itse kiinnitin huomiota myös annoksen kokoon; nälkä ei tosiaan jäänyt, vaan sen sijaan kalaa jäi pikkuisen. Hyvä näin päin.

Oman annoksen lisäksi menin vähän maistelemaan muidenkin annoksia, ja voin kertoa, että annoskateus meinasi iskeä etenkin kampasimpukka-nieriäannoksen kohdalla. Virkeän värikästä annosta oli nimittäin maustettu vinkeästi chorizolla, mums!

Jälkiruuan roolissa oli suklaafondant, jonka sisustan ensimmäinen lusikallinen sai lipumaan nätisti lautaselle toffeejäätelön viereen.

Kalaviikkojen menu sisältää ajatuksella valmistettua, klassista kalaruokaa. Ruoka ei niinkään yllätä eriskummallisuudellaan, vaan saa hymisemään tyytyväisesti annoksille, jotka maistuvat “just siltä kuin pitääkin”. Siinä missä ruoka pysyi klassisen luotettavana, kalaviikoille oli valittu uudesta maailmasta Australialaisen Peter Lehmannin kiinnostavia, jopa nuorekkaita viinejä. Niistä riitti puhumista :)

Illan avaajaksi on nimittäin tarjolla ehdottoman pirteä yllättäjä: punainen kuohuviini, tai pirskahteleva punaviini, miten vaan. Black Queen Sparkling Shiraz on suhteellisen arvokkaan hintainen, mutta ehdottomasti maistamisen arvoinen kokemus! Itse en ollut ennen punaiseen kuohuviiniin törmännytkään. Kirsikka ja suklaa erottuvat hyvin muiden aromien makujen muassa, ja ovat ne kuplat punaviinissä vaan keskustelua herättäviä!

Kalaruokien seuraksi on luonnollisesti valittu valkoviinejä, joista kaikki ovat mukavan persoonallisia ja erilaisia. Wild Card Chardonnay on kuiva ja raikkaan hedelmäinen, ja erityisesti sen puhdas maku sai kiitosta maistelijoilta. Viinien kuvailuun käytettävät adjektiivit ovat aina yhtä arvaamattomia, itse erotin etenkin tuoksussa hienoista hien hajua :D

Barossa Classic Riesling oli niin ikään raikas ja enemmänkin omenainen. Tuoksussa erottuu puolestaan hauskasti petrooli.

Layers White on viiden rypäleen valkoviini, jonka maku on rakennettu monikerroksisen hedelmäiseksi. Pehmeä, ehkä hieman persikkainen aromi on oikein miellyttävä. Pidin tästä kalaviikkojen valkoviinistä itse ehkä eniten.

Erityismaininnan ansaitsee jälkiruokaviiniksi valittu Barossa Botrytis Semillon. Se on makea, mutta samaan aikaan huomattavan hapokas viini. Maku on mehukas, valkoviinimarjaan ja sitrushedelmiin vivahtava. Sopii erityisen hyvin, jos jälkiruuaksi valitsee hedelmäisen tai marjaisen vaihtoehdon.

Kenet veisin mieluiten kalaviikoista nauttimaan? Monet vanhemmat tai isovanhemmat arvostavat varmasti erityisesti klassisia, huolekkaasti työstettyjä kalaherkkuja. Toisaalta menu toimisi myös erinomaisena käyntikorttina suomalaisesta ruuasta kiinnostuneelle ulkomaalaiselle. Tai sitten istuttaisin alas parhaan ystävän ja tilaisin laajan valikoiman alkupaloja, ja kylkeen sopivat viinit. Erityisesti pitäisin huolta, että jokirapukeittoa on riittävästi. :)

Valokuvat: Pasi Murto

Kalaviikkojen herkuista bloggailtu myös Dinner 4U2 -ravintolablogissa.

Mimosa
1 kommentti
Read More

Raikas vihreä tartarkastike ja savukalaviini

August 03, 2011
Kuuluu luokkiin: Alsacen viinit, Hapokkuus, Hedelmäisyys, Kastike, Kuivuus, Nopea, alle 1/2 h, Riesling, Simppeli, Valkoviinit, Vihannekset, Viinisuositukset ruoalle

Mökkisaunan jälkeinen lämminsavulohi kaipasi kaveriksi jotain vinkeää soosia, ja aika hauska tartarkastike löytyi Sami Garamin ja Janne Pekkalan kirjasta Nyt grillataan! Vihreään tartarkastikkeeseen tulee tuorekurkkua, maustekurkkua ja kesäkurpitsaa, jotka yhdessä limen kanssa saavat majoneesinkin tuntumaan keveältä. (Ai miten niin muka pyrin käyttämään joka paikassa limeä?…) Sitrus saa kyllä kastikkeen sen verran ohenemaan, ettei se mielestäni kestä hyvänä kovin pitkää säilytystä.

Huom! Mimosalsassa on testailtu lohiburgerin välissä samantyyppistä tartarkastiketta, jonka päämaku on tilli. Tsekkaa sekin, jos etsit tartar-variaatioita :)

Tarvitset:

  • 1 dl majoneesia
  • 1/4 maustekurkkua
  • 30 g kurkkua
  • 30 g kesäkurpitsaa
  • 30 g purjoa
  • tilliä
  • ruohosipulia
  • limen tai sitruunan mehua

Valmistus:

  1. Leikkaa pieneksi hakkeeksi maustekurkku, kurkku, kesäkurpitsa, purjo ja yrtit. Yhdistä ne keskenään.
  2. Purista hakkeen päälle limen tai sitruunan mehua ja anna olla hetken aikaa sellaisenaan.
  3. Sekoita majoneesi seokseen ja anna kastikkeen maustua hetken aikaa jääkaapissa ennen tarjoilua.

_____

Savulohen seuraksi löytyi myös erittäin miellyttävä ranskalainen luomu-Riesling André Stentz. Vaikka viini on kuiva ja erittäin hapokas, se on samalla aromeiltaan hyvin hedelmäinen. Erotimme mm. omenaisia ja muscat-tyyppisiä persikkaisia aromeja. Viini leikkaa hyvin kalan rasvaa, mutta on niin miellyttävä ja tasapainoinen, että toimii erinomaisena seurusteluviininä ihan itsekseenkin. Voisin kokeilla tätä jonkin hedelmäisen tai marjaisen jälkiruuankin kanssa.

Postaus sisältää kaupallisen linkin.

Mimosa
Ei kommentteja
Read More

Samppanjaa läpi aterian? Ehkäpä, jos valitsee oikein :)

May 18, 2011
Kuuluu luokkiin: Chardonnay, Hapokkuus, Kuohuviinit ja Samppanjat, Pinot Noir, Ranskalaiset viinit, Tammen aromi, Väri, Viinisuositukset ruoalle, Viinitastingit

Jatketaan vielä hieman viinilinjalla. Kävimme nimittäin opiskelijoiden viinikerhon kanssa maistelemassa muutamia samppanjoita vanhan apteekin tiloissa Ravintola Careliassa. Paikan viinilistaa pidetään arvossa, mikä lienee mm. oman viinien maahantuonnin ansiota.  Sympaattinen sommelier Kai Autio jakoi viisauttaan auliisti, ja koitan nostaa esiin muutamia erityisesti viinin ja ruoan yhdistämiseen liittyviä juttuja. Itsehän olen viiniharrastuksessani vasta alussa.

Samppanjatastingin aluksi oli  keskustelua vanhan ja uuden maailman viinien eroista. Vanha maailma (tahtoo sanoa Eurooppa) nojaa pitkälle säänneltyihin perinteisiin viinin valmistuksessa, ja samppanja on tästä tietysti hyvin tunnettu osoitus jo nimensäkin puolesta. Pienillä perinteisillä viinitiloilla viinit tehdään suureksi osaksi käsin, ja valmistajalla on kunnianhimoisia tavoitteita nimenomaan viinin laadun kannalta, ei niinkään määrän. Huonot rypäleet voidaan poimia pois (puhumattakaan rotista ja sammakoista ;)) ja valmistajan oma kädenjälki maistuu viinissä. Harrastajan kannalta tällaiset ehkä pieniä määriä tuotetut viinit ovat tietysti mielenkiintoisia. Hyvät ja huonot viinivuodetkin näkyvät tietysti enemmän ja  maistuvat lasissa asti.

Uudessa maailmassa (Euroopan ulkopuolella) ideana ei karkeasti ottaen ole pipertää pienessä mittakaavassa, vaan tehdä bisnestä idealla “enemmän on enemmän”. Viinin laatu voi kuitenkin olla kärsivä osapuoli, jos mutkat vedetään suoriksi tehotuotannossa. Tällöin viiniä saatetaan joutua muokkaamaan paljonkin jälkikäteen erilaisilla keinoilla, mikä voi jossain vaiheessa kääntyä jo itseään vastaan. Tämä on helposti ymmärrettävissä, kun ajattelee hyvistä raaka-aineista käsin tehtyä ruokaa ja vertaa sitä bulkkituotettuun teolliseen ateriaan, jonka aromeja joudutaan rukkailemaan erilaisilla keinoilla.

Sommelier sanoi mielestäni aika oivaltavasti, että käsintehdyn ruuan kanssa on melko luontevaa valita myös käsintehty (eli vanhan maailman) viini. Uudesta maailmastakin (Euroopan ulkopuolelta) löytää totta kai paljon mielenkiintoisia viinejä moneen tilanteeseen, ei sillä. Itselleni heräsi kuitenkin kiinnostus suunnata viinien tutkiskelua nimenomaan eurooppalaisiin viineihin.

Aution mukaan luomu on suuri tuloillaan oleva trendi myös viineissä. 60-luvulta lähtenyt innostus käyttää torjunta-aineita laimeni 80-luvun paikkeilla, kun huomattiin maaperän alkavan sen vuoksi köyhtyä. Ja tietysti aineet päätyvät suoraan myös viinipulloon. Nyt on jälleen kiinnostuttu luomutuotannosta. Mainituissa vanhan maailman perinteisissä viineissä on sekin hyvä puoli, että ne tehdään monesti jo valmiiksi vanhoja perinteitä (aikaa ennen torjunta-aineita) noudattaen, eli luomutasoisesti ilman sertifikaattejakin.

Samppanja on tietenkin etupäässä juhlan juoma, aperitiivi, kupliva tunnelman nostattaja. Ei se kuitenkaan siihen jää. Sanotaan jopa, että samppanja on ainoa juoma, jota voi juoda läpi aterian. Sommelierimme suhtautui tähän mottoon kuitenkin varauksella; riippuu samppanjasta. Ja ruuasta. Pitää siis osata yhdistää myös samppanja ja ruoka oikein.

Me maistoimme neljää samppanjaa. Ne erosivat kaikki mukavasti toisistaan, ja valottavat osaltaan ehkä myös samppanjan ja ruuan yhteen sovittamista.

_____

Ensimmäinen samppanja Cuis 1er Cru (Brut Sans Année) oli Cuisin alueelta, tuottajalta nimeltä Pierre Gimonnet & Fils. Rypäleenä oli käytetty ainoastaan chardonnayta. Viini oli hyvin hailakan värinen, ja tuoksui lähinnä raikkaalta ja kevyesti hedelmäiseltä. Näistä voi jo päätellä, että kovin läpitunkevan makuista viini tuskin on. Sommelierin mukaan tämä samppanja onkin lähinnä kevyen raikas ja rapsakka aperitiivi, ja toimii parhaiten tässä tehtävässä. Maku on mineraalinen ja kuiva. Itse pidin makua hyvin kiinnostavana; erotin siinä vivahteen vahvasta tummasta suklaasta tai kaakaosta etenkin ennen juoman lämpenemistä. Erittäin miellyttävä, eikä lainkaan tylsä samppanja skoolaamiseen. Juomaa ei saa ainakaan tällä hetkellä Alkosta, mutta se on monenkin ravintolan viinilistalla.

Toiseksi maisteltiin Réserve Brutia, valmistajana Jean Vesselle Bouzysta. Samppanjaan oli käytetty 80 % Pinot Noiria ja 20 % Chardonnayta. Viini oli väriltään aivan aavistuksen edellistä tummempi, mutta edelleen melko hailakka. Sommelierin mukaan samppanja oli edelliseen verrattuna runsaampi ja leveämpi, hedelmäisempi. Itse pidin viinin miellyttävimpänä piirteenä raikasta, herukkamaista hapokkuutta. Viini oli miellyttävä ja helppo juotava, ei moitteita siinä. Aperitiivina tuskin kukaan esittää vahvoja vastalauseita tämän samppanjan suhteen. Viini herätti kuitenkin itsessäni vähemmän tunteita kuin edellinen; en jäänyt muistelemaan. Samppanja on Alkon tilausvalikoimassa.

Kolmas samppanja oli Grand Cellier d’Or Brut 1er cru, valmistajanaan Vilmart & Cie Rilly-la-Montagnesta. Valmistajaa on kiitelty jopa “samppanjamaailman mullistamisesta”. Samppanjaan on käytetty 60 % Pinot Noiria ja 40 % Chardonnayta. Väriero on kahteen edelliseen nähden huomattava, tämän ollessa silminnähden keltainen. Myös tuoksu on hyvin vahva, paahtuneeseen (jopa palaneeseen) vivahtava. Sommelierin mukaan samppanja onkin kypsytetty tammitynnyrissä, ja saanut paahteisen, puumaisen aromin. Maku on hyvin intensiivinen, edellisiin verrattuna aluksi dominoivan tuntuinen. Maku vivahti tuoksun tavoin nimenomaan palaneeseen tai ehkä sikariin. Loppua kohti esiin tuleva happo oli miellyttävä. Pidän tätä melko hätkähdyttävänä samppanjana aperitiiviksi, ja sommelierin mukaan tämä kävisi hyvin muun muassa kalan tai vaalean lihan, tai toisaalta jälkiruoan kanssa. Jos tätä käyttää pelkästään aperitiivina, on mielestäni syytä olla tammen ystävä. Ruuan kanssa tämän viinin luonteikkuus ja mielenkiintoisuus tulee helpommin lähestyttävästi esiin. Maku oli monipuolisimmillaan viinin hiukan lämmettyä. Tätä viiniä voi tällä hetkellä maistella vain ravintoloissa.

Viimeisenä maisteluun tuli Brut Millésime Grand cru, jonka valmistaja on Paul Bara, myös Bouzyn alueelta. Rypäleenä oli käytetty puhtaasti Pinot Noiria. Väriltään tämä samppanja oli selkeästi tummin, syvän keltainen. Osa viinistä oli tammitynnyrikypsytetty. Tämä viittasi tietysti myös vahvaan makukokemukseen, eikä väärin viitannutkaan. Edellisen lailla viini maistui paahteiselta ja sen lisäksi hyvin vahvasti maatuneelta, monen mielestä jopa ällistyttävän paljon kaalimaiselta. Allekirjoitan tämän, enkä käyttäisi tätä samppanjaa aperitiivina kuin ehkä nähdäkseni kavereiden ilmeet (johon minulla ei sinänsä taida olla varaa ;)). Sen sijaan sommelierilta tuli hyvältä vaikuttava ehdotus tämän viinin tarjoamisesta sieniruokien, ehkäpä vahvan tattikeiton kanssa. Pienen totuttelun jälkeen tämä samppanja alkoi tuntua mielenkiintoiselta vaihtoehdolta testata sienien seurana. Viini on tällä hetkellä vain ravintoloiden viinilistoilla. Näin ollen ruokavalinnasta voi hyvin neuvotella vielä paikan sommelierin kanssa.

_____

Summa summarum. Samppanjoidenkin suhteen pätee se ajatus, että mitä intensiivisempi ja aromikkaampi viini, sen paremmin se pärjää ruuan seurana ja jopa kaipaa sitä. Silloinkaan ei ole ihan yhdentekevää, minkä ruuan kanssa samppanjaa juo.

Samppanjalla on Aution mukaan ehkä vähän turhankin luksusmaine; se on ravintolassakin ihan peruspalkansaajan saavutettavissa. Näiden samppanjoiden ravintolahinnat olivat 52-92 euroa/pullo. Sen verran hinnakasta samppanja kuitenkin on, että itse pidän hyvänä vaihtoehtona perehtyä ruokasuosituksiin, tai kysäistä sommelierin mielipidettä tilatessa.

Mimosa
Ei kommentteja
Read More

  • MIMOSALSA.COM

    • Mimosalsa-ruokablogin reseptiarkisto löytyy nyt tästä uudesta osoitteesta Mimosalsa.com.

      Blogia ei parhaillaan aktiivisesti päivitetä, mutta se toimii reseptiarkistona.

      Tervetuloa! T. Mimosa

      mimosa @ mimosalsa . com

  • AIKAJÄRJESTYKSESSÄ