Lähi-idän keittiö on siitä mukava, että maukkaus on aina taattu, ja variaatioita on lukemattomia. Falafelit eivät ole poikkeus. Niidenkin maustamisessa voi käyttää mieltymysten mukaan enemmän kuivattuja mausteita, tuoreita yrttejä tai tulisuutta. Parhaissa on kuitenkin rapsahtavan rapea pinta ja mehevä sisus.
Ensimmäinen kertani falafelkokkina ei mennyt ihan putkeen. Valmistin taikinan, ja olin sen makuun hyvinkin tyytyväinen, mutta. Pahaa-aavistamattomana olin käyttänyt kikherneitä, jotka olivat purkkisäilykkeitä. Virhe. Frittikattilaan lasketut pyörykät kimpoilivat ensin hetken aikaa näennäisen kokonaisina, ja hajosivat sitten yhtäkkiä täysin atomeiksi kattilan pohjalle. Mitään ei ollut tehtävissä, mutta muistanpahan nyt sitten, että säilötyt kikherneet ovat liian pehmeitä falafelien valmistukseen. Tarvitaan siis ehdottomasti kuivattuja kikherneitä :)
Koska herneet ovat kuivattuja, niitä pitää liottaa vedessä ainakin 8 tuntia. Valmis taikinakin saa hengailla tunnin jääkaapissa, joten mitään pikaruokaa nämä pallerot eivät missään mielessä ole. Sanoisin, että hyväntuulisen vapaapäivän puuhaa! Itse kyllä liottelin herneet työpaikan ikkunalaudalla työpäivän ajan. Käy se niinkin. Vastauksena lukuisiin “mitä noi on?” -kysymyksiin tuli samalla keskusteltua työkavereiden kanssa falafeleistä ja ruuanlaiton helppoudesta :D
Falafelithan voi tarjota monen kylkiäisen kanssa. Pitaleivän sisällä on varmasti se perinteisin, ja kastikkeita kannattaa myös tarjota kostukkeeksi. Meillä lusikoitiin päälle tänään jugurttisoossia ja tuoretomaattisalsaa. Tahinikin toimisi hyvin.
Vinkkiviitonen! Falafelit voi kypsentää myös uunissa, 200 asteessa noin 20 minuuttia. Pakastettavaksi suositellaan mieluiten taikinaa tai raakoja pyöryköitä. EDIT: Myös kypsät falafelit pakastuivat oikein hyvin :)
_____
35-40 pyörykkää * öljy 180 C
Tarvitset:
- lämpömittari ja paksupohjainen kattila sekä tehosekoitin
- 4 dl kuivattuja kikherneitä (huom! purkitetut eivät siis käy!)
- 1 (salotti)sipuli
- 2-6 valkosipulinkynttä, oman maun mukaan
- 1,5 – 2 dl tuoreita yrttejä, kuten persiljaa, korianteria ja minttua
- 3 rkl korppujauhoja (rakennetta parantamaan, ei välttämätön)
- 3 rkl vehnäjauhoja (rakennetta parantamaan, ei välttämätön) + 0,5 dl pintaan
- 2/3 tl ruokasoodaa
- 2 rkl sitruunamehua
- 1,5 tl suolaa
- mausteita makusi mukaan, esim.
- 1/3 tl cayennepippuria
- 1,5 tl juustokuminaa, jauhettua
- 1 tl korianterinsiemeniä
- kunnon rouhaisut mustapippuria
- chilirouhetta tai -jauhetta maun mukaan (tai tuoretta chiliä)
- paprikajauhetta
- n. 2 rkl seesaminsiemeniä pintaan (jos haluat)
- n. 0,5 l neutraalinmakuista öljyä uppopaistamiseen
Valmistus:
- Liota kuivattuja kikherneitä runsaassa vedessä 8-12 tuntia, mieluiten jääkaapissa. Älä liota yliaikaa, etteivät kikherneet ala käydä.
- Kiehauta kikherneet kattilassa puhtaassa, suolatussa vedessä noin 10 minuuttia (eivät vielä kypsy siinä ajassa). Tämä vaihe ei ole pakollinen vaan jakaa mielipiteitä; monet tekevät falafelit suoraan kypsentämättömistä, liotetuista kikherneistä. Keittäminen kuitenkin poistaa kikherneistä haitallisia lektiinejä, kuten toki myös myöhempi uppopaistaminen. Jos keität, jäähdytä keitetyt kikherneet kylmässä vedessä.
- Pilko sipuli ja valkosipuli muutamiin osiin.
- Hienonna yrttejä hieman.
- Lataa tehosekoittimen kulhoon (tarvittaessa kahdessa osassa) kaikki ainekset, eli kikherneet, sipulit, yrtit, mausteet, sitruunamehu, suola, ruokasooda, sekä halutessasi sidosaineeksi korppujauhot ja 3 rkl vehnäjauhoja. Ajele seos tasaiseksi massaksi, joka on noin 3 mm kokoista tasaista murusta.
- Siirrä falafelmassa jääkaappiin tunniksi tekeytymään.
- Ota massa pois jääkaapista. Sekoita lautasella seesaminsiemenet ja noin 0,5 dl vehnäjauhoja.
- Pyörittele massa falafelpyöryköiksi. Voit käyttää kahta ruokalusikkaa tai pyöritellä käsin. Puristele pyörykkä riittävän kiinteäksi. Älä kuitenkaan liioittele, sillä ylitiiviit falafelit ovat aika tympeitä syödä. Pyöräytä valmis pyörykkä jauhoseoksessa ja siirrä odottamaan paistamista.
- Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa lämpömittaria apuna käyttäen 180 asteiseksi. Varaa valmiille falafeleille kuumankestävä laskualusta, joka on vuorattu talouspaperilla.
- Uppopaista pyörykät noin 10 kpl erissä 4-5 minuuttia. Älä päästä öljyä liian kuumaksi (yli 190 C), koska silloin falafelit eivät ehdi kypsyä, mutta palavat pinnasta. Pyöräytä pullia silloin tällöin, jotta ne paistuvat tasaisesti. Nosta valmiit pyörykät talouspaperille valumaan.
- Tarjoa herkullisen rapeat falafelisi lämpiminä, vaikkapa pitaleipien, vihersalaatin ja kastikkeiden kanssa.