Kaikki postaukset kategoriassa Jälkiruoka

Raikas pieni pääsiäispasha maistuu sitruunalta ja appelsiinilta

pasha

Perinteinen pasha on toki aika lailla raskaan sarjan jälkiruoka, mutta yllättävän raikkaan siitä saa sitruunan ja appelsiinin avustuksella ja vähentämällä hiukan rasvan määrää. Pashaa valmistetaan ainakin kahden eri koulukunnan menetelmin; kuumentamalla pashaseos kattilassa tai yksinkertaisesti sekoittamalla raaka-aineet tuoreeltaan keskenään. No, tämä ohje on jonkinlainen välimuoto näiden kahden välillä, sillä osa raaka-aineista kuumennetaan nopeasti kattilassa. Mielenkiintoa koostumukseen tuovat rouhitut pistaasit ja moniväriset sukaatit. Viimeistele annokset tuoreilla hedelmillä kuten mangolla ja ananaksella sekä halutessasi murskatuilla digestivekekseillä.

2-4 annosta

Tarvitset:

  • juustokangas ja pienehkö siivilä tai muu valutusmuotti
  • 1 prk maitorahkaa
  • 1 dl kermaa
  • 2 munankeltuaista
  • noin 4 rkl sokeria (tai maun mukaan)
  • 50 g voita
  • 2-3 rkl pistaasipähkinöitä
  • sitruunan kuori ja noin 1,5 rkl sitruunamehua
  • puolikkaan appelsiinin kuori ja noin 2 rkl appelsiinimehua
  • 2 rkl appelsiinimarmeladia
  • 2 rkl monivärisiä sukaatteja/kuivahedelmäsekoitusta
  • ripaus vaniljaa

Valmistus:

  1. Kiehauta juustokangas kattilassa ja jäähdytä kylmässä vedessä. Purista kuivaksi.
  2. Asettele juustokangas siivilään tai muuhun valutusmuottiin, jätä kankaan reunat ulkopuolelle.
  3. Rouhi pistaasipähkinät. Raasta sitrusten kuoret ja purista mehu.
  4. Kuumenna kerma, sokeri ja keltuaiset kattilassa varovasti (älä keitä). Heti kun seos paksunee, ota pois levyltä.
  5. Kuutioi voi ja sekoita kuumaan seokseen.
  6. Sekoita joukkoon myös maitorahka, sekä makuaineet (sitrusten kuoret, mehut, marmeladi, sukaatit, pistaasit ja vanilja).
  7. Sekoita seos tasaiseksi ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa esim. hieman sokeria.
  8. Kaada seos kankaalla vuorattuun siivilään tms muottiin. Käännä kankaan reunat seoksen pinnan suojaksi.
  9. Varaa siivilän alle sopiva valutuskulho ja siirrä pashaseos valumaan jääkaappiin kelmulla suojattuna.
  10. Anna pashan valmistua jääkaapissa vuorokauden verran, vähintään ainakin yön yli. Tyhjennä tarvittaessa nestettä valutusastiasta aika ajoin.
  11. Kumoa valmis pasha tarjoilulautaselle.
  12. Pashan kanssa sopivat mainiosti tarjottavaksi tuoreet ananaspalat ja mangoviipaleet sekä esimerkiksi pistaasipähkinät tai murustetut digestivekeksit.
Mimosa
Ei kommentteja

Kahden suklaan fudge maistuu piparilta ja on mainio joululahja

pipari suklaa fudge

6Nämä kahden suklaan fudget maistuvat jouluisasti piparkakulta ja sopivat hyvin pakattavaksi lahjapakettiin. Lisäyllätyksenä voi fudgemassaan sirotella vähän karkkeja, kuten piparmintturakeita. Fudgeja voi jääkaapin lisäksi säilyttää pakkasessa – kerralla näitä ei varmasti suurinkaan herkkusuu saa menemään :)

Noin 16 “patukkaa”

Tarvitset:

  • 200 g valkosuklaata
  • 100 g tummaa suklaata
  • 1 prk (noin 230 g) vaahtokarkkitahnaa, marshmallow fluff (saa esimerkiksi hypermarkettien “jenkkiosastolta” tmv)
  • 5 dl sokeria
  • 175 g voita
  • 1 dl kuohukermaa
  • 1 dl maitoa
  • 1 tl kardemummaa
  • 0,5 tl neilikkaa
  • 0,25 tl inkivääriä
  • 0,5 tl kanelia
  • halutessasi: suklaarakeita tai muita karkkeja fudgen pinnalle

Valmistus:

  1. Varaa noin 18 x 25 cm kokoinen kuuman kestävä vuoka fudgea varten ja vuoraa se leivinpaperilla.
  2. Ota kaksi kuuman kestävää kulhoa ja paloittele valkosuklaa toiseen sekä tumma suklaa toiseen kulhoon.
  3. Mittaa kardemumma, neilikka, inkivääri ja kaneli kulhoon tumman suklaan joukkoon.
  4. Sulata voi kattilassa.
  5. Lisää kattilaan kerma, maito ja sokeri.
  6. Keittele massaa keskilämmöllä noin 10 minuuttia, kunnes se selvästi paksuuntuu.
  7. Ota kattila syrjään levyltä, ja sekoita vaahtokarkkitahna hyvin massan joukkoon.
  8. Anna massan jäähtyä hetken aikaa, jotta se ei ole liian kuumaa suklaalle. Etenkin tumma suklaa menee helposti rakeiseksi, jos sen päälle kaataa aivan liian kuumaa massaa.
  9. Kaada pieni määrä lämmintä massaa tumman suklaan päälle (niin että peittyy, lisää vasta tarvittaessa). Sekoita, kunnes tumma suklaa sulaa. Kaada sitten hieman lisää massaa, niin että 1/3 massasta on tumman suklaan kulhossa.
  10. Kaada loput eli 2/3 massasta toiseen kulhoon valkosuklaan päälle ja sekoittele sekin tasaiseksi.
  11. Kaada valkosuklaa-massa leivinpaperilla vuorattuun vuokaan.
  12. Kaada päälle tummasuklaa-massa.
  13. Sekoittele massakerroksia hieman toisiinsa esimerkiksi veitsen avulla.
  14. Jos haluat, sirottele fudgemassan pintaan suklaarakeita tai muita karkkeja.
  15. Siirrä fudge kylmään jähmettymään useaksi tunniksi.
  16. Ennen leikkaamista siirrä fudgevuoka noin puoleksi tunniksi pakastimeen, näin fudge leikkautuu paljon helpommin.
  17. Leikkaa fudge haluamaasi muotoon, “patukoiksi” tai kuutioiksi (esim. noin 3 x 3 cm).
  18. Säilytä fudge mieluiten jääkaapissa, jossa se säilyy parhaiten. Huoneenlämmössäkin fudge säilyy muutamia päiviä.
  19. Jos annat fudgea lahjaksi, pakkaa se muovilla, sellofaanilla tai leivinpaperilla tms. vuorattuun rasvaa pitävään pakkaukseen.
  20. Makeita jouluhetkiä!

Lähde: Valion ohjetta mukaillen

Mimosa
Ei kommentteja

Huurteiset täytetyt appelsiinit ovat keveä ja raikas jälkiruoka tuhdin aterian päätteeksi

huurteiset appelsiinit1

13Joskus etenkin jouluruuan päätteeksi käy niin, että jälkiruuan kanssa tekee jo aika lailla tiukkaa. Silti jotain tekisi mieli…

Raikkaalla sitrusjäädykkeellä täytetyt appelsiininpuolikkaat ovat sopivan keveä herkku, jossa jouluisuutta tuo kardemumma ja kaneli. Appelsiinit voi valmistaa hyvissä ajoin etukäteen pakkaseen.

6 puolikasta

Tarvitset:

  • 3 appelsiinia, mahdollisimman tasaisen muotoista ja mieluiten paksukuorista (paljon valkoista kuorikerrosta)
  • 1 sitruuna, mieluiten luomu (kuori käytetään)
  • noin 1 dl sokeria
  • 1,5 rkl maissitärkkelystä
  • n. 30 g valkosuklaata
  • n. 1,5 dl kuohukermaa
  • ripaus kardemummaa
  • ripaus kanelia
  • koristeluun: mintun lehtiä, valko- tai tummasuklaaraastetta

Valmistus:

  1. Leikkaa appelsiinit puoliksi.
  2. Purista appelsiineista varovasti mehut, helpoiten jollakin sähkökäyttöisellä pyörivällä puristimella.
  3. Varaa appelsiineille tukeva isohko kannellinen pakasterasia tai pari, joihin saat appelsiininpuolikkaat tukevasti ja keikkumatta suoraan. Tarvittaessa voit tehdä esimerkiksi alumiinifoliosta tukirakenteita appelsiineille.
  4. Siirrä appelsiininpuolikkaat suoraan pakstimeen jäähtymään valmiiksi.
  5. Pese sitruuna ja raasta sen kuori pieneksi. Purista sitruunasta myös mehu.
  6. Yhdistä 1,5 dl appelsiinimehua ja 0,5 dl sitruunamehua. Siivilöi mehu halutessasi (lisää mehua tarvittaessa, jotta 2 dl tulee täyteen)
  7. Kaada 1,5 dl yhdistetyistä mehuista kattilaan.
  8. Sekoita 0,5 dl:aan mehuista maissitärkkelys, kunnes seos on tasaista.
  9. Kaada maissitärkkelys-mehu myös kattilaan.
  10. Mittaa kattilaan vielä sokeri ja lisää sitruunankuoriraaste.
  11. Kuumenna kiehuvaksi ja anna pulpahdella pari kertaa, kunnes seos paksuuntuu ja kirkastuu kiisseliksi. Siirrä pois levyltä.
  12. Paloittele valkosuklaa ja lisää palat kuumaan kiisseliin. Sekoita, kunnes valkosuklaa sulaa.
  13. Mausta kiisseli ripauksella kardemummaa ja kanelia.
  14. Siirrä kattila kylmään vesihauteeseen jäähtymään.
  15. Kun kiisseli on jäähtynyt, vaahdota reilu 0,5 dl kermaa. Sekoita kermavaahto kiisseliin. Tarkista maku.
  16. Ota appelsiinit pakkasesta ja täytä ne kukkuroilleen kiisseliseoksella. Tarkista, että appelsiinit pysyvät pystyssä.
  17. Siirrä täytetyt appelsiinit pakkaseen ja pakasta vähintään kolme tuntia, mieluiten ainakin yön yli.
  18. Ota appelsiinit hetkeksi sulamaan ennen tarjoilua. Koristele appelsiinit kermavaahdolla (noin  1 dl), valko- tai tummasuklaarouheella ja mintun lehdillä, tai makusi mukaan.

huurteiset appelsiinit2

 

Mimosa
Ei kommentteja

Mehevä ja tuhti belgialainen suklaakakku saa raikkauden appelsiinista

belgialainen suklaakakku1

19Tämä monumentaalinen belgialaisella chocolevitteellä kuorrutettava kakku ei jätä ketään kylmäksi. Kakku on tuhti kuin mikä, se myönnettäköön, mutta se onnistuu kuitenkin olemaan myös raikas, kiitos appelsiinin. Mainio juhlajälkiruoka isommalle porukalle – kukaan ei ole vielä toistaiseksi jäänyt tämän jälkeen kaipailemaan vielä vähän jotain pientä ;) Suklaalevite vaatii kovettumisaikaa, eli se valmistetaan vähintäänkin edellisenä päivänä. Kakullekin tekee vain hyvää hiukan tekeytyä, joten se voidaan tehdä päivä-pari ennen tarjoilua.

Juomasuositus: jaloarominen tokaji tai Moscato d’Asti Italiasta. 

Suklaalevitteeseen tarvitset:

  • 250 g voita
  • 250 g tummaa suklaata, mieluiten ainakin 70 %
  • 3 rkl sokeria (tai vähemmän jos suklaa on makeaa)
  • 1/2 vaniljatanko
  • 1,25 dl maitoa
  • 1 muna

Kakkupohjaan ja täytteeksi tarvitset:

  • 225 g suolatonta voita
  • 2,75 dl sokeria
  • 4 munaa
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • noin 1 dl appelsiinimehua (ja/tai Cointreauta tai muuta sitruslikööriä)
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 rkl sokeria
  • 0,5 vaniljatankoa

Suklaatahnan valmistus:

  1. Valmista ensimmäisenä päivänä suklaalevite. Rouhi sitä varten tumma suklaa pieneksi.
  2. Sulata voi hitaasti reilun kokoisessa kattilassa, älä kiehuta.
  3. Lisää suklaarouhe voisulaan ja anna sen sulaa. Sekoita varovasti.
  4. Lisää sokeri sekä vaniljatangon siemenet ja sekoita rauhallisesti sileäksi massaksi.
  5. Anna massan jäähtyä melkein huoneenlämpöiseksi (noin 25 astetta).
  6. Lämmitä maito haaleaksi. Lisää maito massan sekaan ja sekoita sileäksi.
  7. Anna massan jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
  8. Ota sähkövatkain. Lisää seokseen kananmuna sekoittaen samalla sähkövatkaimella tehokkaasti.
  9. Kaada seos kannelliseen, mieluiten laakeaan astiaan ja anna sen jähmettyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
  10. Seuraavana päivänä chocotahna on jähmettynyt ja sitä voidaan käyttää kakun kuorruttamiseen tai muuten vain herkullisena tahnana vaikka leivän päällä.
  11. Huom! Joskus, jos lämpötilat eri vaiheiden välillä eivät ole menneet ihan nappiin, voi seuraavana päivänä havaita, että tahnan ainekset ovat osittain erottuneet ja tahnan pinnalla on rasvakerros. Homma ei välttämättä ole pilalla – rasvan voi kuoria pinnalta pois ja alta paljastuu luultavasti ihan kelvollinen, pehmeähkö massa, joka kuitenkin soveltuu kakun kuorruttamiseen. 

Kakun valmistus:

  1. Ota voi pehmenemään ja munat huoneenlämpöön.
  2. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Varaa pienehkö, noin 20 cm kakkuvuoka. Voitele vuoka.
  3. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään.
  4. Sekoita sähkövatkaimella pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi.
  5. Lisää joukkoon munat yksitellen, vatkaten jokaisen munan jälkeen erittäin voimakkaasti. Jos vaikuttaa siltä, että taikina on menossa rakeiseksi, lisää nopeasti osa jauhoseoksesta ja vatkaa hyvin voimakkaasti.
  6. Lisää lopuksi jauhoseos erissä, sekoita koko ajan.
  7. Kaada seos vuokaan ja tasoita pinta.
  8. Paista kakku kypsäksi, noin 50 minuuttia tai tarpeen mukaan. Älä paista liikaa, ettei kakun mehevyys kärsi.
  9. Anna jäähtyä noin 15 minuuttia ennen vuoan irrottamista. Jäähdytä kakku hyvin, mieluiten seuraavaan päivään.

Kakun täyttäminen ja kuorrutus:

  1. Ota suklaalevite hyvissä ajoin huoneenlämpöön.
  2. Leikkaa kakku neljään tai ainakin kolmeen yhtä suureen kerrokseen.
  3. Varaa kostutukseen appelsiinimehu ja/tai sitruslikööri. Kostuta kaikki kakun kerrokset huolellisesti.
  4. Vatkaa kerma melko kovaksi vaahdoksi. Lisää vatkauksen loppuvaiheessa sokeri ja vaniljan siemenet.
  5. Täytä kakku levittämällä kermavaahto kerrosten väliin. Jos olet onnistunut leikkaamaan neljä kerrosta, voit laittaa alimpaan kerrosväliin suklaatahnaa ja muihin kermavaahtoa.
  6. Levitä suklaalevite paksuna kerroksena kakun pinnalle ja reunoille lastalla tai leveällä veitsellä. Jos levittäminen on työlästä, anna tahnan lämmetä lisää huoneenlämmössä. Tee kauniita kierteitä tai suklaahuippuja kuorrutteen pintaan kuljettelemalla veistä eri tavoin.
  7. Koristele kakku esimerkiksi halkaistuilla viikunoilla, kumkvateilla ja vaikkapa näyttävillä halkaistuilla suklaatryffeleillä.
  8. Anna kakun tekeytyä kylmässä mieluiten ainakin 10 tuntia ennen tarjoilua.
  9. Kakku kestää pakastamistakin melko lailla hyvin.

belgialainen suklaakakku2

Ohje: Alko

Mimosa
Ei kommentteja

Vadelmakermajäätelö tuoreista marjoista on raikas ja ihanan intensiivisen makuinen

vadelmajade3

Tuoreita marjoja kannattaa ehdottomasti hyödyntää monella tapaa, myös jäätelön valmistuksessa. Tuoreet vadelmat sopivat ihanasti kermajäätelöön, sillä niiden maku on raikas ja intensiivinen. Itse tehty jäätelö on tietysti parasta ihan milloin vain. Se sisältää juuri ne aidot ja valitut raaka-aineet, jotka kulhoon itse kaadat ;) Tämä jäätelö valmistetaan jäätelökoneella. Meillä on DeLonghin masiina, joka on siinä mielessä näppärä vehje, että se tuottaa itse kylmyyden ilman kulhojen pakastamisia tai muita manöövereitä. Tässä ohjeessa jäätelön massa kuumennetaan ensin 85-asteiseksi, mikä tuo jäätelöön hyvän sitkon ja kestävyyden.  Ihanaa jäätelökesää!

____

Noin 6 palloa (n. 650 g)

Tarvitset:

  • 200 g täysmaitoa
  • 150 g kermaa
  • 3 kananmunan keltuaista
  • 1 dl sokeria
  • 1/2 vaniljatankoa tai noin 1/3 tl vaniljan siemeniä
  • n. 250 g tuoreita vadelmia
  • sokeria / tomusokeria vadelmasoseen maustamiseen maun mukaan
  • siivilän
  • lämpömittarin, jonka voi laittaa kattilaan
  • laakean astian, jossa kuuma jäätelömassa jäähtyy nopeasti
  • sopivan kokoisen kannellisen pakastusrasian, vetoisuus vähintään n. 7 dl

Valmistus:

  1. Erottele keltuaiset ja kaada ne vatkauskulhoon. Lisää 1 dl sokeria. Varaa vatkain lähelle.
  2. Kaada paksupohjaiseen kattilaan maito ja kerma sekä halkaistu vaniljatanko. Kiehauta. Nosta seos heti pois levyltä, kun se kiehuu.
  3. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  4. Kaada kuuma kerma-maitoseos keltuaisvaahtoon ohuena nauhana. Sekoita koko ajan.
  5. Kaada koko massa takaisin kattilaan. Lisää lämpömittari kattilaan, jotta voit tarkkailla lämpötilaa.
  6. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen. Tavoite on saada seos 85-asteiseksi TAI saada se selkeästi sakenemaan aiempaa paksummaksi, tasaiseksi massaksi. Seosta ei saa päästää kiehumaan. Jos seos ei ole 85-asteisena vielä saennut, odota vielä hetki, mutta älä päästä lämpötilaa nousemaan kiehumisasteelle. Huomaat sakenemisen kyllä.
  7. Kun seos on 85-asteista / saennut, ota kattila välittömästi pois levyltä ja kaada massa laakeaan astiaan jäähtymään.
  8. Valmista tuoreista vadelmista sose pusertamalla ne siivilän läpi. Jos haluat, voit toki jättää vadelman siemenet (tai osan niistä) soseen sekaan. Mausta vadelmasose sopivasti sokerilla/tomusokerilla. Valmista vadelmasosetta tulisi olla noin 1,5 dl. Voit jättää osan vadelmista jäätelön pinnalle koristeiksi.
  9. Kun jäätelöseos on jäähtynyt noin huoneenlämpöiseksi, sekoita joukkoon vadelmasose.
  10. Jäätelökoneen työn helpottamiseksi on suositeltavaa siirtää jäätelöseos hetkeksi pakkaseen jäähtymään (esim. puoleksi tunniksi).
  11. Ajele jäätelöseos jäätelökoneella valmiiksi, oman koneesi ohjeita noudattaen.
  12. Purkita jäätelömassa pakastusrasiaan. Voit koristella jäätelön pinnan muutamilla tuoreilla vadelmilla. Siirrä jäätelö mieluiten vielä joksikin aikaa tekeytymään pakastimeen.
  13. Tarjoile vadelmajäätelö kulhosta tai tötteröstä, nauti yksin tai yhdessä! :)

vadelmajade1

vadelmajade4

Postaus sisältää kaupallisen linkin.

Mimosa
Ei kommentteja

Keväiset macaron-leivokset lime-pistaasitäytteellä – helppo ja yksityiskohtainen ohje

macaron2

Ihastuttavat macaron-leivokset eivät sinänsä ole vaikeita valmistaa. Ne vaativat ennen kaikkea tarkkuutta mittaamisessa ja työskentelyssä. Aikaakin tarvitaan, sillä kananmunan valkuaiset olisi paras erotella jo edellisenä päivänä, ja itse macaron-leivoksetkin ovat mehevimillään vasta leipomista seuraavana päivänä.  Mutta nämä leivokset ovatkin niitä juhlapöydän koruja ja erikoisherkkuja – kyllä pieni vaivannäkö kannattaa! ;)

En ole mikään macaron-guru, mutta olen tässä ohjeessa koittanut huomioida macaron-leivosten “kipupisteet”, joissa homma voi mennä pieleen, sekä selittää asiat mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Nämä macaronit tehdään italialaisella tekniikalla, jossa marenki valmistetaan kuumaa sokerisiirappia käyttäen. Näin saadaan aikaan oikein kestävä marenkivaahto. Seuraavia työvaiheita seuraamalla olen itse saanut aikaan onnistuneita leivoksia. Alussa kannattaa tehdä tuplataikina, jotta voi harjoitella rauhassa esimerkiksi paistamista, kun on varakappaleita.

Mainittakoon vielä, että leipurin omien kikkojen lisäksi ilman kosteus voi vaikuttaa macaronien onnistumiseen. Talvella ilma on kuivinta, joten onnistuminen on sikäli varminta. Taas esimerkiksi heinäkuussa voi olla hasardeja kosteita kelejä, jotka voivat jopa pilata muuten lupaavan homman. Mutta toisaalta – macaronien leivososat voi hyvin pakastaa etukäteen. Sitten vain sulattaa ja täyttää tarpeen tullen! Tässä täytteessä on melko tuhti voi-pistaasitäyte, jota on raikastettu sitruksella. Voit tietenkin käyttää haluamiasi täytteitä, esimerkiksi limecurdia!

No niin, ohje on pitkä kuin nälkävuosi, pitäkää kiinni! :D

macarons3

___

Noin 30 macaron-leivosta * Uuni 150 C
Tulosta tästä Mimosalsan pursotusmallipohja

Tarvitset:

  • Mahdollisimman tarkan keittiövaa’an
  • Lämpömittarin
  • Tiheän ison siivilän
  • Kaksi isoa kulhoa, joista ainakin yksi on metallinen (koska: kuuma sokeri)
  • Kuminuolijan (taipuisa mutta tukeva)
  • Pienehkö kattilan, josta pystyt kaatamaan yhdellä kädellä
  • Sähkövatkaimen
  • Pursotinpussin ja pyöreäpäisen pienehkön tyllan (5-8 mm), sekä astian pursotinpussin pystyssä pitämiseksi
  • 100 g mantelijauhetta (kuoretonta ja kuivaa, itse tehty täytyy ensin kuivattaa)
  • 100 g tomusokeria
  • 40 g + 40 g eli 80 g kananmunan valkuaista (käytä mieluiten hieman vanhempia munia)
  • 37 ml vettä
  • 100 g sirosokeria (oikein hienojakoinen sokerilaatu, joka sulaa nopeammin)
  • vihreää elintarvikeväriä, tahnamaista tai jauhetta
  • 1 limen raastettu kuori

Huom! Täytteen ohje erikseen alla!

Leivoskuorien valmistus:

  1. Jos mahdollista, mittaa valkuaiset kahteen erilliseen lasiin tms. jo edellisenä iltana. Näin ne muuttuvat hieman juoksevammiksi, mikä on eduksi. Kyllä homman voi tehdä samanakin päivänä, mutta ota munat joka tapauksessa hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Ole erittäin tarkka vaa’alla mittaamisessa – valkuaista tarvitaan 2 x 40 grammaa, ei 39 g tai 41 g. Nämä mittajutut ovat näitä macaron-leivoksien “taikoja” ;) Älä myöskään päästä yhtään keltuaista valkuaisten sekaan.
    macaronsmunat
  2. Esivalmisteluina hanki macaroneille pursotusmallit A4-arkille, jotta voit pursottaa helposti saman kokoisia leivoksia. Voit piirtää paperille 3 cm halkaisijaltaan olevia ympyröitä riviin, tai tulostaa tästä suoraan Mimosalsan mallipohjan.
  3. Pese lime ja raasta sen kuori hienoksi.
  4. Mittaa vaa’allla 100 g mantelijauhetta ja 100 g tomusokeria. Jotta varmistettaisiin mahdollisimman sileä ja tasainen jauhe ja macaroneihin tasainen pinta, siivilöi nämä kaksi jauhetta yhdessä isoon kulhoon. Tiheän siivilän kanssa tämä vaihe vie aikaa, ja on vähän turhauttava, mutta lopputuloksena saatu sileä jauhe on iso askel kohti tasaisia macaroneja.
    macaronssiivila
  5. Lisää sileään mantelijauhe-tomusokeriseokseen 40 g munanvalkuaista. Lisää myös hiukan vihreää elintarvikeväriä, jotta saadaan keväisen vihreä seos. Väri vaalenee vielä marengin lisäämisen myötä, joten alussa se saa olla suhteellisen voimakas. Lisää seokseen myös noin puolet limen kuoriraasteesta.
  6. Sekoita valkuainen kuminuolijaa apuna käyttäen oikein hyvin manteliseokseen. Tuloksena on notkea, kiiltävä tahna.
    macaronmassa
  7. Seuraavaksi ala valmistaa kuumamarenkia. Mittaa kattilaan 37 ml vettä ja 100 g sirosokeria. Niitä ei tarvitse sekoittaa toisiinsa. Anna veden vain imeytyä sokeriin ja laita levy päälle. Laita lämpömittari kattilaan, ja ole valmiina seuraaviin nopeisiin työvaiheisiin!
    macaronmarenki
  8. Ota iso metallikulho ja kaada 40 g valkuaisia sinne. Varaa viereen sähkövatkain. Tarkkaile sokerin lämpötilaa: kun se saavuttaa 90 astetta, ala vatkata valkuaisia metallikulhossa ensin hitaasti.
  9. Kun sokerisiirapin lämpötila saavuttaa 105 astetta, ala vatkata valkuaisia kovalla nopeudella.
  10. Kun sokerisiirapin lämpötila saavuttaa 117 astetta, se on valmista! Ota se pois levyltä.
  11. Vatkaa edelleen valkuaisia keskinopeudella ja kaada sokerisiirappi samalla valkuaisvaahdon joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaavi tarvittaessa loppu siirappi joukkoon kuminuolijalla.
  12. Vatkaa vielä valkuais-siirappiseosta ainakin 5 minuuttia, kunnes se jäähtyy haaleaksi. Vaahdon tulisi olla nyt melko kiinteää ja ihanan kiiltävää!
  13. Seuraavaksi yhdistä osissa marenkivaahto manteli-sokerimassaan. Lisää ensin 1/3 marenkivaahdosta. Normaalisti marenkia koittaa varjella pysymään ilmavana, mutta nyt halutaankin rikkoa marengin rakenne ja sekoittaa se aivan täysin manteli-sokerimassaan. Ota siis käyttöön ronskit otteet ja sekoita massat toisiinsa kuminuolijan avulla ikään kuin “litistämällä” ja vetämällä massaa kulhon seinämiä vasten.
  14. Kun seos on tasaista, lisää loppu marenki kahdessa erässä massaan, jälleen erittäin hyvin painellen ja litistellen massaa kulhon reunoihin. Tarkoituksena on saada kiiltävä ja melko juokseva massa. Huomaatkin varmasti, kun ensin melko tymäkkä seos lähtee liukumaan ohuemmaksi.
  15. Kun olet saanut seoksen tasaiseksi sekä väriltään että koostumukseltaan, se on valmista. Ylityöstäminenkään ei ole hyväksi.
    macaronage
  16. On aika viritellä pursotinpussi. Laita pursotinpussiin pyöreäpäinen tylla – aukko saa mielestäni olla aika pienikin, noin 5 mm. Alle 1 cm nyt kuitenkin. Asettele pursotinpussi siten, että suuaukosta ei ala heti valumaan macaronmassaa, kun vielä täytät pussia. Se on yleensä aika juoksevaa tavaraa :)
  17. Aseta pursotinmallipaperi pöydälle ja leivinpaperi sen päälle. Yhdelle pellille saa hyvin mahtumaan esim 5 x 5 tai 6 x 6 macaronpuolikasta.
  18. Kun alat pursottaa, paina pyöreä tylla keskelle ympyrää ja käytännössä ihan kiinni leivinpaperiin. Älä yritä “piirtää pyörylää” liikuttelemalla tyllaa, vaan anna massan vain pursuta tasaisesti ympyräksi pitäessäsi tyllaa itse paikallaan. Kun ympyrä on melkein täytetty, nykäise tylla irti, ja nosta seuraavaan kohtaan. Vaikka irti nostamisesta jää hetkeksi pieni “huippu”, massan pitäisi olla niin hyvin notkistettua, että se tasoittuu samalla, kun massa leviää hiukan ympärilleen.
    macaronpursotus
  19. Pursottele macaronit rauhassa kahdelle leivinpaperille.
  20. Koristele halutessasi puolet macaronkansista ripottelemalla niiden pinnalle hienoa limeraastetta, kun ne ovat vielä märkiä. Raaste on hauskan näköistä ja maistuukin vielä hyvältä.
    macaronlimeraaste
  21. Laita uuni valmiiksi päälle 150 asteeseen.
  22. Anna macaronien pinnan nyt jähmettyä. Tämä on jälleen kriittinen vaihe, jotta leivosten pinta jää sileäksi ja “jalka” kohoaa irti “hatusta”. Macaronit on välttämätöntä saada pintakuiviksi niin, että niitä voi huoletta silittää sormella pinnasta, ilman että sormeen jää mitään. Kuivan pinnan pitäisi jopa kestää kevyttä painallusta juurikaan notkahtamatta. Jos pinta ei ole kuiva, macaronit repeävät uunissa.
  23. Joskus kesähelteillä voi oikeasti olla niin kosteaa, että pinta ei tunnu jähmettyvän millään. Silloin kannattaa ottaa niinkin huvittava apuväline kuin hiustenkuivaaja käyttöön. Kuivaa macaroneja kuivaajalla tällöin 2-3 minuuttia per pelti, noin 25-30 sentin etäisyydeltä.
  24. Laita macaronit uuniin (aikaisemmin pursotetut ensin) alatasolle. Paista noin 10-14 minuuttia uunista riippuen. Macaronien ei haluta ruskistuvan! Ole siis kärppänä uunin luukulla paiston aikana, ja ota macaronit pois heti, jos pienintä ruskistumista alkaa näkyä. Kun macaronit ovat kunnolla “nousseet”, kannattaa uskaltaa ottaa ne ajoissa pois. Eri pellillisillä voi kestää eri aikaa.
  25. Valele esim. tiskipöydälle hieman kylmää vettä, ja vedä macaronit leivinpapereineen ensin sen päälle. Kylmä pysäyttää tehokkaasti kypsymisen.
  26. Siirrä leivokset jäähtymään ritilän päälle. Irrottele macaronit leivinpaperista aika pian, ensimmäisen 5 minuutin aikana. Varovasti kiertämällä macaronit irtoavat yleensä aika suosiolla. Anna jäähtyä kunnolla loppuun.
    macaronsvalmiit
  27. Nyt sinulla on parhaassa tapauksessa kauniin värisiä, sileitä macaron-puolikkaita, joissa on selkeästi “hattuosa” ja “jalkaosa”. Seuraavaksi pistaasitäytteen valmistukseen!
  28. Voit myös pakastaa macaron-kuoret ilmatiiviissä astiassa kyljellään rivissä. Huomaa sulattaessasi levittää ne irti toisistaan, jotta eivät nappaa kiinni toisiinsa sulamisen aikana!

Pistaasitäyte (voit toki käyttää muitakin, esim. pelkkää lime- tai lemoncurdia)

Tarvitset:

  • 2 rkl lime- tai lemoncurdia
    • jos ei curdia ole, voit keittää sokerisiirappia 0,5 dl lime- tai sitruunamehusta ja 1/4 dl sirosokerista
  • 100 g pistaasipähkinöitä kuorittuna (ei suolattuja)
  • 100 g voita
  • 30 g mantelijauhetta
  • 30 g tomusokeria
  • halutessasi vihreää elintarvikeväriä

Valmistus:

  1. Ota voi huoneenlämpöön hyvissä ajoin, jotta se pehmenee. Tai jos olet hätähousu kuten minä, mikrota sitä puolella teholla pari kertaa 10 sekuntia. :)
  2. Jauha pistaasipähkinät silppurissa tai monitoimikoneessa niin hienoksi jauheeksi kuin pystyt.
  3. Jos sinulla ei ole sitruscurdia, keittele sirosokerista ja sitrusmehusta sokerisiirappi. Laita aineet sekoittamatta pieneen kattilaan ja kuumenna seos 119 asteiseksi lämpömittarilla mitaten.
  4. Lisää pistaasijauheeseen curd tai reiluruokalusikallinen sokerisiirappia. Lisää myös halutessasi elintarvikeväriä, ja sekoita koneessa tasaiseksi.
  5. Vaahdota voi kuohkeaksi sähkövatkaimella. Lisää joukkoon tomusokeri.
    macaronpistaasitayte
  6. Lisää joukkoon pistaasitahna sekä mantelijauhe. Sekoita vielä hetki.
  7. Täyte on valmista! Voit pursottaa sen macaron-kuorille pursotinpussin ja pyöreäpäisen tyllan avulla. Täytteen voi levittää myös lusikoimalla. Älä laita liikaa täytettä – sopiva määrä näkyy hiukan macaron-kuorten välistä, mutta ei pursua yli ja sotke sormia.
  8. Laita macaronit kylmään jähmettymään ja maustumaan, ja säilytä ne kylmässä. Parhaimmillaan ne ovat seuraavana/seuraavina päivinä. Tarjoillessa ne kannattaa ensin ottaa hetkeksi huoneenlämpöön.
  9. Onnittele itseäsi hienosta työstä! :D

macarons

 

Mimosa
Ei kommentteja

Klassinen Key Lime Pie eli Limettipiirakka Key-saarilta on kesäajan kirpeä herkku

key lime pie

Floridan-matkalla maistelimme ahkerasti tyrkyllä olevia Key Lime -piirakoita, ja vihdoin päästään ohjeeseen asti :) Pikkuruiset mutta voimakkaan aromiset Key-saarten limetit ovat Etelä-Floridassa kovassa käytössä. Niillä maustetaan piirakat ja juustokakut, fudget, drinkit, sorbetit ja mehujäät. Helteeseen raikas limetti sopii tietysti ihan loistavasti!

Key Lime Piesta on olemassa lukemattomia eri versioita, mutta perinteisin piirakka valmistetaan kondensoidusta maidosta, munankeltuaisista ja limeteistä. Raaka-ainekombo selittyy Key Saarten sijainnilla. Ennen kuin saaret yhdistettiin mantereeseen kymmenillä silloilla, ei tuoretta maitoa ollut saarilla saatavilla, joten kondensoitu maito oli helpoin vaihtoehto limepiirakan pyöräyttämiseen. Limettimehu paksuntaa kondensoidun maidon, ja pohja valmistetaan keksimuruista. Kypsentämistä ei siis välttämättä edes tarvittu, jos uuni puuttui. Saariolosuhteisiin sorvattu piirakka sopii siis erittäin hyvin mm. mökkiolosuhteisiin.

Tässä ohjeessa piirakkaa kypsennetään uunissa, ja digestivekekseistä valmistettavaa pohjaakin rapeutetaan uunissa hetki etukäteen. Piirakan voi kuorruttaa halutessaan marenkipeitteellä, tai koristella kermavaahdolla ja limeviipaleilla, kuten itse tässä tein.

Jatkovinkkinä, tuorejuustokakkuna (hyydyke) Key Lime Pie toimii myös loistavasti. Sitä näkee usein vihreäksi värjättynä, vaikka Key Limejen mehu onkin oikeasti keltaista ;)

 

keykollaasi

Seuraavan ohjeen voi tehdä matalana versiona normikokoiseen pyöreään piirakkavuokaan (irtopohja!) tai kuten itse tein, 20-senttiseen pienempään vuokaan. Piirakasta tulee silloin tietysti paksumpi. Jos haluaa isosta piirakasta myös paksun, lienee hyvä tehdä tämä ohje tuplana.

150 C > 175 C

Tarvitset:

  • 200 g digestive-keksejä
  • 100 g voita
  • 1 purkki (noin 400 g) kondensoitua maitoa
  • 3 munankeltuaista
  • 1,5 dl tuoretta limettimehua (noin 5-6 limeä)
  • 2 tl raastettua limetin kuorta
  • kermavaahtoa koristeluun, halutessasi

Valmistus:

  1. Laita uuni lämpiämään 150 asteeseen.
  2. Varaa irtopohjavuoka valmiiksi.
  3. Jauha digestive-keksit pienen pieneksi muruksi tehosekoittimessa.
  4. Sulata voi ja kaada se keksinmurujen joukkoon. Ajele tasaiseksi massaksi.
  5. Painele pohjamassa tiiviisti vuoan pohjalle ja reunoille.
  6. Esipaista piirakkaa hieman uunin keskiosaa alempana noin 10 minuuttia. Nosta pohja sitten jäähtymään ritilälle.
  7. Nosta uunin lämpö 175 asteeseen.
  8. Pese limetit hyvin ja raasta 2 tl limetin kuorta. Purista limeteistä 1,5 dl mehua.
  9. Erottele keltuaiset ja lisää niihin kuoriraaste. Vatkaa noin 5 minuuttia, kunnes seos on tasaista ja sakeaa.
  10. Kaada joukkoon kondensoitu  maito ohuena nauhana samalla vatkaten (keskinopeudella). Jatka vatkaamista muutamia minuutteja, jotta seos on tasaista ja kuohkeaa.
  11. Kaada lopuksi joukkoon limettimehu, sekoittaen pienellä teholla. Vatkaa vain sen verran, että ainekset ovat kunnolla sekoittuneet.
  12. Kaada piirakkamassa keksipohjalle ja nosta piirakka uuniin keskitasolle noin 20 minuutiksi. Aika riippuu piirakan korkeudesta – matala kypsyy kymmenessäkin minuutissa. Täytteen tulee olla juuri jähmettynyt (hytisee vielä ehkä vähän). Pinta saa jäädä keltaisen kiiltäväksi, sen ei tarvitse ruskistua tai rapeutua. Jäähdytä piirakka ritilällä.
  13. Jos täyte on mielestäsi liian juoksevaa, laita piirakka tunniksi pakastimeen ennen tarjoilua (ei kuumana). Älä kuitenkaan jäädytä!
  14. Koristele piirakka kermavaahdolla ja limeviipaleilla (tai kuorruta se marenkihunnulla).
Mimosa
1 kommentti

Kirpakka ja ilmava sitruunahyytelö maistuu salmiakkimurskan kanssa

Uutena vuotena meillä oli vieraita, ja jälkkäripöytään kaivattiin jotain raikastavaa elementtiä, joka sopisi hyvin isommallekin porukalle tarjottavaksi. Tein kermaisen sitruunahyytelön, jonka ilmavan kevyt rakenne on kolmen eri vaahdon ansiota. Sitruunan kanssa tarjottavaksi sopii hyvin salmiakkimurska – sitähän saa ihan leivontahyllystäkin valmiina. Hyytelön päällä murska tuppaa levähtämään, joten itse hyytelö kannattaa koristella jotenkin muuten :) Tämä sopii kepeytensä ansiosta hyvin myös kesän juhlien jälkiruuaksi. Itse tein tämän pyöreään kulhoon, pienemmälle porukalle sen voi hyydyttää tietysti myös annosmaljoihin tai kivoihin juomalaseihin. Raikkaiden jälkiruokien ystäville!

____

Isona hyytelönä noin 10:lle (etenkin jos pöydässä on muutakin makeaa)
Annoskulhoissa arviolta 6 kpl (koosta riippuen)

Tarvitset:

  • 3 dl kuohukermaa
  • 3 kananmunaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 sitruuna
  • 5 liivatelehteä
  • tarjoiluun salmiakkimurskaa (avaa vasta juuri ennen tarjoilua kostumisen estämiseksi)

Valmistus:

  1. Varaa sopivan muotoinen kulho/kakkuvuoka tai annoskulhot hyydytystä varten.
  2. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
  3. Tarvitset kolme eri vatkauskulhoa, suurin niistä keltuaisvaahdolle, johon muut vaahdot myöhemmin lisätään.
  4. Raasta noin puolikkaan sitruunan kuori ja purista sitten mehu koko sitruunasta.
  5. Erottele kananmunista valkuaiset ja keltuaiset erilleen.
  6. Vatkaa kerma vaahdoksi.
  7. Vaahdota toisessa kulhossa munanvalkuaiset vaahdoksi.
  8. Vatkaa vielä keltuaiset sekä sokeri kuohkeaksi vaahdoksi suurimmassa kulhossa.
  9. Kuumenna osa (noin puolet) sitruunamehusta pienessä kattilassa kiehuvaksi. Purista liivatelehdet ja sekoita ne yksi kerrallaan kuumaan sitruunamehuun. Anna jäähtyä hetken.
  10. Lisää liivate-sitruunamehu sekä loppu sitruunamehu ohuena nauhana kaataen keltuaisvaahtoon. Lisää myös sitruunankuoriraaste. Vatkaa hyvin sekaisin.
  11. Lisää keltuaisvaahtoon seuraavaksi kermavaahto muutamassa erässä, ja sekoita esim. lastalla rauhallisesti käännellen, ettei vaahto laskeudu.
  12. Lisää lopuksi valkuaisvaahto massan sekaan, ja sekoittele erityisen varovasti kaikki ainekset tasaisesti sekaisin, erityisesti kulhon pohjalta.
  13. Kaada valmis hyytelöseos varaamaasi astiaan tai kulhoihin. Anna hyytyä jääkaapissa useita tunteja kelmulla tms suojattuna – yön yli jos mahdollista.
  14. Kumoa hyytelö tarjolle, kasta tarvittaessa kulho ensin kuumaan veteen irtoamisen helpottamiseksi. Ohuella veitsellä voi varovasti myös avittaa hyytelön irtoamista kulhon “imusta”. Koristele esimerkiksi sitruunamelissan lehdillä.
  15. Tarjoa lisänä salmiakkimurskaa vaikkapa pienestä tarjoilukulhosta (avaa pussi vasta juuri ennen tarjoilua, jotta murska ei kostu ja jämähdä) :)

 

Mimosa
4 kommenttia

Pimeän kauden piristys: Mehevä mausteinen persikkakakku ja Pähkinäinen karamellikastike

Täytyypä sanoa, että Sara La Fountainin Passion for Food -kirja on ollut kyllä kovassa käytössä. Tähän mennessä mikään ohje ei ole pettänyt, ja jo pitkään onkin ollut reseptijonossa uskomattoman herkullisen näköinen persikkakakku. Piimäkakku itsessään ei yleensä ihan kauheasti itseäni hetkauta, mutta tässä reseptissä se toimii vain mausteisena kakun runkona. Kakku tehdään nurin päin, ja valmistus alkaakin ihanaisesta rommisiirapista, joka kaadetaan ensin vuuan pohjalle. Sehän se tuo mehevyyttä kakkuun jo ihan kättelyssä, ja siirappiin ladottavat persikkaviipaleet ja ananasmurska tuovat edelleenkin makoisaa kosteutta kakkuun. Syysillan kruunaa kermainen karamellikastike, jota valutetaan sitten viimeistelyksi valmiin kakun pinnalle. Se sisältää näyttävästi kokonaisia pekaani- ja saksanpähkinöitä.

_____

10-12 palaa

Uuni 180 C

Tarvitset:

  • 3,5 dl sokeria, valkoista tai vaaleaa (2,5 dl siirappiin, 1 dl kakkupohjaan)
  • 3,5 dl fariinisokeria (2 dl kakkupohjaan, 1,5 dl karamellikastikkeeseen)
  • 300 g voita (80 g siirappiin, 150 g kakkupohjaan ja n. 5 rkl karamellikastikkeeseen)
  • 3 kananmunaa
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ripaus ruokasoodaa
  • 1,25 dl kermaa
  • 200 g kermaviiliä
  • 1 prk persikoita (noin 235 g hedelmää)
  • 1 prk ananasmurskaa (noin 140 g hedelmää)
  • 2 rkl rommia tai vastaavasti rommiaromia
  • 0,5 dl vettä
  • 1 vaniljatanko (tai 1 rkl vanilja-aromia)
  • ripaus suolaa
  • 1 tl kanelia
  • noin 1 dl / reilu kourallinen kokonaisia pekaani- ja saksanpähkinöitä

Valmistus:

  1. Varaa ensin kakkuvuoka. Älä käytä irtopohjavuokaa – siirappi valuu läpi siitä viimeistään uunissa. Kröhöm.  Voitele vuoan pohja halutessasi kevyesti voilla.
  2. Kakku tehdään nurinpäin, joten aloita pinnalle tulevasta rommisiirapista. Mittaa paksupohjaiseen kattilaan 2,5 dl sokeria ja 0,5 dl vettä. Ennen kuin laitat levyn päälle, sekoita vesi ja sokeri lusikalla tasaiseksi. Tämän jälkeen kuumenna sokeri, ÄLÄKÄ enää sokerin sulamisen aikana sekoita tai sörki seosta. Tarvittaessa vain ravistele vähän kattilaa epätasaisen koostumuksen tasaamiseksi. Anna sokerin hiljalleen kiehua vaaleanrusehtavaksi siirapiksi. Varo polttamasta seosta – kun se alkaa ruskehtaa kevyesti, se on valmista.
  3. Lisää siirappiin 80 g voita ja 2 rkl rommia, ja sekoita tehokkaasti kaikki ainekset tasaiseksi siirapiksi.
  4. Kaada siirappi kakkuvuoan pohjalle ja anna jäähtyä jonkin aikaa.
  5. Viipaloi persikat kapeahkoiksi viipaleiksi. Siivilöi ananasmurskasta mehut pois mahdollisimman hyvin – painele ananasmassaa tarvittaessa vähän lusikalla. Liiat mehut vetistävät hienon rommisiirappisi ;)
  6. Lado persikkaviipaleet nätisti hieman jäähtyneen rommisiirapin pinnalle. Painele viipaleita tarvittaessa kevyesti, niin että ne uppoavat siirappiin. Sirottele seuraavaksi ananasmurska tasaisesti kaiken pinnalle.
  7. Seuraavaksi valmistetaan kakkutaikina. Sekoita ensin keskenään kuivat aineet eli suola, vehnäjauhot, leivinjauhe, ruokasooda ja kaneli.
  8. Vaahdota 150 g huoneenlämpöistä voita sekä 2 dl fariinisokeria ja 1 dl sokeria sekä vanilja kuohkeaksi vaahdoksi.
  9. Lisää kananmunat yksitellen, vatkaa hyvin välissä. Jos taikina alkaa juoksettua eli mennä ryynimäiseksi, lisää välissä joukkoon muutama lusikallinen jauhoseosta ja vatkaa tovi.
  10. Lisää joukkoon notkistettu kermaviili, sekä lopuksi muutamassa erässä jauhoseos. Kääntele taikina hyvin sekaisin, älä enää vatkaa voimakkaasti.
  11. Levitä taikina tasaisesti persikoiden ja ananasten päälle.
  12. Paista kakkua 180 asteessa 40-55 minuuttia, kokeile kypsyys tikulla. Suosittelen mieluummin tuon aikahaarukan loppupään aikoja, sillä tikkutestistä huolimatta kakku oli noin 45 minuutin paistamisen jälkeen kuitenkin keskeltä selkeästi hieman raaka. Ylipaistamiseenkaan ei kyllä ole syytä, sillä kadotetaan kakun mehevyyttä.
  13. Samalla kun kakku jäähtyy hieman, valmista karamellikastike. Laita kattilaan kerma, 1,5 dl fariinisokeria ja 5 rkl voita. Kuumenna ja sekoita. Anna seoksen kiehua keskilämmöllä niin, että se alkaa havaittavasti paksuuntua – ehkä noin 10 minuuttia. Ota kastike pois liedeltä ja sekoita pähkinät joukkoon.
  14. Tarjoile kakku pikapuoliin (mieluiten siis lämpimänä) karamellikastikkeen kanssa. Jos syöjiä on enemmän, voit valuttaa koko kastikkeen näyttävästi kakun pinnalle, tai tarjota sen annospalojen päälle lusikoitavaksi.

Postaus sisältää kaupallisen linkin.

Mimosa
Ei kommentteja

Marinoidut mansikat ja mustikat

Kesällä haluaa totta kai käyttää erilaisiin jälkiruokiin tuoreita marjoja. Aina välillä käy kuitenkin niin, että ne huippumakeiksi mainostetut tuoreet mansikat eivät maistukaan kovin kummoisilta. Ja etenkin pensasmustikat ovat rakenteeltaan ihan luonnostaankin vähän kuivakoita. Molempiin saa kuitenkin kivasti potkua ja luonnetta marinoimalla niitä tunnin pari ennen tarjoilua. Vohveleita varten marinoin mansikat sitrushedelmillä ja -liköörillä, ja hain mustikoihin vähän lisämakua kardemummasta sekä ruskeasta mascobado-sokerista. Yhdessä ne täydensivät aika hyvin toisiaan – toinen oli hapokkaampi ja toinen lempeämpi. Kokeilemalla löytyy vaikka mitä marinadivaihtoehtoja.

Mansikat Romanovin tapaan

Tarvitset:

  • 1 litra tuoreita mansikoita
  • 1 appelsiini (kuori ja mehu, n. 1 dl)
  • 1 sitruunan kuori
  • 1 dl sokeria (osa voi olla tummaa)
  • 5 cl sitruslikööriä (tai vodkaa)

Valmistus:

  1. Perkaa mansikat ja paloittele ne esim. puoliksi.
  2. Pese sitruuna ja appelsiini, ja kuori molempien kuoret ohuiksi suikaleiksi. Tätä varten on olemassa käteviä kuorijoita. Voit myös raastaa kuoret, mikä ei tosin ole ihan yhtä mukavan näköistä.
  3. Purista appelsiinin mehu.
  4. Kiehauta pienessä kattilassa noin 2 rkl appelsiinimehua, sokeri sekä juuri raastetut sitrushedelmien kuoret.
  5. Lusikoi sokeri-kuoriliemi tasaisesti mansikoiden päälle.
  6. Kaada päälle myös noin 1 dl appelsiinimehua sekä 5 cl sitruslikööriä. Sekoita kevyesti.
  7. Anna marinoitua jääkaapissa parisen tuntia.
  8. Voit halutessasi lopuksi siivilöidä mansikat erilleen marinadiliemestä. Tarjoa erilaisten kesäherkkujen kanssa tai vaikka sellaisenaan.

_____

Kardemummamustikat

Tarvitset:

  • 1 rasia (pensas)mustikoita (n. 125 g)
  • reilu 0,5 tl jauhettua kardemummaa
  • noin 3 rkl tummaa sokeria, esim. mascobado tai vaikka fariini

Valmistus:

  1. Paloittele mustikat karkeasti noin puoliksi, niin että rakenne rikkoutuu hieman ja mausteet pääsevät pureutumaan marjaan.
  2. Ripottele joukkoon kardemumma sekä sokeri. Sekoittele jonkin aikaa.
  3. Anna maustua jääkaapissa noin tunnin verran ennen tarjoilua.
Mimosa
Ei kommentteja