Kaikki postaukset kategoriassa Punaviinit

Ravintola Tocassa herkullinen on yksinkertaista ja viinit erityisen kutkuttavia poimintoja

tocayleis

Minut vietiin kesän alkupuolella synttäriyllätyksenä Ravintola Tocaan. Sehän on pieni, italialaista ja suomalaista ruokaa vaivattomasti yhdistelevä ravintola Unioninkadulla, lähellä vanhaa kauppahallia. Monet muistavat, kun Toca aloittaessaan kohautti saamalla Hesarin Nyt-liitteeltä täydet viisi tähteä. Kiitosta on satanut sen jälkeenkin. Jo omistajien “eca”, Lahdessa toiminut Primo oli paikallisesti hyvin lupaava. Tocan lounaat olivat itselleni ennestään tuttuja, mutta illallispuoli oli tähän asti vain kutkuttava aikomus :) Olin kuitenkin jo tullessa aika varma, että illasta tulee mainio.

Olimme taas liikkeellä suhteellisen aikaisin, heti serviisin alussa. Saimme kivan ikkunapöydän todella rouheisesti sisustetun ravintolan jättimäisen ikkunan äärestä. Ravintolan hengetär Elina otti meidät vastaan rennolla, mutta topakalla otteellaan. Hänen kanssaan on aina mukava jutella niin ruuasta kuin kaikesta muustakin. Tocan rentoa ilmapiiriä korostaa suuri ja alati muuttuva sisustuksellinen elementti, musta liitutauluseinä, johon vieraat saavat jättää omat tervehdyksensä ruokailun lomassa. Lueskelimme kirjoiteltuja kommentteja alkucocktaileja maistellessamme, ja kaavailimme oman puumerkkimme paikkaa :)

tocaamuseOtimme tarjolla olleen pidemmän menun, viisi ruokalajia (65 e), sekä niihin kuuluvat viinit (37 e). Huikeaa oli huomata, että ruoan kanssa olisi voinut valita myös erikoisolutpaketin! Tämä miellyttää varmasti montaa oluen ystävää!

Menu alkoi keittiön tervehdyksellä, joka saapui soikeassa säilykepurkissa. Tirisevä fritattu lihapulla majoneeseineen oli oikein maukas. Se antoi odottaa suoraviivaisia otteita, ei mitään liian kikkailevaa. Ilmeisen tärkeää täällä on makujen tunnistettavuus ja yksinkertaisuus.

Läpi aterian tarjottiin aivan ihania, supertuoreita vehnäleivänpaloja ja focacciaa. Nämä olivat uskomattoman herkullisia voin kanssa. Siis poikkeuksellisen. Leipälokero tyhjentyi huvittavan nopeasti. Mitäpä sanottiinkaan niistä yksinkertaisista mauista :D

Menujen annokset voivat kuulemma vaihdella lyhyellä aikavälillä, päivittäinkin. Me saimme alkuun sokerisuolattua, ensiluokkaisen mureaa lohta ja voimakasta parmesaanijäätelöä. Annoksen viimeisteli kaiken ympärille kiertyvä kauniin vihreä hernesosekeitto, jonka tarjoilija kaatoi pöydässä. Sulava jäätelö levisi sopivasti laajemmalle, ja kiittelimme annoksen yksinkertaista herkullisuutta.

tocalohiherne

Viininä tarjoiltiin futishuumaan hyvin sopivasti Lionel Messin omaa Leo Torrontes -viiniä, jonka voitot kohdennetaan erilaisiin lasten hyväntekeväisyyskohteisiin. Pirteän hapokas viini tulee Argentiinasta Bodega Valentin Bianchin tilalta. Sitruksisen trooppiset aromit sopivat hyvin lohiannokseen.

Nopeasti kävi ilmi, että Tocassa viinit ovat kaikki omalla tavallaan merkityksellisiä ja kiinnostavia erityispoimintoja. Tarjolla monia italialaisia helmiä ja henkilökunnan omia suosikkeja, sekä myös esim. Espanjan ja uuden maailman tuotantoa. Vaikea uskoa, että viinipaketti oli kaiken lisäksi vain 37 euron hintainen!

Seuraava viini oli kaunis vadelmanpunainen espanjalainen rosee Cuatro Pasos Bierzo 2012, mikä antoi hetken arvuutella tulevaa vastinparia lautasella. Jos ensin aloitettiin melko suomalaisittain, nyt mentiin hyvinkin saapasmaahan. Keittiöstä saapui härkää carpaccio rohkean makuisilla lisukkeilla. Määrääviä makuja olivat kirpeän makea balsamico, marinoitu sipuli ja parmesaani majoneesin muodossa. Parsakaali oli paistettu upean rapsakaksi. Rapean hapokas, 100 % mencia-rypäleestä valmistettu roseeviini pärjäsi tuikeiden makujen kanssa hyvin.

tocaharka

Väliruokana tarjoiltiin konstailematon, peräti italialaista kotiruokaa muistuttava gnocchi-annos. Mehukkaat tomaatit ja tuore pesto olivat omaan makuuni rehellisen maukkaita. Ymmärsin kuitenkin myös seuralaisen kannan siitä, että jotakin astetta “kehitellympääkin” olisi voinut tähän väliin odottaa. Viiniksi tietenkin italialaista, mielenkiintoisesti kuplivaa punaista Viinitila Cleto Chiarlin Vigneto Cialdinia. Rypäleenä on Lambrusco Grasparossa di Castelvetro. Raikas, mehevä, mausteisen marjainen viini sopi tomaattiselle annokselle mainiosti.

tocagnocchiPääruoka muodostui yhdeksi suosikikseni. Tarjoiltiin mureaa vasikkaa ja maissipyreetä, rapeita vihreitä sekä ihanaa tiivistä lientä. Annoksen suolaisuutta taittoi mukavasti täyteläinen maissipyree ja etenkin erikoinen viini. Edelleen italialainen, Tenuta Sant Antonion Sponsà Veronese 2011 on valmistettu 30 prosenttisesti cabernet sauvignonista, joita on ensin kuivattu kuukauden ajan ennen puristamista, ja sitten tammitynnyrikypsytetty puolisen vuotta ennen sekoittamista muihin rypäleisiin. Tuloksena on todella mielenkiintoinen, pehmeätanniininen mutta voimakas ja täyteläinen viini, eräänlainen semi-amarone. Maussa voi erottaa mm. luumua.tocavasikka

Jälkiruoaksi pannacottaa mansikalla ja passionsorbetilla. Edellisessä ravintolablogauksessa Kolosta kirjoitin omasta “ilotulituksenkaipuustani” jälkiruoka-annosten suhteen. Olen aika kriittinen jälkkärinsyöjä, ja mielestäni menun makean lopetuksen tulee olla vakuuttava ja vaikuttava piste kaikelle mahtavuudelle. Siinä ei saa himmailla.

Annos oli kaunis kuin koru, mutta täydellinen wau-efekti jäi tässä ehkä puuttumaan. Mansikkatahna maistui hieman hillomaiselta. Kesäaikaan soisi toisaalta käytettävän aitoja tuoreita marjoja. Myöskin rakenteen vaihtelevuus olisi tuonut annokseen lisää ryhtiä. Nyt melko purematta nieltävää annosta rikkoi vain tumma suklaamuruseos,  maukas kylläkin. Ei pidä ymmärtää väärin, annos oli oikein raikas ja miellyttävä – ei vain päässyt omaan jälkkärikärkeeni :D

Sen sijaan jälkiruokaviini miellytti meitä molempia kovasti! Alkonkin valikoimasta löytyvä kevyesti kuohuva punainen Araldica Bracchetto d’Acqui on näitä leikkisiä, matala-alkoholipitoisia italialaisia jälkiruokaviinejä, joissa on täydellinen hapokkuuden ja makeuden tasapaino. Sen “serkku”, hieman hupsu mutta rakastettava Moscato d’Asti on suuri suosikkini, ja tämähän toimi vähintään yhtä hyvin. Aromeiltaan punamarjainen viini sopi mainiosti mansikkajälkiruokaan.

tocamansikkaSumma summarum! Tocassa oli todella rento meininki. Tocan ulkoiset puitteet ovat hyvin koruttomat ja rouheat ja henkivät tietynlaista kalliofiilistä sijainnista huolimatta. Henkilökunta on aitoa ja tarjoilija kohtaa rohkeasti ja henkilökohtaisesti asiakkaansa. Pienen paikan pieni tiimi toimii tinkimättömästi ja tietää roolinsa. Ravintola noudattaa myös omaa linjaansa ujostelematta. Ruoka on juuri niin kuin lupailtiinkin, yksinkertaista ja konstailematonta, laadukasta ja herkullista.

Kutkuttavat viinilöydöt ja niiden yhdistäminen ruokaan on  Tocan ehdoton vahvuus. Täällä tiedetään ja myös kerrotaan jokaisesta viinistä paljon, ja jokainen viini on ilahduttavan merkityksellinen. Hienoa paneutumista!

Kenen kanssa Tocaan? Oikeastaan kenen tahansa hyvän ja yksinkertaisen ruoan ystävän. Ja viinien ystävän ilman muuta. Ai niin, ja oluiden ystävän myöskin! Ystävien ylipäätään, sillä erityisesti kaveriporukassa Tocan rentous pääsee mielestäni oikeuksiinsa. Joka tapauksessa kynnys on hyvin matala palata pian uudestaan!

_____

Ravintola Tocan osoite Unioninkatu 18.

Toca tarjoilee lounaita ti-to, tarjolla yleensä kaksi kevyehköä vaihtoehtoa. Lounas ei ole fine diningia, vaan riisutumpaa, mutta aina kuitenkin idearikasta ja ehdottoman maukasta. Voin suositella pitkällisen testaamisen tuloksena :)

Vinkki: Jos haluat pienessä ravintolassa nopeaa palvelua, varaa pöytä aivan alkuillasta!

Mimosa
Ei kommentteja

Coq au vin / kukkoa viinissä – vaivaton klassikkoherkku pelastaa pimeät illat

On pitänyt pitkään blogata kukosta (okei, broilerista) viinissä, sillä tämä on tiheästi käytössä oleva vakkariohjeeni. Aiiivan suussasulavan herkullinen, ja kaiken lisäksi niin tavattoman vaivaton valmistaa! Ensin pikainen raaka-aineiden freesaus, ja sitten vain tunnin verran muita hommia, kun pata hautuu parhaudeksi :) Tämä on ruoka, jossa niinkin vaalea liha kuin broileri maistuu hauskasti melkeinpä yhtä täyteläiseltä kuin jokin tumma liharuoka!

Kanapalat onkin kiva jättää reiluiksi paloiksi, ja sienetkin toimivat minun mielestäni ihan kokonaisina. Sopivan suolaista kastiketta tasapainottavat myös makeat hillosipulit. Pinnalle tuoretta persiljaa runsaalla kädellä! Lisäkkeenä toimii niin riisi kuin perunakin – oma suosikkini on parmesaani-perunapaistos. Värikäs provencelainen salaatti tuo vielä väriä kylkeen!

Ai niin, ja tämä ruoka ei pane muutamien päivien säilytystä yhtään pahakseen, melkeinpä päin vastoin :)
_____

Neljälle

Tarvitset:

  • 4 broilerin rintafilettä tai koipireittä (koko linnunkin voi käyttää)
  • 6 salottisipulia (3-4 banaanisalottia)
  • vähän vajaa 1 dl hillosipuleita
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 50 g pekonia
  • 150 g herkkusieniä, pienehköjä
  • 2,5 dl punaviiniä
  • 2 dl vahvaa lihalientä (kuutioita käytettäessä voi tähän vesimäärään laittaa kokonaisen kuution)
  • 1 dl vettä
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • 1 laakerinlehti
  • 0,5 tl kuivattua timjamia
  • musta- ja valkopippuria
  • suolaa
  • ripaus sokeria
  • puoli nippua tuoretta persiljaa

Valmistus:

  1. Puhdista sienet, leikkaa tarvittaessa kuivat kannat pois ja puolita suurempia sieniä.
  2. Halkaise sipulit ja viipaloi ne karkeasti. Siivuta myös valkosipulinkynnet.
  3. Suikaloi pekoni melko huolettomasti.
  4. Puhdista ja paloittele broileri reiluiksi palasiksi.
  5. Sekoita esim. syvällä lautasella vehnäjauhot ja hieman suolaa sekä vastarouhittua mustapippuria. Pyöritä kanapalat kauttaaltaan jauhoissa.
  6. Kuumenna paistinpannu hyvin kuumaksi, ja ruskista pekoni kevyesti.  Siirrä pekoni pataan/kattilaan.
  7. Kaada pekonin päälle punaviini, lihaliemi ja vesi, ja kuumenna samalla, kun vielä ruskistat muita raaka-aineita.
  8. Ruskista paistinpannussa pekoninrasvassa ensin sienet ja sitten broilerinpalat. Lisää pataan/kattilaan, jossa toivottavasti alkaa jo hiljalleen kiehua.
  9. Kuullota vielä sipuliviipaleet ja valkosipuli. Lisää tomaattisose, timjami ja laakerinlehti, ja kuullottele vielä pari minuuttia. Siirrä nekin pataan.
  10. Anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla noin tunnin. Sekoittele harvakseltaan.
  11. Mausta lopuksi musta- ja valkopippurilla ja ripauksella sokeria. Tarkista toki myös suola.
  12. Hienonna tarjoiluun tuoretta persiljaa. Tarjoa riisi- tai perunalisäkkeen kanssa. Myös raikas provencelainen salaatti toimii loistavasti.

 

Mimosa
4 kommenttia

“Parempaa kuin samppanja” – trendikkäällä englantilaisella Ridgeview’llä on olosuhteet puolellaan ja kysyntä katossa

Laatukuohuviiniä Englannista? Parempaa kuin moni samppanja? Tuttua huttua vai mahdoton yhtälö?

Englantilaiset itse suhtautuvat näihin väittämiin aika skeptisesti ja tuhahdellen, mutta esimerkiksi meillä Suomessa on etelä-englantilaisen Ridgeview‘n kuohuviineistä puhuttu jo parisen vuotta. Itse innostuin muun muassa näistä artikkeleista, viimeistään Alkon viinikurssin vetäjän hehkutuksen jälkeen päätin Englantiin matkatessani, että täällä on kyllä ihan pakko käydä katsomassa, mitä ne siellä Etelä-Englannissa oikein puuhaavat!

(Pahoittelen etukäteen ylipitkää postausta! :P)

Viinitarhan takana kohoavat kukkulat antavat alkuperän nimelle Ridgeview.

 

Kymmenen hengen perheyritys Ridgeview on valtavassa nosteessa tällä hetkellä. Decander World Wine  Awardsin kuohuviinisarjan (mukana samppanjat) voitto 2010, ja International Wine and Spirit Competitionin kuoharisarjan voitot 2005 ja 2011 saivat katseet kääntymään Etelä-Englantiin. Sen jälkeen yli 50 maailman huippuravintolaa on ottanut Ridgeview’n kuohuviinejä listoilleen, ja kuningatar Elisabethkin tarjosi Ridgeviewin Bloomsbury 2009:ää Jubilee-vastaanotollaan keväällä. “Parempaa kuin samppanja” on aika napakka iskulause, kertoi se sitten läpimurrosta Englannissa tai mahdollisesti vääristyneestä samppanja-brändin arvostuksesta.

Ridgeview’lla on nyt kädet täynnä töitä, eikä viinejä pystytä tuottamaan niin paljon kuin kysyntää olisi. Mistä tämä oikein johtuu?

Ridgeview’n myynti- ja markkinointipäällikkö Oliver Marsh johdattaa ryhmän meitä viininystäviä köynnösrivistöjen väliin ja selittää. Kyse on pitkälti sijainnista. Etelä-Englanti sijaitsee viinin viljelyalueen pohjoisrajan lähellä. Kolea ilmasto ei ole kaikille lajikkeille suotuisa kasvuympäristö, mutta klassiset samppanjarypäleet Chardonnay, Pinot Noir ja Pinot Meunier viihtyvät karuissa olosuhteissa. Kun yöt ovat viileitä, samppanjarypäleet eivät kypsy liian nopeasti, vaan säilyttävät ihanteellisen hapokkuutensa. Näin ollen Sussexissa on loogista suunnata fokus nimenomaan kuohuviinin valmistukseen.

Metodit on haettu lahden toiselta puolelta Champagnesta, jonne välimatkaa on vain 88 mailia (noin 142 km). Tämä selittääkin sen, että Sussexin maaperäkin on samaa kalkkikiveä kuin Champagnessa! Lähtökohdat kuohuviinin tuotannolle eivät siis todellakaan ole huonot. Ja englantilainen viinintuottajahan on vielä vapaa kaikesta tarkasta sääntelystä, jonka mukaan Ranskan puolella toimitaan. Omaa harkintaa ja idearikkautta voidaan käyttää vapaasti, ja tuloksena syntyy erinomaista kuohuviiniä hyvinkin kilpailukykyiseen hintaan. Englantilaisten itsensä vakuuttamisessa on vielä työsarkaa (Marks & Spencerille räätälöity Ridgeview Marksman voi hieman auttaa tässä projektissa), mutta maailmalla kysyntä on räjähdysmäisessä kasvussa.

Ridgeview käyttää jonkin verran sopimusviljelijöitä, mutta haluaa pitää valmistuspuolen kokonaan omissa näpeissään. Saman rypälelajikkeen eri tarhoista tuodut erät pidetään visusti erillään, jotta makuerot pysyvät täydellisesti hallinnassa. Vaikka nyt olisi paikka lisätä volyymia tuntuvasti, on yritys halunnut keskittyä nimenomaan englantilaisen laatukuohuviinin valmistukseen, vaikka määrät jäisivät vähän vähäisemmiksikin. Pahimpaan savottaan, rypäleiden käsin keräämiseen yritys sentään ostaa työvoimaa ulkopuolelta. Aikaisemmin kyläläiset kävivät talkoohommissa.

On vaikea uskoa, että Robertsin perheellä ei ole minkäänlaista viininkasvatustaustaa. Viiniä on viljelty nyt vasta 18 vuoden ajan. Perustamisvaiheessa vuonna 1994 haettiin asiantuntija-apua Champagnesta, ja samppanjametodia on sovellettu valmistuksessa kaiken aikaa. Englannin kylmiä hallaöitä vastaankin taistellaan perinteisin keinoin. Silloin juostaan köynnösrivien läpi ja sytytetään tarhaan valmiiksi kannetut sadat parafiinikynttilätynnyrit palamaan (ja sytytetään uudelleen, kun ne sammuvat tuulessa…). Kynttilöiden lämpö saa aikaan pakkaselta pelastavia lämpimän ilman aaltoja viinitarhaan. Kynttilämeri näyttää kuulemma idylliseltä keskellä yötä, mutta unenpuute voi alkaa jossain vaiheessa vähän nyppiä. Parhaimmillaan on kuulemma valvottu 8 yötä peräkkäin kynttilöitä sytytellen. Viininviljelijän arki on nimenomaan kausiluontoista.

Jokaisen Ridgeviewin viinirivistön päässä kasvaa ruusupensas. Se ei ole siinä syyttä, vaan indikoi Oliverin mukaan tehokkaasti sitä, onko hyönteisistä riesaa viinipensaille. Jos ruusu kukoistaa, viinipensaidenkin pitäisi olla kunnossa. Tarpeen vaatiessa Ridgeviewillä kuitenkin käytetään torjunta-aineita – luomuviljely olisi aika hankalasti toteutettavissa Englannin ilmastossa.

Tuotantoa ajatellen Ridgeviewin omat tilat eivät ole suuren suuret. Rypäleiden keräämiseen on onneksi suurempi aikaikkuna (nelisen viikkoa) kuin Ranskassa. Ridgeviewin rypäleistä puristetaan noin 55% cuvée – eli vain paras ja laadukkain mehu otetaan käyttöön. Rypälemehujen sekoittaminen on maaginen tapahtuma ja valmistuksen tärkein vaihe. Se tehdään tarkkaan maistellen ja erilaisten viiniasiantuntijoiden kanssa, kuten samppanjaa tehdessä.

Ridgeviewin viinikellari on tarkasti organisoitu. Pullojen kyljet ovat pittoreskin pölyn peitossa, ja hiiva niiden sisällä tekee joko käymistyötään tai sen loputtua antaa viineille luonnetta, esimerkiksi paahtoleipämäisyyttä. Kellarissa säilytetään myös tuotannon kehittämistarkoituksissa kaikkia tuotettuja viinejä ja vuosikertoja. Näin voidaan tutkia, miten ne ikääntyvät – siitähän ei nuorella viinitilalla voi olla vielä kovin paljon kokemusta.

Samppanjametodiin kuuluu ilman muuta korkinvaihto, eli hiivasakan poistaminen jäädyttämällä pullon kärki noin -30 asteeseen. Kone tekee tämän sarjatyönä 1000 pullon päivävauhdilla. Ennen lopullisen sienikorkin kiinnittämistä pulloon lisätään vielä dosage, eli annos sokeria antamaan hapokkaalle viinille loppusilauksen. Määrä on salainen…

Tuotantoketjun lopuksi pullot jonottavat vielä etikettikoneeseen. Kaulan etiketti on ensin löysä metallinen ”tasku”, jonka kone imaisee pullon kaulan myötäiseksi. Lisäksi kiinnitetään etu- ja takaetiketit. Hetken pullot vielä lepäävät varastossa, sitten: valmista maailmalle!

Vielä jokunen sana niistä viineistä itsestään, ällistyttävän huonolaatuisen valokuvan saattelemana.

 

Pääsin maistamaan viittä Ridgeviewin kuplivaa: kahta kuohuviiniä, kahta rosee-kuoharia sekä yhtä mustaa hevosta, kuohuvaa punaviiniä spesiaalierästä.

Kilpailuja voittanut Bloomsbury on Ridgeviewin nimikkosekoitus kaikista kolmesta rypäleestä, pääasiassa Chardonnaysta. Sitruksisen raikas ja rapsakka kuohuviini, johon hedelmäiset ja hunajaiset aromit tuovat lempeää pehmeyttä. Ei missään nimessä liian kuiva, mutta silti tyylikkään tasapainoinen. Muutaman vuoden säilyttäminen on viinille vain eduksi. Käyttösuositus: aperitiiviksi, simpukoiden tai äyriäisten seuraksi, savulohen kanssa. Mainio sorbetinkin kaveriksi. Tämä oli omakin suosikkini – päänvaivaa tuottaakin sitten tämän löytäminen jostakin!

Tyylikäs Cavendish on Pinot Noir ja Pinot Meunier -painotteinen kolmen rypäleen kuohuviini. Kaunis kultainen väri ja syvä, pitkä punamarjainen maku, johon Chardonnay tuo raikkautta ja terävyyttä. Cavendish on paljon Bloomsburya hapokkaampi ja kuivempi. Kestää niin ikään säilytystä, ja kehittää ikääntyessään enemmän paahtoleipämäisiä aromeja. Suositellaan hapokkuutensa puolesta vaalean lihan ja kalan, erityisesti rasvaisten annosten kumppaniksi, joiden kanssa se varmasti pärjääkin hyvin. Cavendishia saa Suomestakin Alkosta.

Fitzrovia on Chadonnay-voittoinen, sekoittamalla valmistettu lohenpunainen rosee-kuohuviini. Maku on pitkä ja tyylikäs, ja sisältää mm. mansikan ja vadelman aromeja. Kepeä, ei liian kuiva. Suositellaan aperitiiviksi, mansikoiden kanssa tai savustetun lohen kumppanksi.

Victoria on Jubilee-vuoden kunniaksi 2009 lanseerattu laaturosee, Pinoteista puristamalla valmistettu. Rikas, hedelmäinen tuoksu, maussa hunajaisia ja mausteisia aromeja.

Viidenneksi maisteltavasksi viiniksi Oliver halusi nostaa pienen yllätyksen, “Marmite-viinin”, joka ei ole tällä hetkellä missään myynnissä (viinitilan varastoja lukuunottamatta). Pimlico on kuohuva punaviini jakaa vahvasti mielipiteitä, ja minut se sai ehdottomasti puolelleen. Luumuntuoksuinen, ihastuttavan persoonallinen, syvän punainen kuohuva sopii hienosti joulutunnelmiin, jälkiruokaviiniksi tai vaikkapa grilliruokien kanssa. Tätä oli pakko ostaa pullo mukaan, vaikka matkalaukut pullistelivat jo hälyyttävästi ihan muutenkin. Pullo matkusti mukanani Eastbourneen, Brightoniin, Southamptoniin, Bathiin ja Oxfordiin ja vihdoin viimein Helsinkiinkin. Enää pitää vaivata päätä sillä, mikä olisi sitten oikea hetki avata tämä ihanuus :D

Ridgeviewin valikoimassa on vielä muun muassa Blanc de Blancs Grosvenor, Black the Noirs Knightsbridge, sekä jo mainitsemani Marks & Spencer -tavarataloille räätälöity Marksman.

_____

Alkon valikoimasta löytyy tällä hetkellä Ridgeviewin Cavendish Brut hintaan 30,60€.
Muihinkin Ridgeviewin viineihin pääsee kyllä Suomessa käsiksi; esimerkiksi Viinibaari Vin-Vin tarjoilee ainakin Ridgeviewin Grosvenoria.

 

O l e t t e k o   t e   p ä ä s s e e t   e n g l a n t i l a i s e n   k u o h u v i i n i n   m a k u u n ?

Mimosa
Ei kommentteja

Ravintola Murussa kannattaa antaa virran viedä

Pääsimme vihdoin ystävien kanssa käymään Punavuoren Murussa, jonka pitkistä varausjonoista ja rempseän kotoisasta ilmapiiristä on ollut mainintoja paikassa jos toisessakin. Useita viikkoja mekin omaa vuoroa odottelimme. Nytkin tulijoita olisi ilmeisesti ollut riittämiin – Murusta soitettiin paria tuntia ennen ja varmistettiin, että olemmehan tulossa. Ilmapiirin rentous näkyi heti ensi alkuun vaikkapa huolettomasti liitutauluun kirjoitetusta nimikyltistä ja siitä, että pöytäliinat oli jätetty pois. Itse ravintolapalvelu oli kuitenkin tosissaan toteutettua eikä mitään löysäilyä.

Selvisi, että Murussa ei ole ruokalistoja kuin lähinnä tarjoilijan päässä. Ruokia ei siis juuri pääse itse valitsemaan, ellei nyt ole jokin allergiatapaus kyseessä (lukuunottamatta muutamia bistro-klassikoita). Murun toiminta onkin selvästi mietitty sen varaan, että asiakkaat saapuvat avoimin mielin katsomaan, mitä keittiössä on tänään keksitty lautasille taikoa, ja mitä hyvää sommelier on annosten seuraksi viiniullakolta valinnut. On tarkoitus, että asiakas nojaa paikan asiantuntemukseen.

Jos tämä sopii asiakkaalle, vastineeksi saa sitten hyvin toimivaa palvelua. Illan kulku tuntuu olevan mietitty hyvin etukäteen. Kattausajat on porrastettu fiksusti niin, että henkilökunnan kapasiteetti riittää hyvin. Tarjoilija otti meidät vastaan leppoisasti jutustellen ja vei iltaa eteenpäin aina seuraavaa vaihetta pohjustaen. Me saimme kaikki annokset yhtä aikaa ja juuri silloin, kun olimme ihan hetken ehtineet hengähtää ja siirtyä aiheesta toiseen edellisen ruokalajin jälkeen.

Meidän iltamme eteni tällä tavoin hyvin sulavasti, eikä muruakaan tainnut lautasille jäädä. Konseptin suhteen ei siis ollut valittamista. Ehkä sen verran ruokalistoja kuitenkin illan aikana kaipasi, että olisi voinut arvioida loppulaskun suuruutta etukäteen. Visiitti nettisivuilla selvitti kolmen ruokalajin menun hinnaksi juustojen kanssa 48 euroa, mutta juomien hinta selvisi vasta maksuvaiheessa. Ruokien kanssa tarjoillut juomat tulivat maksamaan melkein eurolleen saman verran kuin menukin, mikä lienee melko tavallista. Jokin juomapakettihinnoittelu voisi kuitenkin rauhoittaa ruokailijan mieltä.

___

Ensin halusimme juhlistaa merkkipäivää kuplilla, ja aperitiiviksi suositeltiin erinomaista laseittain myytävää samppanjaa Pierre Pétersin Blanc de Blancs Extra Brut’ta. Maku oli hieman paahtoleipämäinen ja miellyttävästi kuiva, mutta samaan aikaan pehmeä, kevyt ja raikas. Juoma oli erinomainen aperitiivi, ja keräsi kiitosta kaikilta pöydässä. Arvosteluissa muualla on kehuttu erityisesti samppanjan hienoa rakennetta ja intensiivisyyttä. Lasin hinta oli 12 euroa. Samppanja löytyy Alkon tilausvalikoimasta.

Samppanjan kaveriksi tuotiin pian ruskeassa paperipussissa lämmintä kuohkeaa leipää. Sen päälle sai lusikoida pikku purkista oliivi-artisokkatahnaa, jonka makua piristi mukavasti tujaus sitruunaa.

___

Varsinaisesti menu alkoi murealla ankkapastramilla. Sen seurana oli suhteellisen runsaalla kädellä annosteltua parmesancremeä. Itse parmesaani maistui hyvin miedosti, mutta creme oli koostumukseltaan hyvin tuhtia. Vastapainona annoksen pikkuvihannekset olivat kevyesti hapokkaita.
Ankan kanssa oli tehty mukava juomavalinta: burgundilaisen Olivier Merlinin Moulin à Ventiä (9,50 euroa/lasi). Rypäleenä on käytetty käsinpoimittua Gamayta. Tuoksussa erottui marjaisia ja luumuisia, ehkä hieman pippurisia vivahteita. Melko täyteläisessä maussa huomio kiinnittyi samettisen pehmeisiin, todella lempeisiin tanniineihin. Lopussa esiin tuleva hapokkuus oli erityisen tervetullutta melko rasvaisen parmesancremen olemusta leikkaamaan. Viini on ilmeisesti vain ravintolamyynnissä tällä hetkellä.

 

___
Pääruuan makumaailma oli mieto ja pehmeä. Rapean mehevä kuha oli nostettu eriväristen parsojen ja muutaman makean pikkutomaatin päälle. Annoksen ehdoton kohokohta oli aromikas hummeriliemi, joka valutettiin vasta pöydässä lautaselle. Pidimme liemeä niin tärkeänä, että sen puuttuminen olisi vienyt annokselta pohjan.
Kalan kanssa tarjolla oli valkoviiniä hiukan yllättävästi Sloveniasta. Verus Furmintin hinta oli 9 euroa / lasi. Tuoksu oli hyvin vahvasti makean “tuttifruttimainen”, mutta maussa tuli esiin mukavan skarppi ja miellyttävä hapokkuus. Maku oli hyvin miellyttävä ja tasapainoinen. Makua on arvosteluissa kuvattu mm. ruohoon vivahtavaksi, valkoherukkaiseksi sekä pehmeän päärynäiseksi. Valmistaja on suositellut viiniä juotavaksi nimenomaan kalan kanssa. Sen rooli olikin tuoda hieman lisätarmoa kalalle. Tämäkin viini taitaa olla vain ravintolamyynnissä.

 

___
Pääruoan jälkeen oli aika nautiskella muutamista juustoista, jotka olivat “keittiön pojilta jääneet jäljelle”. Se tarkoitti tänään täyteläisen pehmeää tryffelitäytteistä brietä sekä kermaista, hapokasta Beaufort-lehmänmaitojuustoa. Seurana oli yrttimarinadissa muhineita kirsikoita.
Juustojen kanssa siemailimme 20-prosenttista Burmester Colheita -portviiniä, jota löytyy Alkon tilausvalikoimasta. Se jakoi hieman mielipiteitä, mutta keräsi enimmäkseen vuolaita kiitoksia. Kauniin oranssinpunaisen viinin hinta oli 7 euroa/lasi. Tuoksu lupaili runsasta hedelmäisyyttä ja makeutta. Sokeria tässä väkevöidyssä viinissä on toki runsain mitoin, joillekin (itseni mukaan lukien) jopa liikaa. Maussa erottui mm. rusina, vanilja ja sikari.  Etenkin Beaufort-juuston kermainen kirpeys toimi hyvänä vastaparina tälle viinille.

 

___
Jälkiruuaksi saimme kauniin punaista mansikkasorbettia (tai mahdollisesti maitopohjaista serbettiä?). Se tarjottiin raparperin ja marjojen, sekä mysli- ja marenkinokareiden päällä. Ympärille oli pyöräytetty aromikasta roosanväristä siirappia. Maut olivat miedon raikkaita eikä missään nimessä liian imeliä. Makean ystävä saattoi jopa jäädä kaipaamaan vielä jotain, etenkin kun mysli ja marjat toivat annokseen tiettyä aamupalamaisuutta.
Makeutta ja hilpeyttä annokseen toikin sen kepeä juomapari, pohjois-italialaisen Ceretton Moscato d’Asti (10 euroa/lasi). Noin siiderin vahvuinen, kuitenkin vähemmän kupliva jälkiruokaviini sopi hyvin keveän jälkiruuan kaveriksi. Maku oli hedelmäisen makea, mutta kuplat kevensivät meininkiä sopivasti.

 

___
Menun jälkeen maistuivat vielä kahvit ja  viskinystäville vielä 10-vuotias, voimakkaan savuinen Ardbeg.

___

Murussa keskityttiin hyvin virtaavaan ruoka- ja juomakokemukseen. Sen olisi suonut jatkuvan aavistuksen pidempäänkin; 2,5 tuntia kävi hiukan lyhyeksi, kun lopussa teki mieli vielä hieman istua kaiken päälle. Ei meitä pois ehditty alkaa hätistellä, mutta täsmällisiähän me suomalaiset usein kuitenkin pyrimme olemaan ;)

Mimosa
1 kommentti