Jatketaan vielä hieman viinilinjalla. Kävimme nimittäin opiskelijoiden viinikerhon kanssa maistelemassa muutamia samppanjoita vanhan apteekin tiloissa Ravintola Careliassa. Paikan viinilistaa pidetään arvossa, mikä lienee mm. oman viinien maahantuonnin ansiota. Sympaattinen sommelier Kai Autio jakoi viisauttaan auliisti, ja koitan nostaa esiin muutamia erityisesti viinin ja ruoan yhdistämiseen liittyviä juttuja. Itsehän olen viiniharrastuksessani vasta alussa.
Samppanjatastingin aluksi oli keskustelua vanhan ja uuden maailman viinien eroista. Vanha maailma (tahtoo sanoa Eurooppa) nojaa pitkälle säänneltyihin perinteisiin viinin valmistuksessa, ja samppanja on tästä tietysti hyvin tunnettu osoitus jo nimensäkin puolesta. Pienillä perinteisillä viinitiloilla viinit tehdään suureksi osaksi käsin, ja valmistajalla on kunnianhimoisia tavoitteita nimenomaan viinin laadun kannalta, ei niinkään määrän. Huonot rypäleet voidaan poimia pois (puhumattakaan rotista ja sammakoista ;)) ja valmistajan oma kädenjälki maistuu viinissä. Harrastajan kannalta tällaiset ehkä pieniä määriä tuotetut viinit ovat tietysti mielenkiintoisia. Hyvät ja huonot viinivuodetkin näkyvät tietysti enemmän ja maistuvat lasissa asti.
Uudessa maailmassa (Euroopan ulkopuolella) ideana ei karkeasti ottaen ole pipertää pienessä mittakaavassa, vaan tehdä bisnestä idealla “enemmän on enemmän”. Viinin laatu voi kuitenkin olla kärsivä osapuoli, jos mutkat vedetään suoriksi tehotuotannossa. Tällöin viiniä saatetaan joutua muokkaamaan paljonkin jälkikäteen erilaisilla keinoilla, mikä voi jossain vaiheessa kääntyä jo itseään vastaan. Tämä on helposti ymmärrettävissä, kun ajattelee hyvistä raaka-aineista käsin tehtyä ruokaa ja vertaa sitä bulkkituotettuun teolliseen ateriaan, jonka aromeja joudutaan rukkailemaan erilaisilla keinoilla.
Sommelier sanoi mielestäni aika oivaltavasti, että käsintehdyn ruuan kanssa on melko luontevaa valita myös käsintehty (eli vanhan maailman) viini. Uudesta maailmastakin (Euroopan ulkopuolelta) löytää totta kai paljon mielenkiintoisia viinejä moneen tilanteeseen, ei sillä. Itselleni heräsi kuitenkin kiinnostus suunnata viinien tutkiskelua nimenomaan eurooppalaisiin viineihin.
Aution mukaan luomu on suuri tuloillaan oleva trendi myös viineissä. 60-luvulta lähtenyt innostus käyttää torjunta-aineita laimeni 80-luvun paikkeilla, kun huomattiin maaperän alkavan sen vuoksi köyhtyä. Ja tietysti aineet päätyvät suoraan myös viinipulloon. Nyt on jälleen kiinnostuttu luomutuotannosta. Mainituissa vanhan maailman perinteisissä viineissä on sekin hyvä puoli, että ne tehdään monesti jo valmiiksi vanhoja perinteitä (aikaa ennen torjunta-aineita) noudattaen, eli luomutasoisesti ilman sertifikaattejakin.
Samppanja on tietenkin etupäässä juhlan juoma, aperitiivi, kupliva tunnelman nostattaja. Ei se kuitenkaan siihen jää. Sanotaan jopa, että samppanja on ainoa juoma, jota voi juoda läpi aterian. Sommelierimme suhtautui tähän mottoon kuitenkin varauksella; riippuu samppanjasta. Ja ruuasta. Pitää siis osata yhdistää myös samppanja ja ruoka oikein.
Me maistoimme neljää samppanjaa. Ne erosivat kaikki mukavasti toisistaan, ja valottavat osaltaan ehkä myös samppanjan ja ruuan yhteen sovittamista.
_____
Ensimmäinen samppanja Cuis 1er Cru (Brut Sans Année) oli Cuisin alueelta, tuottajalta nimeltä Pierre Gimonnet & Fils. Rypäleenä oli käytetty ainoastaan chardonnayta. Viini oli hyvin hailakan värinen, ja tuoksui lähinnä raikkaalta ja kevyesti hedelmäiseltä. Näistä voi jo päätellä, että kovin läpitunkevan makuista viini tuskin on. Sommelierin mukaan tämä samppanja onkin lähinnä kevyen raikas ja rapsakka aperitiivi, ja toimii parhaiten tässä tehtävässä. Maku on mineraalinen ja kuiva. Itse pidin makua hyvin kiinnostavana; erotin siinä vivahteen vahvasta tummasta suklaasta tai kaakaosta etenkin ennen juoman lämpenemistä. Erittäin miellyttävä, eikä lainkaan tylsä samppanja skoolaamiseen. Juomaa ei saa ainakaan tällä hetkellä Alkosta, mutta se on monenkin ravintolan viinilistalla.
Toiseksi maisteltiin Réserve Brutia, valmistajana Jean Vesselle Bouzysta. Samppanjaan oli käytetty 80 % Pinot Noiria ja 20 % Chardonnayta. Viini oli väriltään aivan aavistuksen edellistä tummempi, mutta edelleen melko hailakka. Sommelierin mukaan samppanja oli edelliseen verrattuna runsaampi ja leveämpi, hedelmäisempi. Itse pidin viinin miellyttävimpänä piirteenä raikasta, herukkamaista hapokkuutta. Viini oli miellyttävä ja helppo juotava, ei moitteita siinä. Aperitiivina tuskin kukaan esittää vahvoja vastalauseita tämän samppanjan suhteen. Viini herätti kuitenkin itsessäni vähemmän tunteita kuin edellinen; en jäänyt muistelemaan. Samppanja on Alkon tilausvalikoimassa.
Kolmas samppanja oli Grand Cellier d’Or Brut 1er cru, valmistajanaan Vilmart & Cie Rilly-la-Montagnesta. Valmistajaa on kiitelty jopa “samppanjamaailman mullistamisesta”. Samppanjaan on käytetty 60 % Pinot Noiria ja 40 % Chardonnayta. Väriero on kahteen edelliseen nähden huomattava, tämän ollessa silminnähden keltainen. Myös tuoksu on hyvin vahva, paahtuneeseen (jopa palaneeseen) vivahtava. Sommelierin mukaan samppanja onkin kypsytetty tammitynnyrissä, ja saanut paahteisen, puumaisen aromin. Maku on hyvin intensiivinen, edellisiin verrattuna aluksi dominoivan tuntuinen. Maku vivahti tuoksun tavoin nimenomaan palaneeseen tai ehkä sikariin. Loppua kohti esiin tuleva happo oli miellyttävä. Pidän tätä melko hätkähdyttävänä samppanjana aperitiiviksi, ja sommelierin mukaan tämä kävisi hyvin muun muassa kalan tai vaalean lihan, tai toisaalta jälkiruoan kanssa. Jos tätä käyttää pelkästään aperitiivina, on mielestäni syytä olla tammen ystävä. Ruuan kanssa tämän viinin luonteikkuus ja mielenkiintoisuus tulee helpommin lähestyttävästi esiin. Maku oli monipuolisimmillaan viinin hiukan lämmettyä. Tätä viiniä voi tällä hetkellä maistella vain ravintoloissa.
Viimeisenä maisteluun tuli Brut Millésime Grand cru, jonka valmistaja on Paul Bara, myös Bouzyn alueelta. Rypäleenä oli käytetty puhtaasti Pinot Noiria. Väriltään tämä samppanja oli selkeästi tummin, syvän keltainen. Osa viinistä oli tammitynnyrikypsytetty. Tämä viittasi tietysti myös vahvaan makukokemukseen, eikä väärin viitannutkaan. Edellisen lailla viini maistui paahteiselta ja sen lisäksi hyvin vahvasti maatuneelta, monen mielestä jopa ällistyttävän paljon kaalimaiselta. Allekirjoitan tämän, enkä käyttäisi tätä samppanjaa aperitiivina kuin ehkä nähdäkseni kavereiden ilmeet (johon minulla ei sinänsä taida olla varaa ;)). Sen sijaan sommelierilta tuli hyvältä vaikuttava ehdotus tämän viinin tarjoamisesta sieniruokien, ehkäpä vahvan tattikeiton kanssa. Pienen totuttelun jälkeen tämä samppanja alkoi tuntua mielenkiintoiselta vaihtoehdolta testata sienien seurana. Viini on tällä hetkellä vain ravintoloiden viinilistoilla. Näin ollen ruokavalinnasta voi hyvin neuvotella vielä paikan sommelierin kanssa.
_____
Summa summarum. Samppanjoidenkin suhteen pätee se ajatus, että mitä intensiivisempi ja aromikkaampi viini, sen paremmin se pärjää ruuan seurana ja jopa kaipaa sitä. Silloinkaan ei ole ihan yhdentekevää, minkä ruuan kanssa samppanjaa juo.
Samppanjalla on Aution mukaan ehkä vähän turhankin luksusmaine; se on ravintolassakin ihan peruspalkansaajan saavutettavissa. Näiden samppanjoiden ravintolahinnat olivat 52-92 euroa/pullo. Sen verran hinnakasta samppanja kuitenkin on, että itse pidän hyvänä vaihtoehtona perehtyä ruokasuosituksiin, tai kysäistä sommelierin mielipidettä tilatessa.
