Klassinen Caesar-salaatti puolustaa aina paikkaansa, ja itse tykkään tehdä sitä tällä aavistuksen kevyemmällä kastikeversiolla. Joskus se majoneesi tuntuu vain jotenkin raskaalta. Tässä muistaakseni Hesarista bongatussa ohjeessa kastikkeessa käytetään sen sijaan mm. ranskankermaa. Maku on tässäkin ihanasti samalla kertaa raikas ja mukavan täyteläinen! Salaatin ainekset voi hyvin valmistella etukäteen, mutta se kannattaa koota ja sekoittaa vasta juuri ennen tarjoilua.
_____
Noin kuudelle
Tarvitset:
- 3-4 broilerin rintafileetä (tai noin 400 g katkarapuja)
- 3 ruukkua romaine-salaattia
- 1 kananmuna
- 6 anjovisfileetä
- 2 dl parmesaania (raastettuna)
- 1 dl ranskankermaa
- puolikas patonki, ciabatta tai muu vaalea leipä
- 2 valkosipulinkynttä
- 1 rkl dijon-sinappia
- 3 rkl sitruunamehua
- 1 rkl valkoviinietikkaa
- oliiviöljyä
- suolaa
- mustapippuria myllystä
- rouhittua chiliä myllystä
- 1 rkl oreganoa
- 1/3 tl sokeria
- (koristeeksi viiriäisen munia)
Valmistus:
- Grillaa tai paista paistinpannulla rintafileet kypsiksi. Mausta fileet kypsänä suolalla, mustapippurilla ja chilillä. Anna jäähtyä. (Tai sulata/valuta katkaravut).
- Viipaloi leipä paksuhkoiksi viipaleiksi. Halkaise valkosipulinkynsi ja “voitele” sillä leipien pinnat kevyesti, jolloin ne ottavat mukavasti makua valkosipulista. Poista leivästä kuoret ja kuutioi ne reiluhkoiksi tasakokoisiksi kuutioiksi. Hienonna äskeinen valkosipuli pienemmäksi.
- Kuumenna paistinpannussa noin 2 rkl oliiviöljyä. Lisää hienonnettu valkosipuli ja 1 rkl oreganoa sekä leipäkuutiot. Paista keskilämmöllä vaaleanruskeiksi. Varo polttamasta! Anna leipäkrutonkien jäähtyä.
- Keitä kananmunaa 4 minuuttia ja jäähdytä sitten hetki kylmässä vedessä. Raasta noin 2 dl parmesaania.
- Valmista kastike. Mittaa tehosekoittimeen tai sauvasekoitinta varten keitetyn kananmunan keltuainen, 1 dl ranskankermaa, 3 rkl sitruunamehua, 1 rkl valkoviinietikkaa, 1 rkl dijon-sinappia, 6 anjovisfileetä, 0,5 dl oliiviöljyä, 1 dl parmesaaniraastetta, halkaistu valkosipulinkynsi ja noin 1/3 tl sokeria. Aja tasaiseksi. Tarkista maku ja säädä tarvittaessa mieleiseksesi.
- Huuhdo salaatit ja kuivaa ne esim. salaattilingossa. Revi ne sopiviksi suupaloiksi.
- Viipaloi kanan rintafileet. (Jos haluat koristella salaattia myös viiriäisen munilla, keitä niitä tasan 3 minuuttia ja siirrä hetkeksi kylmään veteen.)
- Sekoita salaatti (voit myös sekoittaa vain osan ja jättää loput raaka-aineista erikseen odottamaan myöhempää käyttöä, näin ne säilyvät paremmin kuin valmiiksi sekoitettu salaatti). Sekoita salaatinlehtiin kastike, broileriviipaleet ja 1 dl parmesaaniraastetta.
- Koristele salaatti leipäkrutongeilla ja halutessasi vielä muutamilla parmesaanilastuilla ja halkaistuilla viiriäisen munilla. Tarjoa heti, kun salaatti on vielä rapeaa.
Leave a Reply