Kaikki postaukset kategoriassa RAVINTOLAKÄYNNIT

Ravintola Tocassa herkullinen on yksinkertaista ja viinit erityisen kutkuttavia poimintoja

tocayleis

Minut vietiin kesän alkupuolella synttäriyllätyksenä Ravintola Tocaan. Sehän on pieni, italialaista ja suomalaista ruokaa vaivattomasti yhdistelevä ravintola Unioninkadulla, lähellä vanhaa kauppahallia. Monet muistavat, kun Toca aloittaessaan kohautti saamalla Hesarin Nyt-liitteeltä täydet viisi tähteä. Kiitosta on satanut sen jälkeenkin. Jo omistajien “eca”, Lahdessa toiminut Primo oli paikallisesti hyvin lupaava. Tocan lounaat olivat itselleni ennestään tuttuja, mutta illallispuoli oli tähän asti vain kutkuttava aikomus :) Olin kuitenkin jo tullessa aika varma, että illasta tulee mainio.

Olimme taas liikkeellä suhteellisen aikaisin, heti serviisin alussa. Saimme kivan ikkunapöydän todella rouheisesti sisustetun ravintolan jättimäisen ikkunan äärestä. Ravintolan hengetär Elina otti meidät vastaan rennolla, mutta topakalla otteellaan. Hänen kanssaan on aina mukava jutella niin ruuasta kuin kaikesta muustakin. Tocan rentoa ilmapiiriä korostaa suuri ja alati muuttuva sisustuksellinen elementti, musta liitutauluseinä, johon vieraat saavat jättää omat tervehdyksensä ruokailun lomassa. Lueskelimme kirjoiteltuja kommentteja alkucocktaileja maistellessamme, ja kaavailimme oman puumerkkimme paikkaa :)

tocaamuseOtimme tarjolla olleen pidemmän menun, viisi ruokalajia (65 e), sekä niihin kuuluvat viinit (37 e). Huikeaa oli huomata, että ruoan kanssa olisi voinut valita myös erikoisolutpaketin! Tämä miellyttää varmasti montaa oluen ystävää!

Menu alkoi keittiön tervehdyksellä, joka saapui soikeassa säilykepurkissa. Tirisevä fritattu lihapulla majoneeseineen oli oikein maukas. Se antoi odottaa suoraviivaisia otteita, ei mitään liian kikkailevaa. Ilmeisen tärkeää täällä on makujen tunnistettavuus ja yksinkertaisuus.

Läpi aterian tarjottiin aivan ihania, supertuoreita vehnäleivänpaloja ja focacciaa. Nämä olivat uskomattoman herkullisia voin kanssa. Siis poikkeuksellisen. Leipälokero tyhjentyi huvittavan nopeasti. Mitäpä sanottiinkaan niistä yksinkertaisista mauista :D

Menujen annokset voivat kuulemma vaihdella lyhyellä aikavälillä, päivittäinkin. Me saimme alkuun sokerisuolattua, ensiluokkaisen mureaa lohta ja voimakasta parmesaanijäätelöä. Annoksen viimeisteli kaiken ympärille kiertyvä kauniin vihreä hernesosekeitto, jonka tarjoilija kaatoi pöydässä. Sulava jäätelö levisi sopivasti laajemmalle, ja kiittelimme annoksen yksinkertaista herkullisuutta.

tocalohiherne

Viininä tarjoiltiin futishuumaan hyvin sopivasti Lionel Messin omaa Leo Torrontes -viiniä, jonka voitot kohdennetaan erilaisiin lasten hyväntekeväisyyskohteisiin. Pirteän hapokas viini tulee Argentiinasta Bodega Valentin Bianchin tilalta. Sitruksisen trooppiset aromit sopivat hyvin lohiannokseen.

Nopeasti kävi ilmi, että Tocassa viinit ovat kaikki omalla tavallaan merkityksellisiä ja kiinnostavia erityispoimintoja. Tarjolla monia italialaisia helmiä ja henkilökunnan omia suosikkeja, sekä myös esim. Espanjan ja uuden maailman tuotantoa. Vaikea uskoa, että viinipaketti oli kaiken lisäksi vain 37 euron hintainen!

Seuraava viini oli kaunis vadelmanpunainen espanjalainen rosee Cuatro Pasos Bierzo 2012, mikä antoi hetken arvuutella tulevaa vastinparia lautasella. Jos ensin aloitettiin melko suomalaisittain, nyt mentiin hyvinkin saapasmaahan. Keittiöstä saapui härkää carpaccio rohkean makuisilla lisukkeilla. Määrääviä makuja olivat kirpeän makea balsamico, marinoitu sipuli ja parmesaani majoneesin muodossa. Parsakaali oli paistettu upean rapsakaksi. Rapean hapokas, 100 % mencia-rypäleestä valmistettu roseeviini pärjäsi tuikeiden makujen kanssa hyvin.

tocaharka

Väliruokana tarjoiltiin konstailematon, peräti italialaista kotiruokaa muistuttava gnocchi-annos. Mehukkaat tomaatit ja tuore pesto olivat omaan makuuni rehellisen maukkaita. Ymmärsin kuitenkin myös seuralaisen kannan siitä, että jotakin astetta “kehitellympääkin” olisi voinut tähän väliin odottaa. Viiniksi tietenkin italialaista, mielenkiintoisesti kuplivaa punaista Viinitila Cleto Chiarlin Vigneto Cialdinia. Rypäleenä on Lambrusco Grasparossa di Castelvetro. Raikas, mehevä, mausteisen marjainen viini sopi tomaattiselle annokselle mainiosti.

tocagnocchiPääruoka muodostui yhdeksi suosikikseni. Tarjoiltiin mureaa vasikkaa ja maissipyreetä, rapeita vihreitä sekä ihanaa tiivistä lientä. Annoksen suolaisuutta taittoi mukavasti täyteläinen maissipyree ja etenkin erikoinen viini. Edelleen italialainen, Tenuta Sant Antonion Sponsà Veronese 2011 on valmistettu 30 prosenttisesti cabernet sauvignonista, joita on ensin kuivattu kuukauden ajan ennen puristamista, ja sitten tammitynnyrikypsytetty puolisen vuotta ennen sekoittamista muihin rypäleisiin. Tuloksena on todella mielenkiintoinen, pehmeätanniininen mutta voimakas ja täyteläinen viini, eräänlainen semi-amarone. Maussa voi erottaa mm. luumua.tocavasikka

Jälkiruoaksi pannacottaa mansikalla ja passionsorbetilla. Edellisessä ravintolablogauksessa Kolosta kirjoitin omasta “ilotulituksenkaipuustani” jälkiruoka-annosten suhteen. Olen aika kriittinen jälkkärinsyöjä, ja mielestäni menun makean lopetuksen tulee olla vakuuttava ja vaikuttava piste kaikelle mahtavuudelle. Siinä ei saa himmailla.

Annos oli kaunis kuin koru, mutta täydellinen wau-efekti jäi tässä ehkä puuttumaan. Mansikkatahna maistui hieman hillomaiselta. Kesäaikaan soisi toisaalta käytettävän aitoja tuoreita marjoja. Myöskin rakenteen vaihtelevuus olisi tuonut annokseen lisää ryhtiä. Nyt melko purematta nieltävää annosta rikkoi vain tumma suklaamuruseos,  maukas kylläkin. Ei pidä ymmärtää väärin, annos oli oikein raikas ja miellyttävä – ei vain päässyt omaan jälkkärikärkeeni :D

Sen sijaan jälkiruokaviini miellytti meitä molempia kovasti! Alkonkin valikoimasta löytyvä kevyesti kuohuva punainen Araldica Bracchetto d’Acqui on näitä leikkisiä, matala-alkoholipitoisia italialaisia jälkiruokaviinejä, joissa on täydellinen hapokkuuden ja makeuden tasapaino. Sen “serkku”, hieman hupsu mutta rakastettava Moscato d’Asti on suuri suosikkini, ja tämähän toimi vähintään yhtä hyvin. Aromeiltaan punamarjainen viini sopi mainiosti mansikkajälkiruokaan.

tocamansikkaSumma summarum! Tocassa oli todella rento meininki. Tocan ulkoiset puitteet ovat hyvin koruttomat ja rouheat ja henkivät tietynlaista kalliofiilistä sijainnista huolimatta. Henkilökunta on aitoa ja tarjoilija kohtaa rohkeasti ja henkilökohtaisesti asiakkaansa. Pienen paikan pieni tiimi toimii tinkimättömästi ja tietää roolinsa. Ravintola noudattaa myös omaa linjaansa ujostelematta. Ruoka on juuri niin kuin lupailtiinkin, yksinkertaista ja konstailematonta, laadukasta ja herkullista.

Kutkuttavat viinilöydöt ja niiden yhdistäminen ruokaan on  Tocan ehdoton vahvuus. Täällä tiedetään ja myös kerrotaan jokaisesta viinistä paljon, ja jokainen viini on ilahduttavan merkityksellinen. Hienoa paneutumista!

Kenen kanssa Tocaan? Oikeastaan kenen tahansa hyvän ja yksinkertaisen ruoan ystävän. Ja viinien ystävän ilman muuta. Ai niin, ja oluiden ystävän myöskin! Ystävien ylipäätään, sillä erityisesti kaveriporukassa Tocan rentous pääsee mielestäni oikeuksiinsa. Joka tapauksessa kynnys on hyvin matala palata pian uudestaan!

_____

Ravintola Tocan osoite Unioninkatu 18.

Toca tarjoilee lounaita ti-to, tarjolla yleensä kaksi kevyehköä vaihtoehtoa. Lounas ei ole fine diningia, vaan riisutumpaa, mutta aina kuitenkin idearikasta ja ehdottoman maukasta. Voin suositella pitkällisen testaamisen tuloksena :)

Vinkki: Jos haluat pienessä ravintolassa nopeaa palvelua, varaa pöytä aivan alkuillasta!

Mimosa
Ei kommentteja

Arki-iltana Ravintola Kolossa oli reippaat otteet ja valikoituja herkullisia makuja

kolo1

Minua on vaivannut huono onni Ravintola Koloon pääsemisen suhteen. Paikasta kuultu palaute on ollut tosi positiivista, ja ainakin kolmisen kertaa olen koittanut saada pöytää viikkojen päähän varausajankohdasta, mutta ei. Tällä kertaa haluttiin syömään tiistai-iltana ja olin tosi aikaisin liikkeellä, joten hyvin kävi. Itse asiassa jopa niin hyvin että olimme alkuillasta pitkään ainoat asiakkaat, parhaassa ikkunapöydässä. Suosittelen siis alkuiltaa arkena! :)

Kolohan on kodikas ja välitön paikka, jossa nuorekas tarjoilija kirmaa lenkkareissa ja keittiön äänet kajahtelevat salin puolelle. Kuten samalla kadulla seuraavassa korttelissa Murussa, täälläkin palvellessa otetaan rohkeasti kontaktia ja jutellaan spontaanisti asiakkaan kanssa. Pöytäliinoja ei ole, ja kaikki muukin kertoo osaltaan, että pönötys pois. Salin sisustus on värikäs ja kiinnostava. Nurkassa aikaa mittaa peltipurkista tehty kello, jossa punnuksena heiluu mikäs muu kuin vispilä. Itse kyllä tykkään kovasti siitä, että keskitytään pääasiaan eli laadukkaaseen ruokaan, eikä viritellä sen ympärille turhaa mystistä jäykkyyttä. Toki voi olla ihmisiä tai tilanteita, joissa halutaan kovinkin muodollista otetta ja ympäristöä, mutta etenkin Suomessa ollaan silloin äkkiä ylemmyydentuntoisen ja kolean palvelun armoilla. Kolossa rentoutui nopeasti.

Asiakas saa päättää ruokalajien määrän (3, 4 tai 6) ja jakaa nämä kappalemäärät täysin vapaasti alku-, pää- ja jälkiruokien sekä juustojen kesken. Päädyimme seuralaisen kanssa neljään ruokalajiin, joissa itse painotin alkuruokia ja kumppani jälkiruokia. Itse olisin kaikista mieluiten ottanut viisi ruokalajia, joista kaksi olisi ollut alkuruokia, yksi pääruoka, välijuustot ja jälkiruoka, mutta jostain syystä juuri tämä optio puuttui :) Valitsimme ruokiin myös viinipaketin, joka oli mielestäni hyvin kohtuuhintainen. Usein viinien hinta ylittää Helsingissä ruoan, eikä toisin päin.

Jo ensimmäisen keittiön tervehdyksen saapuessa havaitsimme, että nyt ei ole käytössä ihan perus-Arabiaa. Kolon yksi omistaja harrastaa antiikkiesineitä, ja monet astiat olivat upeita uniikkeja antiikkiyksilöitä. Mitä ihanuuksia! Kultareunaisista kupposista tarjoiltiin alkuun amusena napakan täyteläinen parsakeitto, jossa arvioimme olevan enemmän parsan makua kuin parsassa itsessään :)

kolo8

Olimme molemmat valinneet alkuun paahdettuja puna- ja keltajuuria sekä serranokinkkua. Punasävyisessä annoksessa oli myös vadelmaista kastiketta ja paahdettuja hasselpähkinöitä. Rapea ja suolainen kinkku oli tämän annoksen helmi! Sen kanssa tarjoiltiin espanjalaista Bodegas Pinordin Clos Del Mas 15 Merlotia vuodelta 2008, jonka punamarjaiset aromit sopivat mainiosti hapokkaiden punajuurten kanssa.

Itse sain seuraavaksi upean vihreää parsarisottoa. Yksi hauska makuvivahde risotossa oli tilli. Ei se kaikkein ilmeisin parsan kaveri ainakaan omassa keittiössäni… Risoton kypsyys oli täydellinen, ei yhtään rasahteleva, mutta tarjosi kuitenkin kunnollisen puruvastuksen. Parsan kanssa siemailin alcaselaista Domaine Pfisterin Pinot Blancia vuodelta 2011, jonka tuoksussa oli hauskasti selkeä parsan vivahde. Viini oli hedelmäinen, sitruksinen ja pirteän hapokas, kuten parsarisoton kanssa hyvin sopiikin.

kolo7

Ruoat tulivat pöytään juuri siten kuin oli tilattu – jos oli tilannut kaksi alkuruokaa siinä kuin seuralainen yhden, niin toisella puolella pöytää pidettiin sitten ihan rehellistä taukoa syömisestä ja odoteltiin. Mikäs siinä, näinhän se oli valittukin. Jäin kuitenkin miettimään, että ehkä toiselle olisi maistunut sillä aikaa vaikkapa seuraavan ruokalajin viini tai palanen tuoretta leipää sillä aikaa, kun itse söin?

kolo6Ennen pääruokaa suut raikastettiin silkkisellä punaherukkaisella välisorbetilla, joka tarjottiin jälleen pienestä antiikkikupposesta pienellä vanhalla lusikalla.

Pääruoaksi seuralainen otti paahdettua ankanrintaa. Annos oli värikäs ja keväinen, ankka kauniin punertava. Hiukan seuralaista mietitytti tämän annoksen lukuitsen komponenttien yhteensopivuus. Erityisesti lisukkeena ollut pasta jäi hieman kysymysmerkiksi. Kylkeen tarjottiin mustaherukkainen, vahvan tanniininen ja tammitettu Quinta do Pégon Douro Dop Grande Reserva 2010 Portugalista.

kolo4

Itse sain pääruoaksi paistettua kuhaa, joka oli uskomattoman mehukasta. En tiedä, käytetäänkö Kolossa sous videa vai muita valmistustaikoja, mutta mehevyys oli huippua! Lisäkkeenä söin tämän kevään ensimmäiset uudet perunat sitruunassa pyöräytettyinä, sekä pieniä makeita tomaatteja. Ei mitään maailman hifeintä, mutta niin hyvää ja raikasta! Viiniksi passasi mainiosti tasapainoisen hapokas ja hieman päärynäinen St. Michael Eppanin Alto Adige Pinot Grigio 2012 Italiasta.

kolo5

Pääruoan jälkeen oli seuralaisen juustojen vuoro. Taisin näyttää snadisti kateelliselta, sillä tarjoilija ehdotti, että toisi minullekin veitsen ja haarukan, jos saan luvan hiukan nipistää juuston kulmasta. Onneksi pöydän toisella puolella oltiin hövelillä tuulella :) Juustolautanen oli yhdelle aika sopivan kokoinen neljän juuston setti, jossa oli suomalaista Vilhojuustoa Mouhijärveltä, sveitsiläistä Gruyèreä, ranskalaista Morbier-tuhkaraitajuustoa ja Stiltonia Briteistä. Tuttuja ja hyviksi havaittuja kaikki, paitsi Vilhoa maistelimme ekaa kertaa. Ehkä jokin täysin yllättävä poimintakin olisi mahtunut tähän joukkoon?

Juustojen kanssa seuralainen siemaili mainiota Porto Conde de Monsul Tawnya, joka oli portviiniksi kivan raikas ja ryhdikäs tuntuvien happojensa ansiosta. Ei pelkoa tunkkaisesta rusinaisuudesta!

kolo2

Jälkiruoka on dinnerin finaali, ja mieliin painuvana sen pitäisi aina olla tarpeeksi vaikuttava. Onnistuneen menun päätöksen täytyy olla tarpeeksi täyteläinen ja viedä pois makeanhimot mutinoitta. Tämä on minun mielipiteeni, ja yllättävän usein olen kelpo ilotulitusten päätteeksi saanut eteeni mitäänsanomattoman sorbetin, aamupalamaisia marja-murohässäköitä tai muuten vaan liian väsähtäneitä tylsyyksiä. Se on anteeksiantamatonta! :D

Kolon listalla viimeisenä luki vain yksi sana, “jälkiruoka”, joten vähän jännitti, miten vierailumme tuleekaan päättymään. Eteen tuotiin ensin kaunis kristallilasi, ja siihen saatiin huumaavan tuoksuista kultaista jääviiniä, tai tässä tapauksessa heights winea Israelista Golan Heightsin kukkuloilta. Yarden Galilee Heights wine on tehty kokonaan Gewurztraminerista, ja maku oli hedelmäisen aromikas, ananaksinen ja aprikoosinen. Makeuden vastapainona viini oli onneksi myös ryhdikkään hapokas. Aivan ihana, pitkä maku.

Jälkiruoka saapui harmaalla laatalla, kauniin kesäiseksi koristeltuna. Pääroolissa juustokakkua, vierellä appelsiinijäätelöä, paahdettuja manteleita ja sabayon-kastiketta. Lisäksi tuoreita marjoja ja kirpeää mustaherukka(?)kastiketta. Tämä kombo oli kuulkaa ihan uskomaton. Juustokakku oli supertäyteläistä, ja appelsiini sopi siihen sekä rapeisiin paahdettuihin manteleihin täydellisesti. Sabayon toi täydellisen pehmeän makeuden kaiken ympärille, ja marjat raikastivat tarvittaessa. Täydellistä, parasta, toistelimme. Tähän mennessä Helsingin paras jälkiruoka on osaltani nyt syöty Kolossa! :)

kolo9

Kaikenkaikkiaan Kolo tuntui mutkattomalta ja turhista rajoitteista vapaalta ravintolalta, jossa ilotulitus löytyy itse ruoasta, kauniilta lautasilta tarjoiltuna. Tykkäsimme kovasti ikkunapöydästämme, josta pääsi osaksi Fredan vilinää. Ja totta kai aluksi ainoina asiakkaina saimme nauttia napakasti rullaavasta palvelusta, joka oli koko illan hyvin iloista ja juttelevaa. Tarjoilijalla oli hyvä tatsi – ja kuulo, sillä hän reagoi heti, kun antiikkihaarukkani kilahti kerran vahingossa lattialle. Uusi tuli alta aikayksikön. Kyselimme itse paljon ruuista ja myös meidän mielipiteistämme oltiin kiinnostuneita. Tosi hyvä fiilis jäi! Tullaan pian uudestaan, etenkin kun menukin vaihtuu suhteellisen usein …paitsi se jälkkäri saisi kyllä pysyä ihan samana ;)

kolo10

Mimosa
Ei kommentteja

Lounaalla: Ravintola Rullasta raikkaat vietnamilaiset dippinyytit symppiksellä palvelulla – muista nopea take away!

Aika palailla pitkähköltä ja kiireiseltä blogitauolta, ja ajattelin tehdä sen vähän niin kuin lounasmeiningeissä. Toisin kuin dinnerille, lounaalle mennään yleensä lennosta ja ex tempore, eikä silloin tunnu aina olevan mitään mielenkiintoista vaihtoehtoa mielessä. Tämän vuoksi itse tykkään kovasti bongailla lounasvinkkejä, jotka tarttuvat ehkä takaraivoon oikeaa tilaisuutta odottamaan :) Ajattelin kirjoittaa lähiaikoina muutaman sanasen hyvistä lounaskokemuksista Helsingissä, kun sellaisia eteen sattuu. Sponsoroimattomasti totta kai.

Tänään päädyin syömään rullia Rullassa. Raikkaat vietnamilaiset rullat kalakastikedippiin kastettuna ovat niiin mun suosikkeja.

rulla5

Rullan sijainti ei mun mielestä ole kovin ideaali. Toivoisin kovasti, että itse ravintola tai ainakin jälleenmyyntipiste olisi vielä vähän keskemmällä, tai muuten mun tavallisten reittieni varrella :P Mutta välillä tänne tulee onneksi päädyttyä ihan varta vasten. Rulla on sijoitettu vaate- ja kosmetiikkakaupan kanssa samaan tilaan, mikä tuntuu vähän hämmentävältä ja epäselvältä konseptilta. Käytävämäistä ruokailutilaa ei voi kovin intiimiksi sanoa. Olen aika varma, että Rullalla riittäisi asiakkaita ihan omaankin tilaan, joka kutsuisi enemmän istuskelemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Mutta asiaan on turha takertua – myymälän laidalle sijoitetussa pöytärivistössä tuikkivat kuitenkin kynttilät kutsuvasti.

Rullassa palvellaan aina huolellisesti, siitä on itselle jäänyt hyvä mieli. Päivittäin vaihtuvia rullia saa toki aina kappaleittain (2,50- 3,40 e / kpl), mutta lounaalla on tarjolla myös salaatti+rullat -settejä (3, 4 tai 6 rullaa ja valinnainen salaatti). Raaka-aineina käytetään vaihtuvasti erilaisia sesongin herkkupaloja. Rullat pitävät sisällään esimerkiksi kanttarelleja, fenkolia, ankkaa, härkää ja munakoisoa.

Pistelin tänään neljä rullaa ja salaatin (vähän reilu 12 e). Tiukkaa teki taas valita, mutta lautaselle päätyi ankka-omenarulla, katkarapu-chili-mangorulla, lohi-avokadorulla ja munakoiso-kanttarellirulla. Tuhdin bataattisalaatin sijaan otin tällä kertaa kevyen raastesalaatin (bataattisalaatti pysyi kyllä omana suosikkina), ja hemmottelin itseäni myös pikku lasillisella päivän valkoviiniä, kuivaa mutta sopivan hedelmäistä. Lounaalle istuvasti sitä saa myös 6 senttiä muutamalla eurolla.

Ruoka asetellaan poikkeuksellisen kauniille astioille, ja tiskiltä löytyvät myös esimerkiksi sormiruokaa ajatellen tarvittavat kosteuspyyhkeet. Tarjottimia ei vain jostain syystä ole tarjolla (vai olenko vain sokea?), joten kippoja saa ainakin allekirjoittanut käydä viemässä tiskiltä pöytään useamman kerran. Rullia saa tietysti mukaankin, ja moni näyttää tätä supernopeaa takea away -vaihtoehtoa hyödyntävän.

Summa summarum. Raikas, kaunis, inspiroiva ja sopivan yllättävä – ei OLLENKAAN huono saavutus lounasruoalle sanon minä :)

rulla6Ravintola Rulla, Yrjönkatu 30 (lähellä hotelli Tornin sisäänkäyntiä)

Lounas kello 11-14.

Lisäksi rullia saa mm. Liike 51luomuruokakaupasta Tapanilasta, josta on muuten aikaisempi blogaus Mimosalsassa, sekä Anton & Anton -ruokakaupoista Kruununhaasta ja Töölöstä.

Mimosa
4 kommenttia

Parsaa hollandaisella ja uppomunalla – sekä vinkki vinkeästä Parsapassi-kisasta Lasipalatsissa!

aamupalaparsa

Parsakausi käynnistyy taas sähäkästi, kun Hollannissakin pellot alkavat vihdoin sulaa ;) Kevät on toden totta antanut odotella itseään, mutta eipä häiriinnytä siitä! Meillä fiilisteltiin sunnuntaiaamun kunniaksi vähän muhkeammalla paahtoleivällä. Pohjalle lusikoitiin klassista hollandaisea, päälle tuoretta parsaa sekä uppopaistettu muna, eipäs siinä paljon muuta kaivannutkaan :)

Onko teillä jo päästy parsan makuun tältä keväältä?

Itse pääsin vielä blogin kautta käymään Ravintola Lasipalatsin Parsaviikkojen avauksessa, jossa paljastettiin erityisesti matkailevan parsafanin unelma :D

Nimittäin Lasipalatsi lennättää yhdessä Finnairin kanssa eniten parsa-annoksia Lasipalatsissa pistelleen ruokailjan matkalle Amsterdamiin! Voittajalle ja avecille kustannetaan lentojen lisäksi kaksi yötä hotellissa Amsterdamin keskustassa ja kaksi herkullista 3 ruokalajin illallista viineineen!

Leimoja erityiseen Parsapassiin saa vain omista annoksista, joten esimerkiksi suuresta pöytäseurueesta ei ole apua keinottelussa ;) Lasipalatsin listalla on lähes 15 eri parsa-annosta, joten ihan heti ei rupea kyllästyttämään ;) Parsaa on yhdistetty esimerkiksi savuloheen, vasikanposkeen, osterivinokkaisiin tai aivan erinomaisen suomalaisen ilmakuivatun porsaanniskaan. Viimeksimainittu on erityisen herkullinen löytö (jota muuten saa vähittäismyynnistäkin, psst!)

parsapassi

Tänä vuonna Lasipalatsissa siemaillaan parsan kanssa Alcasen raikkaita Gisselbrecht-viinejä. Itse pääsin maistamaan näistä muutamia, ja pidin erityisesti hedelmäisestä, aromaattisesta Muscatista sekä raikkaan kukkaisesta Rieslingistä parsan kumppanina.

parsaviinit2

Ei muuten olisi yhtään huonompi idea syödä itsensä Amsterdamiin – uskoisin, että makoisien parsa-annosten yhteishinta olisi halvempi kuin omakustanteisen Amsterdamin-matkan loppusumma, haha ;P

parsapoyta

Parsaviikot Lasipalatsissa 2. huhtikuuta – 25. toukokuuta 2013.

Parsa-passin viimeinen palautuspäivä 27. toukokuuta! :)

_____

 

 

 

 

Tässä vielä speksit tämänaamuiseen parsa-aamiaiseen, eli

Parsa-Toast Hollandaise-kastikkeella ja Uppomunalla

2:lle

Tarvitset:

  • 4 viipaletta mieleistä vaaleaa leipää
  • 8 tuoretta parsaa (käytin vihreää)
  • 2 munaa sekä 2 munan keltuaista
  • 125 g voita
  • 1 rkl vettä
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 3 rkl valkoviiniä
  • ripaus valkopippuria
  • suolaa tarpeen mukaan
  • 3 rkl etikkaa keittämiseen
  • sitruunaviipale tai loraus sitruunamehua myös keittämiseen

Valmistus:

  1. Ota voi huoneenlämpöön. Leikkaa se pieniksi kuutioiksi. (Jos olet kiireessä, pyöräytä voinokareita 10 – max 15 sekuntia mikrossa, jolloin se pehmenee juuri sopivasti.)
  2. Varaa yksi kattila parsojen keittämiseen, toinen kattila sekä siihen sopiva metallikulho (tai pienempi kattila) kastikkeen vesihauteeksi ja sekoitusastiaksi, ja kolmas kattila uppomunien valmistamiseen. Varaa myös pallovispilä kastikkeelle.
  3. Laita vedet lämpenemään kaikkiin kattiloihin. HUOM! Kastike-vesihauteen vettä ei tule päästää kiehuvan kuumaksi, vaan ainoastaan höyryäväksi.
  4. Pese parsat ja leikkaa niistä puumainen päätyosa pois. Kuori vaaleat parsat ja halutessasi hieman vihreäitäkin (paksummasta osasta).
  5. Erottele kaksi keltuaista. Kaada myös kaksi kananmunaa valmiiksi omiin pieniin laseihinsa. Älä riko niiden keltuaisia!
  6. Parsojen keittäminen: lisää kiehuvaan veteen noin 2 tl suolaa sekä sitruunanviipale (tai loraus sitruunamehua). Anna parsojen kiehua keskiteholla kannen alla noin 3-4 minuuttia, jos ne ovat ohuita, ja 5-8 minuuttia jos paksumpia. Parsan tulee olla pehmeä, mutta vielä napakka. Kääri kuumat valutetut parsat tarvittaessa puhtaaseen keittiöpyyhkeeseen odottamaan muita komponentteja.
  7. Hollandaise-kastike: Mittaa vesihauteen (ei kiehuva!) yllä olevaan metalliseen sekoitusastiaan kaksi keltuaista ja 1 rkl vettä. Vispaa reippaasti pallovispilällä, kunnes keltuaiset sakenevat paksuksi kiisselimäiseksi tahnaksi. Varo, ettei vesihaude pääse liian kuumaksi – siirrä kattilaa välillä syrjään levyltä jos tarve vaatii. Kun keltuaiset paksunevat, ala lisätä pehmeää voita nokareittain kastikkeeseen ja vatkaa hyvin välissä. Kun voi on lisätty ja kastike tasaista, lisää sitruunamehu. Vatkaa ja lisää valkoviini. Mausta valkopippurilla (ja tarvittaessa suolalla, maista ensin!). Jätä kastike tarvittaessa vesihauteen ylle odottamaan tarjoilua.
  8. Uppomunat: Kuumenna kattilassa 2 litraa vettä, johon on sekoitettu 3 rkl etikkaa (ei suolaa!). Pyöritä kiehuvaa vettä pari kierrosta lusikalla niin, että saat aikaan pyörteen. Kaada sinne mukissa oleva kananmuna mahdollisimman nopeasti ja läheltä veden pintaa. Munan pitäisi jäädä yhtenäisenä “mönttinä” kiertämään pyörteeseen. Anna kiehua noin 3 minuuttia, jotta keltuainen jää valuvaksi. Voit laittaa toisen munan kiehumaan yhtä aikaa tai tehdä sen edellisen jälkeen. Nosta uppomuna reikäkauhalla varovasti kattilasta ylös ja leikkaa tarvittaessa ylimääräiset “hännät” uppomunasta pois.
  9. Paahda pari viipaletta leipää per syöjä ja kokoa leivät: alle hollandaisea, päälle parsat ja ylimmäksi uppomuna.

Aurinkoista brunssia! (Käy myös iltapalaksi ;P)

Mimosa
4 kommenttia

Klaus K:n American Christmas Grillin kekseliäämpi amerikkalainen joulubuffet on runsas, mutta sopivan raikas – ainakin kakkubuffettiin asti :)

Joulubuffetpöydät notkuvat taas pian Helsingin ravintoloissa. En tiedä mikä buffeteissa ylipäänsä on aina niin houkuttelevaa – ehkä se, että niiden äärelle ei niin kovin usein pääse kauhomaan. Itsellä vuosittainen joulubuffetissa käynti on päässyt muodostumaan jo perinteeksi juurikin siitä syystä, että joulukuussa buffetteja poksahtelee kuin sieniä sateella, ja ruokajuhlahan se joulu tietysti onkin. Menisin erittäin mieluusti jouluaattonakin valmiiseen joulubuffettiin, mutta sellaisia ei laivoja lukuunottamatta taida juuri olla tarjolla… Vai onko? Ilmiantakaa, jos sellainen löytyy! :D Parhaimmillaan buffetpöydästä saattaa löytää jonkun uuden idean omaankin joulupöytään, ja joka tapauksessa pääsee viettämään tunnelmallista herkkuhetkeä hyvässä seurassa :)

Siksipä olin aika vesi kielellä, kun sain Klaus K:lta kutsun käydä tutustumassa paikan jouluravintolan tarjontaan. Joulunajaksi avautuvassa tilausravintola Ilmattaressa teemana on toista vuotta American Christmas Grill, eli ei ihan perinteinen lähestymistapa jouluruokiin. Teemaa ei ole nyhjäisty aivan tyhjästä, vaan omistajapariskunta on asunut pitkään Yhdysvalloissa ja sai sitä kautta ajatuksen tuoda hieman rapakon takaista joulunviettomeininkiä myös Bulevardille. Ravintolan runsaat ja tunnelmalliset koristelut tuovatkin kepeää pikkujoulufiilistä heti sisääntulossa. Toki sitä lisää myös lämmin eggnog-muki näpeissä ;)

Klaus K:n joulumenu rakentuu alku- ja jälkiruokabuffetista (mitä muuta ihminen oikeastaan tarvitsee?!) sekä rempseästi grillatusta pääruoasta jouluhenkisine lisukkeineen (tarjoillaan lautasannoksena). Hinta, 62 euroa / henkilö, asettunee Helsingin vertailussa melko yläpäähän, mutta kekseliäs ja persoonallinen ote sekä valikoiman runsaus pitävät hinta-laatusuhteen hyvänä. Erityisesti jäi ikävä kakkubuffetin tarjontaa, sillä ihan kaikkea en valitettavaa kyllä jaksanut maistella, vaikka alusta lähtien yritin jättää sitä tilaa ;)

Rosollia ja lanttulaatikoita ei American Grillin pöydissä nähdä, vaan ote on tuoreen raikas ja uudistava. Joulufiilis on kuitenkin selkeästi tunnistettavissa ruokalajeista erilaisina vivahteina, esimerkiksi runsaasti käytettyjen marjojen, pähkinöiden, juuston, hillokkeiden ja pateiden kautta. Alkuruokapöydästä erityisinä suosikkeina mainittakoon ihanan pähkinäinen ja täyteläinen ankanmaksapatee punasipulihillon kanssa, sekä erinomaisen murea, hedelmäinen kuha ceviche.

Grillipainotteinen pääruoka valitaan listalta, jossa on tarjolla muun muassa kalkkunaa, grillikylkiä ja entrecoteta. Kalkkuna karpalokastikkeella toimi itselläni oikein hyvin, ja lisukkeista suussasulava bataattipyree (valkosipulililla ja parmesaanilla höystettynä) nousi yhdeksi illan suosikkimauistani. Paahdettu ruusukaali salsa verdellä oli myös herkullista. Ruuan kanssa maistui mukavasti herefordilainen, tammitynnyrissä kypsytetty Westons Old Rosie -omenasiideri. Se on suodattamatonta ja näyttääkin siksi samealta. Pohjan sakat voi maun mukaan kaataa lasiin tai nauttia erillisestä shottilasista.

Lyhyesti todettuna jälkiruokabuffet tyydyttää paatuneimmankin makeannälkäisen. Kirpeä karviaismoussekakku tuo toivottua raikkautta neljän muun herkkukakun ja praliinien välissä maisteltavaksi. Juustolajitelmasta en pysty sanomaan mitään – niille ei yksinkertaisesti jäänyt tilaa.

Kenen kanssa Klaus K:n joulupöytään? Itse menisin mielelläni kaveriporukalla tai ruokaan keskittyvällä pikkujoulupoppoolla, sekä hakemaan vaihtelua ja uusia tuulia jouluruuista Amerikan tyyliin.

Klaus K:n American Christmas Grill katettuna 4.-21.12.2012.

Mimosa
4 kommenttia

Hard Rock Cafe Helsinki tarjoilee pitkän listan tuhtia jenkkimättöä ja brändidrinkkejä turistipaikkahintaan

Tulipa käväistyä ystävän kanssa Helsingin uudessa Hard Rock Cafeessa ihan uteliaisuudesta, niin kuin varmasti moni muukin oli päättänyt tehdä. Neljän aikaan iltapäivällä kahden hengen pöytä löytyi juuri ja juuri, jenkkityylisen portsarin neuvoteltua ensin alaovella korvanappiinsa. Yläkerran ravintolatila on pitkulainen mutta sen verran väljä, etteivät pöydät ihan mahdottoman kiinni toisissaan ole.

Istahdimme alas tutkiskelemaan englanninkielistä ruokalistaa, jota englantia palvelukielenäkin suosiva tarjoilija tyrkytti heti lähes malttamattomana. Pöydän yli jutellessaan joutui vähän korottamaan ääntä, koska äänimaisema koostui jos ei nyt hard rockista niin ainakin aika äänekkäästä taustamusiikista. Palvelu pelasi koko illan todella nopeasti. Niin tilaamamme juomat kuin itse ruokakin saapuivat hämmästyttävästi vain muutaman minuutin odottelun jälkeen. Henkilökuntaa parveilikin paikalla suomalaisittain poikkeuksellisen paljon. Pöytiä henkilökunta kattoi pareittain, ja synttäreitään viettävälle asiakkaalle kiirehtivät laulamaan happy birthdayta kaikki vapaat tarjoilijat. Ehkäpä palvelutaso tasoittaakin osittain paikan korkeaa turistihinnottelua.

Edulliseksi Hard Rock Cafeeta ei siis voi sanoa – startereista saa jo maksaa pari kymppiä, ja itse pääruoka – tuhti jenkkimättöpläjäys – kustantaa lähes poikkeuksetta kolmatta kymppiä nyt ainakin. Jälkkärit ja cocktailit menevät hinnaltaan myös kympin paremmalle puolelle, ja jos haluaa uudelleennimetyn drinkkinsä HRC-matkamuistolasissa, niin siitä tietysti vielä vähän extraa.

Ruoka itsessään on sitä mitä varmasti osaa odottaakin – hyvin amerikkalaista tuhtia liha-ilottelua, hampurilaiskekkeriä ja varmaa fuusioruokaa, ehkä vähän totuttua kekseliäämillä höysteillä ja pikku twisteillä. Oikein maukasta kyllä, ja varmasti tyydyttää kaiken kokoisen ahmimistarpeen. Sekä ruoka- että drinkkilistalla on kiitettävästi pituutta, eli valinnanvara ei ole ongelma, jos innokas tarjoilija vain antaa aikaa selailla tarjontaa.

Meidän lautasillemme päätyi Twisted Mac, Chicken and Cheese täyteläisellä kolmen juuston kastikkeella, ja kevyen näköinen Honey-Citrus Grilled Chicken Salad, jossa yllättikin salaatinlehtiin pyöräytelty tymäkän tulinen kastike. Pähkinät, sinihomejuusto ja kuivatut karpalot toivat kanan lisäksi niin paljon ruokaisuutta, että nälkäiseksi ei salaatista todellakaan jäänyt.

Juomina maistelimme mm. kesäisen kekseliästä mansikkapyre-basilika-limsadrinkkiä (alkoholiton), ja jälkkäriksi pitkää punaista drinkkiä, jolle oli keksitty erittäin omintakeinen nimi.

Hyvin toimi – listalla näyttivät mielenkiintoiselta myös esimerkiksi cheddartäytteiset Potato Skinsit, Fish & Chips oluttaikinakuoressa, Pulled Pork Sandwich, New York Style Cheesecake ja monet herkulliset drinkit.

Milloin tänne sitten suuntaisi? Ei ehkä purkamaan monen viikon kuulumisia (iso osa jää kuulematta), ja cocktailitkin ovat viikonlopun aloittelulle ainakin mun makuun pikkuisen liian tyyriitä. Isoon nälkään kuitenkin mainio vaihtoehto ainakin silloin, kun/jos haluaa hetken tuntea itsensä turistiksi omassa kaupungissaan. Sijainti kolmella sepällä on ainakin mainio tällaiseen hetken mielijohteeseen :D

Mimosa
1 kommentti

Ravintola Olo: kalanruotoja, kärpässieniä ja kirnuvoita – kepeää skandinaavista herkuttelua

Pääsin vihdoista viimein käymään Ravintola Olossa, ja koitan seuraavaksi vähän luonnehtia, millainen olo siitä jäi.

Puhelimessa tuli hyvä ennakkofiilis. Ei ollut yhtään sellainen olo, että michelinravintola sanelee ehdot, ja asiakkaat tulevat paikalle hattu kourassa silloin kun ravintolalle sopii. Pöytä järjestyi näpsäkästi haluttuun ajankohtaan. Tiedustelin myös, kauanko meille on varattu aikaa ruokailla, ja oli aika kiva kuulla, että niin kauan kuin siihen haluamme käyttää – meitä ei siis heitetä ulos esimerkiksi 2,5 tunnin kuluttua. Iso plussa tästä!

Odotukset olivat aika suuret. Michelin-tähti jo kertoo, että ravintola on jollain mittapuulla erittäin hyvä. Oloon houkutteli erityisesti myös Pekka Terävän sympaattinen hahmo. Hänhän on monesti maininnut esimerkiksi, että toivoo, ettei Oloon tultaisi “ronkkimaan lautasta, vaan nauttimaan olosta ja seurasta”. Ja että “ruuanlaitossa on kyse muusta kuin siitä, onko porkkana lautasella pitkittäin vai poikittain”. Ihan hyvä asenne mainetta keränneellä keittiömestarilla, eikö?

Olossa oli odotettavissa innovatiivista, modernia pohjoismaista ruokaa, ranskalaisiin ruuanlaittoperinteisiin toki nojaten. Linja on siis selkeästi skandinaavinen, ja korkealaatuisten raaka-aineiden valintaa painotetaan. Pientuottajia mainitaan nimeltä jo kotisivuilla. Olo ei sivujensa mukaan käytä myöskään “E-aineita tai muita myrkkyjä” (tosin nyt jälkikäteen etsiessä en enää löytänyt tätä tekstiä). Olo on myös tunnettu sous vide -tekniikan käyttämisestä, eli ruoka-aineita kypsennetään paljon vakumoituna vesihauteessa. Kypsennysajat voivat olla jopa useita vuorokausia. Tällöin etenkin liha pysyy ennätyksellisen mureana ja mehukkaana. Tekniikan alhaiset lämpötilat ja pitkät kypsennysajat myös vaativat kokilta äärimmäisen hyvää hygieniaa ja teknistä osaamista, jotta vältytään esimerkiksi ruokamyrkytysriskeiltä. Mielenkiintoisia juttuja!

Kun saavuimme paikalle, saimme kiertää tarjoilijan kanssa koko ison ravintolasalin ja jatkaa vielä käytäviä eteenpäin pienen salin puolelle. Isossa salissa olisi ehkä ollut mielenkiintoisempaa seurattavaa, ja ravintolan dynamiikasta olisi mahdollisesti saanut paremman kokonaiskuvan. Pientä salia voi kuitenkin kehua rauhalliseksi ja intiimiksi tilaksi ruokailla, kun tilanne sitä vaatii. Pöytä oli kyllä neljälle aika massiivinen – välimatka vastapäätä istuviin oli helposti pari metriä, joten keskusteluyhteys ei ihan niin intiimi ollut.

Olon(kin) henkilökunta on nuorta, mutta pääasiassa oikein ammattimaista ja tilanteen tasalla. Jotenkin sitä näkisi kyllä mielellään sellaisia vanhempia pitkän linjan tarjoilijoita ja sommelierejäkin enemmän. Mihinhän ne kaikki katoavat? Onko tietoa? :)

Kävimme keskustelua menun valinnasta. Olossa oli tarjolla lauantai-illan lyhyempi neljän ruokalajin yllätysmenu (52 e), keskipitkä retki-niminen kuuden ruokalajin menu (87 e) sekä massiivinen “vähintään 9 ruokalajin” matka-menu (132 e). Päädyimme lauantai-illan lyhyeen, joka sekin osoittautui erittäin tyydyttävän pituiseksi sekä ruokalajeiltaan että kestoltaan. Viinipaketti tuntuu olevan yllätysmenuille usein paras valinta, ja siihen päädyimme nytkin.

Alkuun otimme lasilliset cavaa. Aperitiiviksi tai tapasviiniksi suositeltava Susurro Brut (à 7,20 e) oli oikein miellyttävä ja raikas. Tuoksu oli hyvin hedelmäinen, maku herukkamaisen hapokas ja tasapainoisen kuiva. Tyylikäs aloitus!

Liikaa emme joutuneet kuplivan jälkeen odottelemaan, ennen kuin tarjoilija asetteli lautasliinat syliin, ja pöytään tuotiin keittiöstä tervehdyksiä. Ensimmäinen suupala joutuu tietenkin kohtaamaan ruokailijoiden malttamattoman odotuksen ja jakamattoman huomion, ja se saikin menun mielenkiintoisesti alulle. Massiivisen, kuution muotoisen kivenmurikan päällä oli tarjolla hennosti hytisevä vaaleanpunainen retiisivaahtokarkki. Vaahdon koostumus oli unelmankevyt, mutta kuitenkin veitsellä leikkautuva. Maku rikkoi mielenkiintoisesti ulkonäön muodostamaa harhaa: vaahtokarkki olikin tujakan suolainen ja tiiviin aromikas. Hupaisia nuo molekyylikokkauksen metkut! Kullanvärinen juustoinen krispi toi annokseen myös pureskeltavuutta, ja paperinohutta läpinäkyvää retiisiä oli melkein pakko ihailla valoa vasten ;)

Keittiön tervehdyksiä tulikin useampia heti alkuun, tässä lyhyessäkin menussa. Sehän tietysti ilahduttaa mieltä kovasti :D Seuraavana saimme syötäväksi kalanruotoja.

Lasikulhossa tarjoiltiin nimittäin pieni kala- ja muna-annos. Luomumunaa oli valmistettu kolmella tapaa erilaisten tahnojen ja pyreiden muodossa, joiden päällä oli mm. rapeaa karamelliä. Etikkamuikun ohi huomion vei kuitenkin pieni muikun ruoto pyrstöineen! Se oli friteerattu rapeaksi, ja oli miellyttävästi syötävissä yhdellä puraisulla. Keittiössä oltiin selkeästi vitsikkäällä tuulella :)

Pöytään saatiin vielä kolmaskin keittiön tervehdys, joka oli varsinainen mysteeri. Lautasella oli tummanruskea, kiiltelevä pyöreä hyytelömäinen kuula, joka ensi näkemältä vaikutti hyydytetyltä vereltä. Pieni hätkähdys tästä ajatuksesta oli kuitenkin turha, sillä kuula olikin äärimmäisen hauras sipuliliemikuula, joka hajosi kosketuksesta välittömästi nestemäiseen muotoon. Kuvaankaan kuula ei ehtinyt. Sipuliliemi oli koko menun parhaita makuja: niin tiivistä ja aromikasta sipulilientä en ole ikinä syönyt. Kuulan alla oli mureaa härkätartaria, joka tosin jäikin sipulin varjoon mennen tullen. Mukana oli myös erilaisia sipulikrispejä ja sipulirenkaita. Parasta sipulia ikinä!

Vieläkään ei päästy varsinaisen menun alkuun, sillä nyt oli vuorossa uunituoreita Malmgårdin jauhoista leivottuja sämpylöitä ja uskomattoman makuista kirnuvoita. Voi oli todella suolaista, todella kermaisen täyteläistä ja herkullista. Yksinkertaiset jututhan ne parhaita on. Kirnuvoi. Viimeisetkin pyyhkäistiin sämpylänsyrjään.

Tarjoilu toimi hyvin sujuvasti kahden tarjoilijan voimin. Ei ollut kuitenkaan kiireen tuntua, vaan tuntui, että kaikki toimi luontevasti “meidän tahtiimme”.

Varsinainen alkupala oli värikäs merellinen kokoelma kuningasrapua ja sokerisuolattua lohta sekä maukasta kalalientä. Avokadopyre sopi hyvin miedohkoja mietoja makuja korostamaan.

Kalan viiniksi tarjoiltiin australialaista Logan Sauvignon Blancia, jossa oli runsaasti sitruksisia, etenkin greippisiä aromeja. Viinin hapokkuus selittyy osittain sillä, ettei se ole käynyt läpi malolaktista käymistä, joka pehmentää viinin terävyyttä. Kokonaisuudessaan viini oli kuitenkin aika kepeä, ja toimi sovussa lohen ja ravun kanssa.

Ensimmäinen pääruoka toimii kuulemma keittiössä nimellä “kasvissyöjän painajainen”, ja se kuvaakin kyllä annoksen ruhtinaallista lihaisuutta.

Lautaselta löytyi 40 tuntia haudutettua vasikan poskea, friteerattua kateenkorvaa ja prässättyä kieltä. Höysteenä oli vasikan luuytimen rasvaa, kaalipannacottaa ja kanttarelleja oikein muikeaksi redusoituneessa sienikastikkeessa. Sous vide -haudutus oli tehnyt tehtävänsä: vasikan poski hajosi haarukkaan hipaisusta. Maukasta ja mureaa, ei epäilystäkään. Kateenkorva, tuo trendikäs imukudoselin, oli ehkä hieman hukannut miedon makunsa frittipanerointiin, ja olisi melkeinpä käynyt mistä tahansa kananuggetista. Ehkä hienoista pettymystä sen osalta siis. Prässätty kieli taas oli hyvin ryhdikäs ja maukas. Luonnostaan tiivissyisen lihan purutuntuma oli oikein miellyttävä, ja pitkään sekin varmasti oli hautunut. Kaalipannacotta oli miedon, mutta kuitenkin hyvin tunnistettavasti kaali makuinen piristävä lisäke. Ja nämä pitkään tiivistyneet liemet ja kastikkeet! Sienikastikkeenkin olisi voinut nuolla lautaselta, jos olisi kehdannut. Erittäin hieno annos! Oli vaikea keksiä, minkälaista pääruokaa vielä voisi olla tulossa.

Lihan kanssa siemailtiin uusiseelantilaista Pinot Noiria, Villa Maria Private Biniä. Se oli ylikypsälle vasikalle ja kateenkorvalle hyvin sopivaa: riittävän hapokasta ja oikein pehmeätanniinista. Hedelmäisen mausteisuuden taustalla on myös tammen aromeja. Silkkinen viini!

Tämän jälkeen keittiössä taidettiin olla sitä mieltä, että nyt pitää puhdistaa pöytä ja suut ennen seuraavaa settiä, ja saimme eteemme mielenkiintoiset rooibos-sitruunateet. Ei ihan tavalliset, sillä teessä oli kaksi eri lämpötilaa. Yläosa juomasta oli paksua ja lämmintä, kun taas alaosa oli ohutta ja viileää teetä. Juoma neuvottiin nielaisemaan shottityylisesti kerralla. Vinkeää!

Toisena pääruokana tarjoiltiin niin ikään sous vide -tekniikalla 40 tuntia hautunutta karitsan lapaa. Liha oli sinänsä erittäin mureaa ja moitteetonta, mutta ylikypsältä koostumukseltaan jo tutuksi tullutta. Koska sous vide -vakuumikypsennyksessä ei lihaa varsinaisesti ruskisteta, rakenne ja makumaailma taitaa olla loppujen lopuksi aina vähän samanlainen. Tämä jälkimmäinen tuntuikin vähän edellisen toistolta, vaikka liha oli eri. Lihan kaverina lautasella oli kesäkurpitsaa ainakin neljällä eri tapaa, ja miedosta vihanneksesta oli kyllä saatu yllättävän ryhdikkäitä ja maukkaita lisäkkeitä. Kesäkurpitsasta löytyi myös ihanasti purutuntumaa. Luonnetta annokseen toi tymäkkä valkosipulipyree.

Viiniksi karitsalle oli valittu burgundilaisen Olivier Merlinin Moulin à Vent gamay-rypäleestä (2009). Monikäyttöinen ravintolaviini; sitä on juotu aikaisemmin esimerkiksi Murussa ankkapastramin kumppanina. Tämäkin punainen on melko vähätanniininen ja enemmänkin hedelmäinen ja mausteinen.

Tässä kohtaa meiltä tiedusteltiin, haluaisimmeko pidentää menua välijuustoilla (13,50 e), eikä meitä ihan kauheasti tarvinnut houkutella. Tottahan nyt juustoja. Tarjottimelle oli valikoitu mainiota kermaisen hapanta Kolatun waldemarcheddaria, monelle tuttua Peltolan täyteläistä Blueta, sekä Ruotsista skoonelaista prästostia eli murukoloista “papinjuustoa”. Juustojen lisukkeena oli kahvihunajaa, karamellisoituja pähkinöitä ja manteleita, sekä raastettua hopeasipulia rosmariinilla. Kaikki oikein maukkaita, hopeasipuli ehkä koostumuksensa puolesta hiukan työlästä lusikoida juustojen kanssa. Juustojen kanssa maistui 10 vuotias oranssinpunainen portviini Burmester Tawny Porto (à 12,70 e).

Menu (todellakin, “vain” neljän ruokalajin menu) jatkui makealla keittiön tervehdyksellä – siirtyminen kohti jälkiruokaa. “Syksy tuli”, ilmoitti tarjoilija. Kärpässieni puolukkamättäineen ei voinut olla nostamatta hymyä huulille. Sieni koostui puolukkaparfeesta ja valkosuklaasta, ja mättäänä oli rapeaa suolakaramellia.

Varsinainen jälkiruoka jakoi jonkin verran mielipiteitä. Tarjoilijoiden tulon kuuli jo käytävästä, sillä annokset poksahtelivat ja räsähtelivät äänekkäästi ja huurusivat kylmästä. Annos oli koottu nestetypellä tai vastaavalla jäädytetyn kulhomaisen rakennelman sisään, ja näin ollen sen lämpötila oli erittäin alhainen. Metsäteemainen annos koostui rakeiseksi jäätyneestä vanilja-mascarponemoussesta, mustikoista ja suolaheinästä. Se on hyvin miedon makuinen. Wow-efekti tuli kyllä esillepanosta, mutta makuelämys jäi tämän osalta aika ujoksi.

Kahveja ja konjakkeja odotellessa keittiöstä saapui vielä neljä nättiä valkosuklaa-eskimopuikkoa tyrnillä ja pähkinärouheella. Suuhun sulivat.

Millainen olo tästä sitten jäi?

Olimme ensinnäkin erittäin tyytyväisiä neljän ruokalajin menun valintaamme. Se osoittautui keittiön tervehdyksine kaikkineen erittäin runsaaksi ja hinta-laatusuhteeltaan erinomaiseksi (52 e, juomapaketti sopuisat 44 e). Alle satasella tällainen ilotulitus, ei voi muuta kuin suositella ja lämpimästi! Neljä tuntia (!) hujahti kuin siivillä, ja viihtymään tänne tultiinkin.

Palvelu oli pääosin oikein moitteetonta, ainoastaan pääruokien välissä pyörittelimme hiukan peukaloita. Annokset toki esiteltiin täälläkin, kuten monessa paikassa, hengästyttävällä nopeudella. Monesti sitä haluaisi keskittyä kunnolla havainnoimaan, mitä kaikkea keittiössä on lautaselle taiottu, mutta osa menee aina ohi.

Ruoka oli toki skandinaavista; oli retiisejä, muikkuja, lohta, kanttarelleja, mustikoita ja puolukoita. Ote ruuan valmistukseen oli kuitenkin ehkä odotettuakin innovatiivisempi ja ennakkoluuloton toteutus yllätti ja innosti monesti. Huumoria löytyi läpi menun, ja ainakin sellainen fiilis siitä tuli, että keittiössäkin on pakko olla hauskaa näitä valmistaessa. Monissa annoksissa parhautta olivat rohkeat, tiivistyneet maut. Pitkään haudutettu, ylikypsä liha oli osaltaan hieno kokemus. Toisaalta sitä pitäisi myös vähän ehkä säästellä – sama valmistustapa menussa peräkkäin toistettuna on aina riski. Illan kulkua muistellessa olo oli kestitty, yllätetty, viihdytetty  ja kylläinen. Todellakaan en mennyt Mäkkärin kautta kotiin.

Mimosa
Ei kommentteja

Dinner in the sky Helsingissä

Taivaalla haarukka kädessä roikkuminen oli niin karmea kokemus, että meni yli viikko ennen kuin pystyi edes kirjoittamaan siitä mitään. Nooo ei, kokemus oli oikeasti ihan huippu, jopa korkeanpaikankammosta huolimatta. Tai ainakin se toimi erittäin hyvänä siedätyshoitona, hah!

Nappasin liput lounaskattaukseen Groupon-diilin kautta, jolloin ne sai puoleen hintaan. Tällä tavalla hinta-laatusuhde muodostui oikein mukavaksi, kun ottaa huomioon, että nosto kestää kuitenkin vain noin 40 minuuttia.

Torille oli järjestetty tyylikäs teltta, joka toimi ruokailijoiden odotustilana ja kokkien apukeittiönä. Bajamajojen luksusversioitakin oli käytettävissä.

Kun oli aika lähteä omalle lounasreissulle, tulivat turvallisuusvastaavat hakemaan ruokailijoita pareittain omille paikoilleen. Fiiliksiä tiedusteltiin ja turvajärjestelyitä selvitettiin. Turvavyöt kiinnitettiin sekä pysty- että vaakasuuntaan, ja itse penkki tuntui kyllä oikein jämäkältä ja luotettavalta. Se myös pyöri ympäri 180 astetta (jos halusi pyöritellä). Tässä vaiheessa olin kyllä tyytyväinen, etten istunut pöydän kulmapaikalla, koska oikeasti siitä olisi näkynyt mun makuun ihan liikaa torikivetystä jossain siellä kaukana jalkojen alla. Hyi.

Itse nousu alkoi lähes huomaamattomasti ja eteni tasaisen nopeasti päälle 40 metriin. Ilma sattui olemaan hieno, ja yhtäkkiä rautatientorilta pystyi katselemaan junanrataa Pasilaan, tuomiokirkon kupoleita ja Siljan laivoja satamassa. Ihan mitä vaan Helsingin keskustassa! Meri näytti auringossa aika huikealta. Mun strategia oli katsoa horisonttiin ja eteeni kaadettavaan Mummin samppanjalasiin, ja se toimi ihan hyvin. En edes kauheasti miettinyt sitä, että panin aamulla jalkaan ne väärät ballerinat, jotka aina lähtevät jalasta.

Päivän kokki, rento tallinnalainen Mihkel Heinmets Wiegand-ravintolasta oli mukanamme ja piti minikeittiötä suoraan edessämme. Onko mielenkiintoisempaa lounaspaikkaa?! Paikalla oli myös mm. sommelieri ja turvamies, tosin aika monet luottivat alussa enemmänkin sommelierin lääkitsevään tarjontaan ;)

Menu käynnistyi rivakasti, eihän sitä kovin pitkään ollutkaan luppoaikaa käytettävissä. Pääruuaksi tarjoiltiin mureaa härän sisäfileetä ja palsternakkapyreetä, ihanan tiiviiksi redusoituneen kanttarellikastikkeen kanssa. Oli jotenkin huvittavaa, että kun keskittyi maistelemaan ruokaa, unohti kokonaan, missä sitä killui. Kun nosti katseen ylös lautaselta, se muistui kyllä taas heti mieleen.

Jälkiruuan kohdalla tunnelma alkoi vapautua. Ihmiset kuvailivat toisiaan kameroilla ja keskustelivat fiiliksistään. Itse pöytä tuntui kyllä kaiken aikaa tosi vakaalta, mitä nyt henkilökunta pyöritteli meitä alhaalta käsin hitaasti ympäri.

Uskaltauduin katsomaan suoraan alas päin. Mini-ihmiset kävelivät suoraan meidän alta, ja bussiasema eli tyynesti omaa elämäänsä. Jälkiruuaksi tarjoiltiin vienon makuista juustokakkua raikkaan aromikkaalla basilikakastikkeella ja kirpeällä vadelmamelballa. Viinilasit täyttyivät pyytämättä.

Ruuan jälkeen elämäänsä kyllästyneet henkilöt monet kokeilivat istuimien alla olevia kahvoja, jotka vapauttivat selkänojan löhöasentoon. Piti vain varoa sitä toista kahvaa, josta heittoistuin laukeaa… Itse pidin pystyasentoa järkiratkaisuna. Lopussa fiilis oli kyllä huikea. Aurinko paistoi, melkeinpä koko Helsinki mahtui yhteen silmäykseen ja maha oli täynnä. Itse laskeutuminen tapahtui nopeasti, mutta aika pitkään vielä maan pinnallakin hymyilytti. Voittajafiilis ja huippukokemus, kirjaimellisesti.

Tämän ravintolan maisemiin ei pääse kyllästymään, ne kun vaihtuvat jatkuvasti. Menisin tosi mielelläni uudestaan vaikkapa johonkin Euroopan pääkaupunkiin, ulos Pariisin tai Lontoon taivaalle syömään :D

Dinner in the sky seuraavaksi Itävallassa syyskuussa.

Mimosa
8 kommenttia

Farang tarjoilee nopeatahtisen, sitruunaruohon ja limenraikkaan menun aasialaistyyppisessä taustakakofoniassa

Kävin ystävien kanssa katsastamassa, mitä suosion huipulla paistattelevaan Ravintola Farangiin kuuluu. Mukava palvelu tuli vastaan jo melkein ulko-ovella – tarjoilija käveli vastaan heti käytävämäisessä eteishallissa ja luotsasi meidät sujuvasti omaan pöytäämme. Pöytä sijaitsi salin keskiosassa, massiivisen baaritiskin edessä. Pönöttämisestä ei täällä ollut tietoakaan – lauantai-iltana ilman täytti äänekäs puheensorina ja cocktailshakerien kolina. Puisissa pöydissä ei myöskään ollut pöytäliinoja, vaan lautasten viereen oli simppelisti katettu lusikka ja haarukka. Kaveriporukan illanviettoon oikein mukavan rennot puitteet.

Tarjoilijat pitivät huolen siitä, että olimme ajan tasalla illan kulusta. Meille tehtiin mukavasti selkoa menuvaihtoehdoista ja tarjoilutavoista: ruokia tuodaan pöytään sitä mukaa kuin ne ”keittiöstä nousevat”. Lämpimästi suositeltiin koko pöytäseurueelle tarjoiltavia maistelumenuja, mahdolliset ruoka-ainerajoitukset huomioiden. Päädyimmekin tilaamaan kiinnostavan, sesonkeja mukailevan yhdeksän ruokalajin Samut Prakan –maistelumenun. Klassisempi Farang-menukin kyllä houkutteli meitä, mutta valintoja on tehtävä…

Menu käynnistyi ripeästi. Teimme heti alussa tuttavuutta Farangin ihaniin cocktaileihin, jotka valmistettiin siinä metrin päässä. Varsinaista pöytäkohtaista tarjoilijaa ei ollut, vaan annokset tulivat pöytiin milloin kenenkin toimittamina. Annokset esiteltiin joka kerta mukavasti – tosin silloin tällöin melko hengästyneellä tahdilla. Henkilökunnan runsas määrä toi kuitenkin hyvän fiiliksen, sillä aina ympäristössä oli joku, jolta tarvittaessa kysyä jotakin.

Alkuun saimme vihersimpukoita, jotka tarjoiltiin kauniisti kuoristaan. Ne oli ryyditetty vahvalla happaman makealla maustekastikkeella. Mukana maistuivat läpi koko menun tutuksi tulevat lime, sitruunaruoho ja korianteri. Suupalan päällä oli mukava keko napsahtelevaa, kasvipohjaista merileväkaviaaria. Aloituksena annos keräsi kiitosta napakalla raikkaudellaan, ja osa meistä jäi erityisesti sitä muistelemaan.

Toinen alkuruoka tarjoiltiin hauskojen, terveysvaikutuksistaan tunnettujen betel-lehtien päällä. Lehti oli tarkoitus kääriä itse pieneksi nyytiksi ja syödä sormin. Nyytin sisään jäi fermentoitua, soijapohjaista tempehiä hernekasveihin kuuluvan tamarindin kanssa. Höysteenä oli jälleen hapokkaan makeaa kastiketta ja huipulla paahdettu kookoskiehkura. Sympaattinen suupala!

  

Menu jatkui raikkaalla kanasalaatilla, jossa suolaisuus, makeus ja happo olivat lempeässä tasapainossa. Tuore banaaninkukka ja inkivääri maistuivat vienosti, ja thaibasilika toi mukavan vivahteen kohdalle osuessaan. Paahdetut, rapsakat kookoslastut tulivat tässä annoksessa jälleen esiin.

Seuraavana oli vuorossa oli varsinainen herkku: ruhtinaallisen pähkinäiset ribsit. Rapean sataypossun pinta oli valeltu ihanan karamellisella kookoskermakastikkeella, ja päälle oli vielä rouhittu kunnolla pähkinäistä purtavaa. Annos ei ollut suuri, mutta se oli ehdottomasti yksi menun kohokohdista. Sormien huuhteluun tuotiin sitruunavesikulho.

  

Tofuannos herätti pikkuisen epäilyksiä. Annoksen liemi maistui hyvin tavanomaiselta miedon makealta ”perusthairuualta”. Tofu tarjottiin vesikrassin ja paksoin eli pinaattikiinankaalin kanssa. Parasta annoksessa oli tofujen pippurinsuolainen frittipinta, joka oli vielä suuhun asti päästessään ilahduttavan rapea, vaikka palat tarjoiltiinkin mausteliemeen nostettuina.

Menun toinen simpukka-annos oli raikastava elementti menun loppupuolella.  Kampasimpukankin pinta oli hyvin rapea, mutta itse merenherkun sisus oli jätetty kimmoisan pehmeäksi. Limettinen liemi oli rohkean hapokas, kiitos siitä! Tässäkin annoksessa oli jälleen mustaa merileväkaviaaria, joka näytti kauniilta vaaleassa simpukankuoressa.

  

Viimeinen lämmin annos nosti ehdottomasti tunnelmaa edelleen loppua kohti. Possuannoksen koko oli edellisistä poiketen suurempi – lihan paloitteluun olisi melkein jo kaivannut veistäkin. Mutta se täydellisen makuinen liha! Vielä kerran on kiitettävä lihan pinnan rapeutta, ja lihan kastike oli tosiaan fantastisen makuista. Farangin panostus perusmakujen, umami mukaan lukien, tasapainoiseen yhdistelyyn tuli tässä erinomaisesti esiin. Vihreät thaimunakoisot toivat annokseen mukavia vivahteita, ja pitsimäinen lootuksenjuurilastu jäi rapeana mieleen annoksen pinnalta.

Menun kaksi jälkiruokaa tarjottiin yhtä aikaa, eikä niitä varsinaisesti ollut koolla pilattu. Aasialaiseen keittiöön jälkiruuat eivät toki muutenkaan liiaksi kuulu, eikä nälkää tässä vaiheessa iltaa mitenkään voinut valittaa. Pieni mutta tuhtiakin tuhdimpi suklaakakkupala toimi hyvin maapähkinäjäätelön kanssa, ja täyteläisen, kypsän makuisen mangosorbetin kanssa tarjottiin mietoja tuoreita hedelmiä.

Ruuan kanssa joimme aasialaisia oluita, jotka toimivat erinomaisesti nopeaan tahtiin vaihtuvien mausteisten ruokien kumppanina. Lisäksi maistelimme Farangin jumalaisia cocktaileja. Cocktailit saivat osakseen pelkkää suitsutusta koko seurueelta. Listalla on erityisesti tuoreiden hedelmien, vihannesten ja yrttien ympärille rakennettuja raikkaita cocktaileja, kuten vaikkapa keskikesäisen vadelmainen Bangkok Passion. Erityismaininnan mainitsevat myös kermaisen kookoksinen Nab Rob Kai sekä korianterin ja limen ystävän must-kokeilu Sin River. Toinen puoli cocktail-listasta taas on ideoitu erilaisten laadukkaiden juomien yhdistämistä ja makujen korostamista ajatellen. Juomassa voivat kohdata vaikkapa samppanja ja jasmiinitee tai konjakki ja maapähkinät. Cocktailit ovat ehdottomasti herkullisia, ja pelkästään niidenkin takia kannattaa poiketa :)

Ruoka sai hymisemään tyytyväisesti jälkeenpäin, ja suosikkiannoksia erottui monia. Lime, sitruunaruoho ja korianteri maistuivat ehkä yllättävänkin selkeästi monessa annoksessa. Tokihan samankaltaiset maut sitoivat menua yhteen, mikä tarkoitus näkyi muun muassa siinä, että kaikki suolaiset ruokalajit syötiin yhdeltä ja samalta lautaselta. Toisaalta hyvin samankaltaiset maut myös ehkä aavistuksen latistivat muistijälkiä annosten keskinäisestä erilaisuudesta.

Kuten jo mainittua, pidimme palvelua kautta linjan mukavana. Aktiivista huolenpitoa osoitti se, että meiltä tiedusteltiin useaan otteeseen illan aikana, onko kaikki niin kuin olla pitää. Olihan meillä – vain kerran yksi palan painikkeeksi tilattu cocktail oli jäänyt viipymään, mutta hetken päästä tästä sekin saapui onnellisesti oikealle juojalleen. Vesilaseja täytettiin pyytämättä tasaiseen tahtiin, ja jaettavien ruokalajien välissä pöytäkin käytiin välillä pyyhkäisemässä. Moninaiset cocktail-tilauksemme oli rekisteröity oikein ihan henkilöittäin, mikä tietysti ilahdutti laskunmaksuvaiheessa.

Raikkaanrapsakan ruoan ja palvelualttiuden tasoa kuitenkin verottivat muutamat seikat, jotka tosin ovat vähän omasta asenteestakin riippuvaisia. Ravintolan konseptiin kuuluva ripeätahtinen ruokien pöytään toimittaminen ei kummemmin vaivannut kaveriporukkaamme, jonka jäsenet olivat ilmeisen nopeita syöjiä. Kuitenkin on sanottava, että annokset olisivat ansainneet vähän enemmän huomiota ja aikaa yleiselle fiilistelylle kuin se 10 – 15 minuuttia, joka niille nyt suotiin. Monet asiakkaat ovat maininneet kiireen tunnun, ja se on helppo ymmärtää, jos syömättömät annokset alkavat ”kasautua” pöytään. Tietyssä seurassa kiireettömämpi tunnelma olisi ilman muuta eduksi.

Riisiä syödään läpi aterian, mutta avonaisessa kulhossa pöydällä se itsestään selvästi jäähtyy hyvin nopeasti. Kylmännihkeä riisi on auttamatta apea kaveri pöytään tuotaville huolellisesti asetelluille lämpimille ruuille. Kylmä riisi saa aikaan assosiaation thaibuffetmättölästä lounasaikaan. Riisi vaihdettiin kyllä kerran pyytämättä uuteen, mutta jotenkin sitä odottaisi, että asia olisi ratkaistu jotenkin pitkäjänteisemmin. Eihän lämpimänä pito toki rakettitiedettä ole – mieleen tulee vaikkapa nyt Stockmannin lounasravintola, jossa annosten lämpöä pidetään yllä lautasten päälle laskettavien kupujen avulla.

Melutaso on asia, josta melkein joka kerta Farangista puhuttaessa mainitaan jotakin. Ja nousihan se nytkin kattoon lauantai-iltana täydessä salissa, paitsi tietenkin puheensorinan, myös ihan uskomattoman kovaa takaseinästä jatkuvasti kaikuvien drinkinsheikkauskolinoiden vuoksi. Saliin massiivisena tuotu baaritiski on toisaalta perusteltavissa olennaisesti konseptiin kuuluvalla laajalla cocktail-listalla. Kaveriporukassa, viikonloppuna, olon voi tuntea kotoisaksi, vaikka vähän joutuu pöydän yli yökerhotyylisesti huutamaankin. Mutta jossain intiimimmässä ruokailutilanteessa huonon akustiikan aikaansaama kakofonia voisi nopeasti alkaa nyppimään.

Summa summarum; muutamat epäkohdat vaikuttavat siihen, että ihanien annosten arvo ikään kuin laskee siitä, minkä ne voisivat parhaassa tapauksessa jättää. Aikaisempia asiakasarvioita lukemalla selviää, että samat seikat ovat vaivanneet käytännössä alusta saakka, ja ovat näin varmasti sekä asiakaskunnan että tietenkin henkilökunnan tiedossa. Muuttumaton nykytilanne selittyy varmasti Farangin edelleen varsin huikealla suosiolla. Asiakasvirta ravintolaan on tällaisenaankin massiivinen, mutta rapeanraikkaiden herkkujen puolesta tulee itselläni ehkä ihan pikkuisen surku.

 

Farangin nettisivut ovat kyllä ehkä herkullisimmat ikinä!

Pahoittelen luokattoman huonoja kuvia! Mukana oli avuton pokkarikamera, ja valaistusolosuhteet sanotaanko haastavat ;)

Mimosa
1 kommentti

Lasipalatsin kalaviikoilla huolellisesti maustettuja klassisia kalaherkkuja ja pirteitä australialaisviinejä

Ravintola Lasipalatsin järjestämän kalatapahtuman yhteydessä pääsin ruokabloggaajien seurassa maistelemaan juuri alkaneiden Lasipalatsin Kalaviikkojen (1.8.-8.10.2011) herkkuja. Lasipalatsi hyödyntää sesonkiajattelun mukaisesti kauden tuoreita raaka-aineita – nyt siis etenkin kalaa. Kalan ystävä voi valita valmiin kalamenun, tai poimia annokset oman mielensä mukaan listalta. Ei kasvissyöjäkään jää näppejään nuolemaan ;)

Tapani mukaan itse ihastuin heti kalamenun alkupaloihin. Viihtyisin niiden seurassa mainiosti yhden illan :D Graavilohen kanssa tarjottu kanttarellimuhennos oli nimittäin jumalaisen täyteläistä ja sopivan napakkaa. Toisaalta ihastuin herttaiseen kalakukkoseen, joka tarjottiin tillikurkkujen ja etikkamuikkujen kaverina. Onko sympaattisempaa!  Kasvisvaihtoehto oli varsinainen väripilkku; luomupunajuuri ranskankermassa oli saanut seurakseen ihanaa Blue-juustomoussea. Ehdoton suosikkini oli kuitenkin samettinen jokirapukeitto. Se oli täyteläisen kermaista ja hienostuneen makuista, hauskasti ehkä hieman toffeeseenkin vivahtavaa. Muistelen keittoa suurella kaipauksella :D

  

Vaikean valinnan edessä valitsin intuitiolla pääruuaksi kuhaa Mannerheimin tapaan, eikä se pieleen mennytkään. Kuhafilee kermaan muhennettujen herkkusienien ja voissa haudutetun piparjuuren kanssa on saavuttanut vankan aseman myös Lasipalatsin suosikkiannoksena. Itse kiinnitin huomiota myös annoksen kokoon; nälkä ei tosiaan jäänyt, vaan sen sijaan kalaa jäi pikkuisen. Hyvä näin päin.

Oman annoksen lisäksi menin vähän maistelemaan muidenkin annoksia, ja voin kertoa, että annoskateus meinasi iskeä etenkin kampasimpukka-nieriäannoksen kohdalla. Virkeän värikästä annosta oli nimittäin maustettu vinkeästi chorizolla, mums!

Jälkiruuan roolissa oli suklaafondant, jonka sisustan ensimmäinen lusikallinen sai lipumaan nätisti lautaselle toffeejäätelön viereen.

Kalaviikkojen menu sisältää ajatuksella valmistettua, klassista kalaruokaa. Ruoka ei niinkään yllätä eriskummallisuudellaan, vaan saa hymisemään tyytyväisesti annoksille, jotka maistuvat “just siltä kuin pitääkin”. Siinä missä ruoka pysyi klassisen luotettavana, kalaviikoille oli valittu uudesta maailmasta Australialaisen Peter Lehmannin kiinnostavia, jopa nuorekkaita viinejä. Niistä riitti puhumista :)

Illan avaajaksi on nimittäin tarjolla ehdottoman pirteä yllättäjä: punainen kuohuviini, tai pirskahteleva punaviini, miten vaan. Black Queen Sparkling Shiraz on suhteellisen arvokkaan hintainen, mutta ehdottomasti maistamisen arvoinen kokemus! Itse en ollut ennen punaiseen kuohuviiniin törmännytkään. Kirsikka ja suklaa erottuvat hyvin muiden aromien makujen muassa, ja ovat ne kuplat punaviinissä vaan keskustelua herättäviä!

Kalaruokien seuraksi on luonnollisesti valittu valkoviinejä, joista kaikki ovat mukavan persoonallisia ja erilaisia. Wild Card Chardonnay on kuiva ja raikkaan hedelmäinen, ja erityisesti sen puhdas maku sai kiitosta maistelijoilta. Viinien kuvailuun käytettävät adjektiivit ovat aina yhtä arvaamattomia, itse erotin etenkin tuoksussa hienoista hien hajua :D

Barossa Classic Riesling oli niin ikään raikas ja enemmänkin omenainen. Tuoksussa erottuu puolestaan hauskasti petrooli.

Layers White on viiden rypäleen valkoviini, jonka maku on rakennettu monikerroksisen hedelmäiseksi. Pehmeä, ehkä hieman persikkainen aromi on oikein miellyttävä. Pidin tästä kalaviikkojen valkoviinistä itse ehkä eniten.

Erityismaininnan ansaitsee jälkiruokaviiniksi valittu Barossa Botrytis Semillon. Se on makea, mutta samaan aikaan huomattavan hapokas viini. Maku on mehukas, valkoviinimarjaan ja sitrushedelmiin vivahtava. Sopii erityisen hyvin, jos jälkiruuaksi valitsee hedelmäisen tai marjaisen vaihtoehdon.

Kenet veisin mieluiten kalaviikoista nauttimaan? Monet vanhemmat tai isovanhemmat arvostavat varmasti erityisesti klassisia, huolekkaasti työstettyjä kalaherkkuja. Toisaalta menu toimisi myös erinomaisena käyntikorttina suomalaisesta ruuasta kiinnostuneelle ulkomaalaiselle. Tai sitten istuttaisin alas parhaan ystävän ja tilaisin laajan valikoiman alkupaloja, ja kylkeen sopivat viinit. Erityisesti pitäisin huolta, että jokirapukeittoa on riittävästi. :)

Valokuvat: Pasi Murto

Kalaviikkojen herkuista bloggailtu myös Dinner 4U2 -ravintolablogissa.

Mimosa
1 kommentti