Kaikki postaukset kategoriassa Vihannekset

Kevätkääryleet aka friteeratut kiinalaiset kevätrullat kannattaa tehdä ja syödä mukavassa seurassa

kevatkaaryleet1

To do -listalla on pitkään ollut muutamia kiinalaisen keittiön juttuja. Vihdoin sain ensimmäisten kunnon kevätpäivien kunniaksi aloitettua omatekoisista kevätrullista, jotka ovat monelle tuttuja aasialaisten ravintoloiden buffeteista. Käytin näihin valmista filotaikinaa pakastealtaasta, mikä osoittautui ihan hyväksi vaihtoehdoksi. Paperinohuena se on toki aika haurasta, ja vaatii jonkin verran sorminäppäryyttä käsittelyssä.

Kuten kiinalaisessa keittiössä useimmiten, suurin osa ajasta menee raaka-aineiden hienontamiseen. Rullat voi tehdä kokonaan vegeversiona, tai lisätä esimerkiksi porsaan jauhelihaa. Täyte on täysin muunneltavissa, mikään raaka-aine ei ole korvaamaton. Siitakesienet ja kevätsipuli ovat omia suosikkejani. Täytteen ainekset wokataan kevyesti ja maustetaan mm. soijakastikkeella ja seesamöljyllä ennen rulliksi kietaisemista.

Lisänä kannattaa tarjona ainakin mieleistä sweet chili -tyyppistä dippikastiketta.

Tästä määrästä tulee noin 50 keskikokoista kevätrullaa. Ne kestävät mukiinmenevästi pakastamista. Uudelleen lämmitykseen kannattaa käyttää uunia rapeuden säilyttämiseksi.

_____

Noin 50 keskikokoista kevätrullaa

Tarvitset:

  • 1 paketti pakastettua filotaikinaa tai kevätkäärylearkkeja (spring roll pastry)
  • 1 kananmunan valkuainen
  • 300-400 g jauhelihaa, esim. porsaan (riippuen, kuinka lihavoittoisia haluat – lihan voi jättää toki kokonaan poiskin)
  • 2 porkkanaa
  • pala kiinankaalia (noin 150 g)
  • pienehkö nippu kevätsipulin varsia
  • 2-3 dl mung-pavun ituja
  • pala tuoretta inkivääriä, raastettuna noin 1 rkl
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 5 rkl soijakastiketta (mieluiten vaaleaa eli light soy sauce, joka ei värjää)
  • 2,5 rkl paahdettua seesamöljyä
  • 5 rkl riisiviinietikkaa (tai mikä parempi, riisiviiniä)
  • 2 tl maissitärkkelystä
  • kunnon rouhaisu mustapippuria
  • noin 1 litra neutraalin makuista öljyä wokkaamiseen ja friteeraamiseen (esim. rypsi)
  • paistolämpömittari ja metallinen reikäkauha
  • talouspaperia rullien valuttamiseen

Valmistus:

  1. Ota filotaikina sulamaan.
  2. Mausta ensin jauheliha, jotta se ehtii hetken tekeytyä. Sekoita sitä varten keskenään 2 rkl soijakastiketta, 0,5 rkl seesamöljyä, 1,5 rkl riisiviinietikkaa sekä 1 tl maissitärkkelystä. Lisää lihan joukkoon ja sekoita hyvin. Anna maustua viileässä muiden ainesten valmistelun ajan.
  3. Sekoita maustekastike myös kasviksille. Sekoita keskenään 3 rkl soijakastiketta, 2 rkl seesamöljyä, 1 tl maissitärkkelystä ja mustapippuria.
  4. Pieni kaikki kasvikset. Raasta porkkanat karkealla terällä. Hienonna kiinankaali ja kevätsipuli pieneksi. Hienonna myös valkosipulin kynnet ja raasta inkivääri. Viipaloi siitakesienet.
  5. Kuumenna wokkipannussa (tai sen puuttuessa isossa paistokasarissa) loraus öljyä, ja kypsennä siinä ensin jauheliha. Painele jauheliha pieneksi paistinlastalla. Siirrä liha sen jälkeen lautaselle tms.
  6. Wokkaa seuraavaksi kasvikset. Aloita inkiväärillä ja valkosipulilla, lisää sitten kaali ja porkkanat. Lisää lopuksi kevätsipuli ja idut ja kaada joukkoon valmistamasi mausteliemi.
  7. Lisää vielä liha joukkoon ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa esim. seesamöljyä tai riisiviinietikkaa.
  8. Hauduta ylimääräinen neste mahdollisimman hyvin pois täytteestä. Jos sitä tuntuu jäävän, siivilöi täyte.
  9. Levitä valmiita odottavia rullia varten pöydälle leivinpaperiarkki. Sen päälle voi haluttaessa sirotella kevyesti maissitärkkelystä tarttumisen estämiseksi.
  10. Riko kuppiin munanvalkuainen ja vatkaa sen rakenne rikki. Varaa myös pullasuti tms sivelyä helpottava apuväline.
  11. Avaa filotaikinalevyt ja leikkaa ne (päällekkäin) sopivan kokoisiksi suorakulmioiksi sen mukaan, kuinka isoja rullia haluat tehdä. Postikortin koko voi olla hyvä lähtökohta.
  12. Valmista kääryleet. Ota eteesi valmiiksi leikattu filotaikinaruutunippu, pitkä sivu itseesi päin. Nosta keskelle filotaikinaruutua noin 1 rkl (tai hieman reilu) täytettä ruudun muotoa mukaillen.
  13. Taita ensin itseäsi lähimpänä oleva pitkä sivu napakasti täytteen keskelle. Noin 3 päällekkäistä filotaikina-arkkia tuntui tuottavan mukavan rapsakoita rullia.
  14. Taita seuraavaksi napakasti molemmat rullan päät keskelle täytteen päälle.
  15. Sivele hieman munankeltuista viimeiselle reunalle, ja kääri rulla tiukasti loppuun. Pyöräytä vielä valmista rullaa pari kertaa ympäri pöytää pitkin.
  16. Siirrä valmis rulla leivinpaperille, ja laita ne jatkossa tarpeeksi kauas toisistaan (tarttuvat muuten kiinni toisiinsa ja vettyvät).
  17. Rullaa kaikki rullat samalla tavalla. Parasta hyvässä seurassa :)
  18. Kuumenna puhdistetussa wokkipannussa 1 litra ruokaöljyä ja aseta siihen paistolämpömittari. Varaa viereen iso kattilankansi tms kaiken varalta (öljypalon tukahduttaminen).
  19. Varaa viereen iso laakea astia kypsille rullille. Laita astian päälle reilusti talouspaperia imemään valuvaa rasvaa.
  20. Kun öljy on 180 asteista, laske rullat metallisella reikäkauhalla rauhallisesti öljyyn paistumaan. Itse paistelin noin 8 rullaa kerralla. Kierittele rullia öljyssä niin, että ne saavat kauttaaltaan kullankeltaisen värin. Tarkkaile, että lämpötila pysyy koko ajan noin 180 asteessa.
  21. Nosta valmiit rullat valumaan talouspaperin päälle ja lisää uusi setti kypsymään.
  22. Tarjoile rullat heti rapeina, esimerkiksi hapanimelän sweet chili -kastikkeen tai muun dipin kanssa.

kevatkaaryleet2

Mimosa
Ei kommentteja

Tabouleh eli kipakka libanonilainen bulgursalaatti

Libanonista peräisin oleva tabouleh-salaatti on luonteikas, mausteinen ja ruokaisa. Mielestäni se sopii erittäin hyvin esimerkiksi buffetpöytään, ja välimerelliset maut tuoreine leipineen ja erilaisine tahnoineen sopivat salaatin kanssa loistavasti. Tabouleh sopinee parhaiten hieman aikuisempaan makuun.

Tämä salaatti on oma versioni – en tiedä kuinka “oikeaoppista” on laittaa tabboulehiin lisäksi mm. fetaa. Mutta versioita on lukemattomia, ja koska se sopii makuihin ja maistuu hyvältä, niin minähän sitä laitan ;) Parasta salaatissa omasta mielestäni on ihanien yrttien runsaus ja voimakas sitruksisuus.

Salaatti on parhaimmillaan noin tunnin maustumisen jälkeen. Seuraavana päivänä se on jo hieman vettynyttä, joten kannattaa tarjoilla tuoreena :)

4-6 annosta

Tarvitset:

  • 3 dl bulgur-vehnää
  • 6 dl vettä
  • 1 tl suolaa
  • 1 + 3 rkl sitruunamehua
  • 1 + 2 rkl oliiviöljyä
  • 3 tomaattia
  • puolikas kurkku
  • 1 punasipuli (tai tuoretta kevätsipulin vartta!)
  • noin 1 dl laadukkaita oliiveja
  • (noin 1 dl fetakuutioita)
  • (halutessasi vähän säilöttyjä valkosipulinkynsiä)
  • (4 aurinkokuivattua / puolikuivattua tomaattia)
  • (2-3 rkl pikkelöityä paprikaa)
  • 1 puska tuoretta persiljaa
  • 1/2 puskaa tuoretta minttua
  • halutessasi myös vähän (tai paljon) tuoretta korianteria
  • hunajaa
  • suolaa
  • mustapippuria

Valmistus:

  1. Kiehauta bulguria varten vesi kattilassa. Lisää keitinveteen 1 tl suolaa, 1 rkl sitruunamehua ja 1 rkl oliiviöljyä. Lisää bulgur ja keitä kypsäksi (noin 8-10 minuuttia). Huuhtele bulgur nopeasti kylmässä vedessä siivilässä. Valuta vesi pois.
  2. Hienonna tomaatit pieniksi kuutioiksi. Poista siemensisus, joka vetistäisi turhaan salaattia.
  3. Halkaise kurkku ja kaavi terävällä lusikalla pois myös kurkun vetinen keskiosa. Viipaloi kurkku kapeiksi puolikuun muotoisiksi viipaleiksi.
  4. Hienonna punasipuli pieneksi. Hienonna pieneksi myös oliivit ja aurinkokuivattu tomaatti, pikkelöity paprika, feta ja valkosipuli.
  5. Silppua yrtit. Itse tykkään aika karkeasta yrttisilpusta tässä, sillä yrtit ovat olennainen osa makumaailmaa.
  6. Yhdistä kaikki ainekset keskenään. Mausta salaatti sitruunamehulla (noin 3 rkl), oliiviöljyllä (noin 2 rkl), hunajalla, suolalla ja tuoreella mustapippurilla. Sekoita hyvin. Tarkista maku, jonka tulisi olla sitruunainen mutta tasapainoinen.
  7. Anna tekeytyä jääkaapissa mieluiten noin tunnin verran. Tarjoa kylmänä, kuitenkin viimeistään saman päivän aikana.
Mimosa
2 kommenttia

Parsaa hollandaisella ja uppomunalla – sekä vinkki vinkeästä Parsapassi-kisasta Lasipalatsissa!

aamupalaparsa

Parsakausi käynnistyy taas sähäkästi, kun Hollannissakin pellot alkavat vihdoin sulaa ;) Kevät on toden totta antanut odotella itseään, mutta eipä häiriinnytä siitä! Meillä fiilisteltiin sunnuntaiaamun kunniaksi vähän muhkeammalla paahtoleivällä. Pohjalle lusikoitiin klassista hollandaisea, päälle tuoretta parsaa sekä uppopaistettu muna, eipäs siinä paljon muuta kaivannutkaan :)

Onko teillä jo päästy parsan makuun tältä keväältä?

Itse pääsin vielä blogin kautta käymään Ravintola Lasipalatsin Parsaviikkojen avauksessa, jossa paljastettiin erityisesti matkailevan parsafanin unelma :D

Nimittäin Lasipalatsi lennättää yhdessä Finnairin kanssa eniten parsa-annoksia Lasipalatsissa pistelleen ruokailjan matkalle Amsterdamiin! Voittajalle ja avecille kustannetaan lentojen lisäksi kaksi yötä hotellissa Amsterdamin keskustassa ja kaksi herkullista 3 ruokalajin illallista viineineen!

Leimoja erityiseen Parsapassiin saa vain omista annoksista, joten esimerkiksi suuresta pöytäseurueesta ei ole apua keinottelussa ;) Lasipalatsin listalla on lähes 15 eri parsa-annosta, joten ihan heti ei rupea kyllästyttämään ;) Parsaa on yhdistetty esimerkiksi savuloheen, vasikanposkeen, osterivinokkaisiin tai aivan erinomaisen suomalaisen ilmakuivatun porsaanniskaan. Viimeksimainittu on erityisen herkullinen löytö (jota muuten saa vähittäismyynnistäkin, psst!)

parsapassi

Tänä vuonna Lasipalatsissa siemaillaan parsan kanssa Alcasen raikkaita Gisselbrecht-viinejä. Itse pääsin maistamaan näistä muutamia, ja pidin erityisesti hedelmäisestä, aromaattisesta Muscatista sekä raikkaan kukkaisesta Rieslingistä parsan kumppanina.

parsaviinit2

Ei muuten olisi yhtään huonompi idea syödä itsensä Amsterdamiin – uskoisin, että makoisien parsa-annosten yhteishinta olisi halvempi kuin omakustanteisen Amsterdamin-matkan loppusumma, haha ;P

parsapoyta

Parsaviikot Lasipalatsissa 2. huhtikuuta – 25. toukokuuta 2013.

Parsa-passin viimeinen palautuspäivä 27. toukokuuta! :)

_____

 

 

 

 

Tässä vielä speksit tämänaamuiseen parsa-aamiaiseen, eli

Parsa-Toast Hollandaise-kastikkeella ja Uppomunalla

2:lle

Tarvitset:

  • 4 viipaletta mieleistä vaaleaa leipää
  • 8 tuoretta parsaa (käytin vihreää)
  • 2 munaa sekä 2 munan keltuaista
  • 125 g voita
  • 1 rkl vettä
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 3 rkl valkoviiniä
  • ripaus valkopippuria
  • suolaa tarpeen mukaan
  • 3 rkl etikkaa keittämiseen
  • sitruunaviipale tai loraus sitruunamehua myös keittämiseen

Valmistus:

  1. Ota voi huoneenlämpöön. Leikkaa se pieniksi kuutioiksi. (Jos olet kiireessä, pyöräytä voinokareita 10 – max 15 sekuntia mikrossa, jolloin se pehmenee juuri sopivasti.)
  2. Varaa yksi kattila parsojen keittämiseen, toinen kattila sekä siihen sopiva metallikulho (tai pienempi kattila) kastikkeen vesihauteeksi ja sekoitusastiaksi, ja kolmas kattila uppomunien valmistamiseen. Varaa myös pallovispilä kastikkeelle.
  3. Laita vedet lämpenemään kaikkiin kattiloihin. HUOM! Kastike-vesihauteen vettä ei tule päästää kiehuvan kuumaksi, vaan ainoastaan höyryäväksi.
  4. Pese parsat ja leikkaa niistä puumainen päätyosa pois. Kuori vaaleat parsat ja halutessasi hieman vihreäitäkin (paksummasta osasta).
  5. Erottele kaksi keltuaista. Kaada myös kaksi kananmunaa valmiiksi omiin pieniin laseihinsa. Älä riko niiden keltuaisia!
  6. Parsojen keittäminen: lisää kiehuvaan veteen noin 2 tl suolaa sekä sitruunanviipale (tai loraus sitruunamehua). Anna parsojen kiehua keskiteholla kannen alla noin 3-4 minuuttia, jos ne ovat ohuita, ja 5-8 minuuttia jos paksumpia. Parsan tulee olla pehmeä, mutta vielä napakka. Kääri kuumat valutetut parsat tarvittaessa puhtaaseen keittiöpyyhkeeseen odottamaan muita komponentteja.
  7. Hollandaise-kastike: Mittaa vesihauteen (ei kiehuva!) yllä olevaan metalliseen sekoitusastiaan kaksi keltuaista ja 1 rkl vettä. Vispaa reippaasti pallovispilällä, kunnes keltuaiset sakenevat paksuksi kiisselimäiseksi tahnaksi. Varo, ettei vesihaude pääse liian kuumaksi – siirrä kattilaa välillä syrjään levyltä jos tarve vaatii. Kun keltuaiset paksunevat, ala lisätä pehmeää voita nokareittain kastikkeeseen ja vatkaa hyvin välissä. Kun voi on lisätty ja kastike tasaista, lisää sitruunamehu. Vatkaa ja lisää valkoviini. Mausta valkopippurilla (ja tarvittaessa suolalla, maista ensin!). Jätä kastike tarvittaessa vesihauteen ylle odottamaan tarjoilua.
  8. Uppomunat: Kuumenna kattilassa 2 litraa vettä, johon on sekoitettu 3 rkl etikkaa (ei suolaa!). Pyöritä kiehuvaa vettä pari kierrosta lusikalla niin, että saat aikaan pyörteen. Kaada sinne mukissa oleva kananmuna mahdollisimman nopeasti ja läheltä veden pintaa. Munan pitäisi jäädä yhtenäisenä “mönttinä” kiertämään pyörteeseen. Anna kiehua noin 3 minuuttia, jotta keltuainen jää valuvaksi. Voit laittaa toisen munan kiehumaan yhtä aikaa tai tehdä sen edellisen jälkeen. Nosta uppomuna reikäkauhalla varovasti kattilasta ylös ja leikkaa tarvittaessa ylimääräiset “hännät” uppomunasta pois.
  9. Paahda pari viipaletta leipää per syöjä ja kokoa leivät: alle hollandaisea, päälle parsat ja ylimmäksi uppomuna.

Aurinkoista brunssia! (Käy myös iltapalaksi ;P)

Mimosa
4 kommenttia

Runsas amerikkalainen kana-vihersalaatti “Carlton” on vastamakujen juhlaa

carlton1

Jenkkimatkan fiiliksissä jatketaan :) Tykkään kovasti amerikkalaistyylisistä ruokaisista vihersalaateista, jotka on pyöräytetty kauttaaltaan vinegretissä ja maistuvat näin huomattavan maukkailta. Ulkoisesti köykäiseltä näyttävä salaatti sisältää paljon ruokaisia komponentteja: kanaa, juustoa, pähkinöitä…

Hauskuus on rehevissä vastamauissa – suolaista juustoa, makeita marjoja, pehmeitä hedelmiä ja rapeita karamellisoituja pähkinöitä. Marinoitu kana tuo vielä pientä potkuakin.  Rohkeita vetoja, ei mitään väsynyttä talvitomaattia ja vetistä kurkkua ;) Joka suupala maistuu vähän erilaiselta ja tasapainottaa edellistä.

Tämän tapaista salaattia söin The Cheesecake Factoryssä, jossa se kulki nimellä Carlton Salad. Samantyyppinen annos löytyy Helsingissä Hard Rock Cafesta.

Salaatin ainekset voi valmistella etukäteen, mutta sekoittaminen kannattaa tehdä vasta juuri ennen tarjoilua. Salaatti on myös syytä syödä heti, sillä kastikekylpy tekee siitä hyvin herkästi nuhjaantuvan.

_____

2 isoa ruokasalaatti-annosta tai 4 alkusalaattiannosta

Tarvitset:

  • 3 romaine-salaattia (tai vastaavasti esim. sydänsalaattia)
  • noin kourallinen rucolaa per annos
  • 2 broilerin rintafilettä
  • 100 g laadukasta fetajuustoa ja/tai sinihomejuustoa (laitoin puolet ja puolet)
  • 1 kypsä avokado
  • 2 appelsiinia
  • 1 iso päärynä
  • noin 1,25 dl pekaanipähkinöitä (reilu kourallinen)
  • 50 g kuivattuja karpaloita
  • 1 rkl rusinoita

Pähkinöiden karamellisointiin

  • 2 rkl Cajun-maustetta (yrtti-maustesekoitus USA:n etelävaltioista, saa valmiina purkissa)
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 1 rkl voita tai margariinia
  • 3 rkl ruskeaa sokeria
  • 1,5 rkl vaaleaa sokeria (mikäli satut omistamaan vaahterasokeria ‘Maple Sugar’, käytä sitä :D)
  • 0,5 tl kanelia
  • 0,75 tl cayennepippuria
  • 1,5 tl suolaa

Vinegrettiin

  • noin 4 rkl seesamiöljyä
  • noin 3 rkl rypsiöljyä
  • noin 6 rkl vaaleaa viinietikkaa (esim. valkoviini- tai siideriviini-)
  • noin 1 tl sitruunamehua
  • noin 2 rkl hunajaa ja/tai vaahterasiirappia
  • mustapippuria
  • ripaus cayennepippuria
  • suolaa
  • 1 tl seesaminsiemeniä

Valmistus:

  1. Valmista broilerille helppo maustemarinadi: sekoita keskenään 2 rkl cajun-maustetta ja noin 2 rkl rypsiöljyä. Laita rintafileet esim. Minigrip-pussiin ja kaada marinadi perään. Sulje pussi ja pyörittele mausteet tasaisesti lihaan. Anna marinoitua jääkaapissa mieluiten ainakin tunnin verran.
  2. Karamellisoi pekaanipähkinät: kuumenna pienessä kattilassa voi/margariini, sokerit, kaneli ja cayennepippuri sekä suola. Anna kiehahtaa. Paahda pekaanipähkinöitä kuivalla paistinpannulla, ja anna niiden kevyesti ruskistua. Kaada sitten päälle maustesiirappi ja pyörittele se paistinpannussa kaikkien pähkinöiden päälle. Kaada pähkinät leivinpaperin päälle ja levitä ne erilleen toisistaan. Anna jäähtyä.
  3. Paista broilerin rintafileet haluamallasi tavalla. Itse pidin niitä uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Voit halutessasi pyyhkäistä suurimmat cajun-mausteet pois lihan pinnasta, mutta ne voi myös jättää tuomaan salaattiin hieman potkua. Jäähdytä rintafileet.
  4. Pieni pähkinöitä hiukan veitsellä ja siivuta jäähtyneet rintafileet.
  5. Leikkaa kuivatut karpalot noin puoliksi.
  6. Pese, kuivaa ja revi pieneksi roomansalaatti.
  7. Murustele juusto(t) reiluiksi nokareiksi.
  8. Fileoi appelsiinit kalvottomiksi. (Leikkaa terävällä veitsellä appelsiinilta pois “hattu” ja “pohja”, niin että hedelmäliha tulee esiin. Tämän jälkeen kuori appelsiinin kyljetkin kuljettamalla veistä kaarevasti yläosan ja alaosan välillä. Lopuksi leikkaa appelsiiniviipaleet irti sisäkalvoista käymällä ne veitsellä läpi ja poimimalla hedelmäliha talteen.)
  9. Kuori ja viipaloi päärynä. Mikäli et sekoita salaattia heti tarjolle, pirskota viipaleiden pintaan vähän sitruunamehua tummumisen estämiseksi.
  10. Viipaloi myös avokadon liha ja toimi samoin sitruunamehun kanssa tarvittaessa.
  11. Valmista vinegretti. Sekoita öljyt ja viinietikka keskenään. Lisää hiukan sitruunamehua, hunajaa, seesaminsiemeniä, ripaus cayennepippuria ja mustapippuria. Lisää suolaa ja sokeria maun mukaan. Kastike saa olla selkeän seesaminen ja melko makea.
  12. Sekoita lopuksi kaikki salaatin ainekset keskenään. Sekoita salaatinkastiketta voimakkaasti juuri ennen sen valelemista salaatin päälle. Levitä kastike tasaisesti ja reilulla kädellä salaattiin, ja pyöräytä vielä kaikki ainekset hyvin sekaisin. Annostele salaattien pinnalle noin kourallinen rucolan lehtiä per annos. Tarjoile heti.
Mimosa
Ei kommentteja

Tilli-tartar-kastike lohiburgereihin ja kalaruokien kylkeen

tillitartar

Tässäpä mainitsemani tartar-kastikkeen ohje edellisiin lohiburgereihin. Tuoreella tillillä höystetty kastike sopii kylmäksi kastikkeeksi yleensäkin kalan kylkeen.

Samantyyppinen, mutta vähän vihannespitoisempi ja kesäisemäpi vihreä tartar-kastike on muuten testailtu Mimosalsassa jo aiemmin savukalan kanssa.

Tarvitset:

  • 1 dl majoneesia
  • 3 rkl tilliä hienonnettuna
  • 1 pieni maustekurkku
  • 2 rkl kapriksia
  • 1 sitruuna (kuorta ja mehua)
  • 1 tl sokeria
  • mustapippuria rouhittuna
  • (suolaa, jos tarvitaan)

Valmistus:

  1. Leikkaa maustekurkku aivan pieniksi kuutioiksi. Hienontaminen kannattaa tehdä käsin, silppurit saavat usein aikaan kasan vetistä mössöä. Kaikkein vetisimmät kurkun keskiosat voi halutessaan jättää pois.
  2. Hienonna tilli ja kaprikset. Raasta sitruunan kuorta noin ruokalusikallisen verran ja purista pari teelusikallista sitruunamehua.
  3. Sekoita majoneesiin maustekurkku, tilli, kaprikset ja sitruunan mehu ja kuori.
  4. Mausta kastike mustapippurilla ja sokerilla, lisää tarvittaessa myös suolaa.
  5. Sekoita kaikki ainekset hyvin yhteen ja anna maustua jääkaapissa mieluiten ainakin puoli tuntia.
Mimosa
2 kommenttia

Meksikolainen tomaatti-tortillakeitto – Sopa de tortilla

sopadetortilla1

Meksikolainen Sopa de tortilla on ihanan raikas ja selkeän makuinen tomaattikeitto, jonka juju ovat moninaiset lisäkkeet. Lautasen pohjalle kootaan ensin rapeita tortillalastuja kunnon saarekkeeksi. Sen päälle annostellaan tomaattikeitto, joka höystetään avokadolla, juustomurulla, ranskankermalla ja tuoreella korianterilla. Potkua kaipaava lisää pinnalle vielä pari paahdettua kuivattua chilipalkoa. Rapean, kermaisen pehmeän ja mausteisen vaihtelevuus virkistää mukavasti!

Tortillalastut voi tilanteen mukaan joko valmistaa itse, tai käyttää keittoon valmiita nacholastuja. Sopa de tortilla sopii kevyeksi ateriaksi sellaisenaan, tai vaikkapa meksikolaisen aterian alkukeitoksi (etenkin jos pääruoka ei ole kovin tomaattipitoinen).

_____

Neljä annosta

Tarvitset:

  • 12 keskikokoista tomaattia, mahdollisimman kypsiä ja tummanpunaisia
  • 1,5 sipulia (tai yksi oikein iso)
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 3 dl tomaattimurskaa
  • 6 dl vahvaa kanalientä
  • n. 2-3 rkl ruskeaa sokeria
  • suolaa maun mukaan
  • chilijauhetta
  • mustapippuria
  • tortillalastuja reilu kourallinen per syöjä, joko valmiita nachoja tai vaihtoehtoisesti tortillalettuja, jotka paistetaan rapeiksi suikaleiksi
  • 1-2 kypsää avokadoa (riippuen siitä, kuinka paljon haluat tarjolle)
  • 2 dl ranskankermaa
  • 2 dl mietoa fetan tyyppistä “salaattijuustoa”
  • kuivattuja chilipalkoja menekin mukaan tarjoiluun
  • 1 puska tuoretta korianteria

Valmistus:

  1. Jos valmistat tortillalastut itse: Lämmitä uuni 175 asteeseen. Puolita tortillat kahtia ja leikkaa ne suikaleiksi. Voitele tai sprayaa suikaleet kevyesti oliiviöljyllä, ja paista niitä rapeiksi uunissa kymmenisen minuuttia (varo palamista). Voit myös friteerata lastut rapeiksi.
  2. Pese ja kalttaa tomaatit. (Laita vesi kiehumaan kattilaan, ja vedä terävällä veitsellä tomaattien kuoreen kannattomalle puolelle ristiviilto. Laske tomaatit hetkeksi, noin minuutiksi, kiehuvaan veteen. Näet, kun kuoret alkavat käpristyä ja irrota ristiviillosta alkaen – nosta tomaatit silloin heti pois. Nyt kuoret lähtevät kokonaan irti helposti nykäisemällä. )
  3. Viipaloi tomaatit, sipulit ja valkosipulinkynnet. Laita tehosekoittimeen ne, sekä vielä tomaattimurska ja kanaliemi. Ajele mahdollisimman tasaiseksi.
  4. Jos haluat oikein samettista keittoa, voit kaataa seoksen kattilaan siivilän läpi (ei välttämätöntä).
  5. Keittele keittoa keskilämmöllä kannen alla noin 20 minuuttia. Lisää joukkoon ruskea sokeri ja maltillisesti suolaa. Lisää myös hieman mustapippuria ja cayennepippuria.
  6. Valmistele sillä aikaa keiton lisäkkeet. Paista kuivattuja chilipalkoja pannulla kevyessä oliiviöljyssä, kunnes ne hieman ruskistuvat. Murustele salaattijuusto sopivan lusikoitavaksi. Hienonna korianteri. Leikkaa avokadot viipaleiksi. Asettele lisukkeet niin, että jokaisen on helppo koota niistä oma annoksensa. Varaa tarjolle myös ranskankerma ja tietenkin tortillalastut.
  7. Tarkista keiton maku, erityisesti suola ja sokeri. Säädä tarvittaessa.
  8. Keittolautasille kannattaa varata alimmaiseksi tortillalastut, noin kourallinen per annos. Ne jäävät huipuiksi näkyviin, kun keitto kaadetaan päälle. Jokainen voi annostella päälle avokadoa, ranskankermaa, juustomurua, korianteria ja halutessaan paistettuja chilipalkoja.

sopadetortilla2

Mimosa
1 kommentti

Vietnamilaiset riisipaperirullat eli kesärullat

Viimein sain toteutettua aikomukseni rullailla kotona näitä symppiksiä läpinäkyviä kesärullia. Kun sain riisipaperit ja -nuudelit haettua Hakaniemestä aasialaisesta kaupasta, loppu sujuikin sitten aika rattoisasti rullaillen :) Sisään sopii nuudelien ja yrtti-salaattisekoituksen lisäksi monenlainen kala tai liha. Laitoin tällä kertaa avokadoa ja jättikatkarapuja, ja mieli tekisi kokeilla myös esim. seesaminsiemenissä pyöräytettyä tuoretta tonnikalaa. Lohtakin näkyvät monet kokeilleen. Tofu, sienet ja pähkinät toiminevat myös mainiosti, ja parsakin on varmaan paikallaan… you name it :) Ihan huikean monipuolinen eväs siis. Ja ihanan raikas ja keveä!

Rullille valmistettava aasialainen dippikastike on tärkeässä roolissa. Miedohkot rullat saavat sen viimeisen silauksen ja lisäpotkun kirpeänraikkaasta, hapanimelästä kastikkeesta. Sen voi nopeasti sekoitella oman maun mukaan kirpeämmäksi tai makeammaksi. Laitoin kastikepohjaan vähän suosikkejani cashew-pähkinöitä, jotka toivat aika kivan vivahteen dippiin.

Riisipaperia on saatavilla ainakin kahta eri kokoa, joista suurempi (halkaisija ~22 cm) on kuuleman mukaan helpompi rullailtava ensikertalaiselle :) Niistä syntyviä isoja rullia kannattaa varata ainoaksi ruuaksi noin viitisen kappaletta per aikuinen.

_____

12 isoa rullaa

Tarvitset:

  • 12 pyöreää riisipaperiarkkia, halk. noin 22 cm (saa ainakin aasialaisista ruokakaupoista)
  • noin 150 g riisinuudeleita (vermiselli, saa myös aasialaisista kaupoista)
  • 12 jättikatkarapua kypsänä ja siistittynä (myös aasialaishenkisesti valittu kala, liha, sienet tai tofu käyvät mainiosti)
  • 1 kypsä avokado (tai muuta mieleistä vihannesta, esimerkiksi kiehautettua parsaa, ohueksi leikattua kurkkua, kesäkurpitsaa, porkkanaa kuorimaveitsellä ohueksi suikaloituna jne)
  • salaattisekoitus, jonka voi valita maun mukaan – itse käytin noin 50 g sinimailasen ituja ja noin 40 g herneen versoja
  • 2 rkl pikkelöityä paprikaa (tai muuta makua tuovaa vihannesta, pikkelöity tai tuore inkivääri käy esim hyvin)
  • 1 puska tuoretta korianteria
  • 1 puska (vahvaa) minttua
  • (halutessasi myös thaibasilikaa maun mukaan)
  • 1 varsi tuoretta kevätsipulia
  • 2 rkl limemehua

Kastikkeeseen:

  • 2 rkl cashew-pähkinöitä
  • 1,5 rkl tuoretta korianteria
  • 1,5 rkl tuoretta minttua
  • 1 valkosipulin kynsi
  • pätkä sitruunaruohon vartta
  • noin 5 rkl limemehua
  • noin 2 rkl kalakastiketta
  • noin 1 rkl hoisin-kastiketta
  • noin 3 rkl makeaa soijakastiketta
  • noin 4 rkl vettä
  • noin 3 rkl ruskeaa sokeria
  • ripaus suolaa
  • hyppysellinen chilirouhetta

Valmistus:

  1. Kiehauta nuudeleita varten vesi kattilassa ja mausta se suolalla. Keitä nuudelit juuri ja juuri al denteiksi, noin 3-4 minuuttia. Huuhtele välittömästi kylmällä vedellä, jotta kypsyminen pysähtyy ja nuudelit pysyvät irtonaisina. Kun nuudelit ovat valuneet, mausta niitä hieman kaatamalla päälle noin 2 rkl limemehua, mikäli pidät pienestä “lisäraikkaudesta”.
  2. Halkaise katkaravut kahtia (pitkittäin) ja suikaloi avokadot (kevyt sitruunamehusively avokadon pinnassa estää tummumisen). Hienonna pikkelöity paprika ja kevätsipulin varsi. Käsittele muut mahdolliset ainekset ohuiksi ja pitkulaisiksi.
  3. Pese salaattiainekset ja yrtit ja linkoa ne kuiviksi. Hienonna korianteri ja minttu (sekä thaibasilika). Jätä pieni osa yrteistä sivuun kastiketta varten, ja sekoita loput yrtit hyvin salaattiainesten kanssa.
  4. Kaada laakealle astialle, esim isolle ruokalautaselle pari senttiä lämmintä vettä riisipaperien kostuttamista varten. Varaa viereen leikkuulauta. Riisipaperin kostuttamiseen on monta mahdollista tekniikkaa, esim. voitelusiveltimellä kostuttaminen tai märällä pyyhkeellä paineleminen. Itse pidin helpoimpana dipata riisipaperiarkki molemmilta puolilta tosi nopeasti veteen. Tarkoitan ihan vain sekunnin pituista nopeaa veteen laskemista per puoli – ja heti ylös. Sen jälkeen siirsin arkin työlaudalle, ja sivelin arkkia nopein liikkein joka puolelta, etenkin reunoilta. Käänsin arkkia 3-4 kertaa ja sivelin joka kerta välissä “levittäen vettä” joka puolelle. Tällä tavalla kädellä tuntee koko ajan, kun kova arkki alkaa pehmetä ensin hieman (mutta tuntuu edelleen melko jäykältä) ja sitten pehmenee huomattavasti niin, että se alkaa selkeästi tarttua työlautaan ja siihen voi halutessaan muodostaa ryppyjä.
  5. Tässä vaiheessa on täyttämisen aika. Ota pienehkö kourallinen salaatti-yrttisekoitusta ja laske se arkille eteen keskelle (siis lähimmäksi itseäsi). Nosta hieman salaattimäärää pienempi keko nuudeleita salaatin päälle.
  6. Lisää seuraavaksi avokadoviipaleet (tai muut varaamasi vihannekset) salaatin ja nuudelin “yläpuolelle”, siis pois päin itsestäsi.
  7. Lisää seuraavaksi halkaistut katkaravut (tai liha/kala tms tuote). Huomioi, mikä sivu raaka-aineesta näkyy ulospäin riisipaperin läpi.
  8. Lisää lopuksi pikkelöity paprika ja kevätsipulisilppua joko ylimmäksi tai kaiken keskelle (riippuen siitä, haluatko ne näkyviin).
  9. Rullaus! Aloita itseäsi lähinnä olevasta reunasta (jossa salaatti ja nuudeli ovat). Rullaa napakasti eteen päin, kunnes viimeinen ainesosa on peittynyt. Käännä nyt sivut keskelle. Rullaa sitten napakasti loppuun asti. Jätä taitos rullan alle. Jos riisipaperi tarttuu ihan mahdottoman tiukasti kiinni työlautaan, käytä seuraavan kanssa vähemmän vettä kostutusvaiheessa. Rullaa loput rullat samalla tavalla.
  10. Valmista kastike murskaamalla morttelissa cashew-pähkinät, valkosipulinkynsi, hienonnettu sitruunaruoho ja yrtit. Lisää ensin limemehu ja sitten muut kastikeainekset. Sekoita tasaiseksi. Maistele kastiketta ja etsi sellainen makujen tasapaino, josta pidät. Kirpeyttä tai makeutta on tässä vaiheessa helppo lisätä. Koristele kastike halutessasi ohuilla chiliviipaleilla ja limelohkoilla tai -viipaleilla.
  11. Kaada kastike pieniin dippauskulhoihin kullekin syöjälle.
  12. Nauti rullat kastikkeineen tuoreeltaan!
Mimosa
6 kommenttia

Risotto suppilovahveroista, herkullisella tryffelivoivaahdolla terästettynä

Tänä syksynä pöydät notkuvat suppilovahveroista kyökissä jos toisessakin, eikä Mimosalsa ole poikkeus tästä (kiitos vaan kerääjälle! :D). Masterchef-Santerin tryffelivoivaahdolla terästetty suppisrisotto näytti videolla niin herkulta, että se meni testiin ensimmäisten joukossa. Ja lopputulos oli kyllä yksi maukkaimpia risottoja ikinä. Aijaijai, kyllä suosittelen! Santeri käytti risottoon suppisten lisäksi hieman kuivattuja herkkutatteja liotusliemineen, jotka tuovat varmasti makuun vielä vähän lisää syvyyttä. Mulla ei niitä nyt ollut, mutta suppilovahveroita ammensin kattilaan sitäkin runsaammalla kädellä ;)

_____

Noin kuudelle

Tarvitset:

  • 1,5 – 2 litraa suppilovahveroita (tai muita metsäsieniä)
  • (Pari grammaa kuivattuja herkkutatteja tms. kuivasieniä, liota ohjeen mukaan)
  • 400 g risottoriisiä (arborio, carnaroli)
  • 100 g voita + 2 rkl voita
  • 100 g parmesaania
  • 3 vartta lehtiselleriä
  • 3-4 salottisipulia
  • 3-4 valkosipulinkynttä
  • noin 1,5 litraa kana/kasvislientä
  • 2 dl kuivaa valkoviiniä
  • noin 3 tippaa tryffeliöljyä (tai maun mukaan)
  • loraus oliiviöljyä
  • kourallinen sileälehtistä persiljaa
  • pari oksaa rosmariinia
  • suolaa
  • mustapippuria

Valmistus:

  1. (Liota kuivasienet ohjeen mukaan.)
  2. Ota voi huoneenlämpöön hyvissä ajoin.
  3. Vaahdota voi notkeaksi.
  4. Raasta parmesaani hienolla terällä, ja sekoita se voivaahtoon. Lisää kolmisen tippaa tryffeliöljyä, ja sekoita hyvin.
  5. Hienonna sipulit ja etenkin lehtiselleri huolellisesti.
  6. Hienonna myös lehtipersilja.
  7. Puhdista suppilovahverot. Ainakin isommat niistä kannattaa halkaista kahtia, jolloin “suppiloon” usein kerääntyneet roskat saa helposti poistettua.  Paahda suppikset kuivalla pannulla. Kun neste on haihtunut, mausta suolalla ja pippurilla.
  8. Kuumenna samaan aikaan kana/kasvisliemi valmiiksi apukattilassa.
  9. Kuumenna risottokattilassa oliiviöljy ja noin 2 rkl voita. Kuullota siinä ensin sipulit ja lisää sitten joukkoon myös lehtiselleri ja rosmariininoksat.
  10. Lisää hetken kuluttua myös risottoriisi, ja anna senkin kuultua hieman läpikuultavaksi.
  11. Kun nestettä aletaan kaivata, sihauta joukkoon valkoviini ja anna sen haihtua. Sekoittele säännöllisesti.
  12. Jos käytät lisäksi kuivasieniä, lisää ne nyt joukkoon liotusliemineen. Sekoittele edelleen säännöllisesti.
  13. Kun neste on lähes haihtunut, ala lisätä kuumaa lientä kauha kerrallaan. Sekoittele jatkuvasti, jotta tunnet kosteuden määrän. Lisää aina uusi kauhallinen, kun edellinen on imeytynyt, ja ennen kuin riisi alkaa ottaa kiinni pohjaan. Tässä vaiheessa ei ole aikaa lähteä hellan äärestä mihinkään.
  14. Riisi kypsyy noin 15-20 minuuttia – seuraa sen kypsyyttä maistelemalla säännöllisesti. Riisin tulee olla al dente, eli siinä tulee olla napakka purutuntuma, mutta raaka “rasahtelevuus” on kuitenkin kadonnut. Kun riisi on valmista, nosta kattila pois liedeltä.
  15. Lisää vielä yksi kauhallinen lientä, tryffelivoivaahto sekä hienonnettu lehtipersilja. Sekoita hyvin. Lisää myös suppilovahverot ja sekoita vähän hellävaraisemmin. Peitä kannella ja anna tekeytyä noin 5 minuuttia. Koostumuksen tulee olla mehevän valuvaa.
  16. Koristele lehtipersiljalla ja lorauta pintaan halutessasi hiukan oliiviöljyä. Tarjoa heti!

Mimosalsassa on kokattu myös kesäistä hernerisottoa!

Mimosa
1 kommentti

Luomumeininkejä alkuviikolla: Mats-Erik Nilsson Kellohallissa ja Ruohonjuuressa -30 % vihanneksista ja hedelmistä!

Heiii, alkavalla viikolla näyttäisi Helsingistä löytyvän muutama aika mielenkiintoinen juttu luomuruuan ystäville ja lisäaineiden vähentämisestä kiinnostuneille!

Nimittäin Petos lautasella, Aitoa ruokaa ja Vaara vaanii kattilassa -kirjojen kirjoittaja Mats-Erik Nilsson on tavattavissa huomenna maanantaina kello 17:30 Kellohallilla, jossa hänen kanssaan keskustelee Kemikaalicocktailin Noora Shingler. Voi tulla mielenkiintoista juttua aidon, ravitsevan ja sesonkeja seuraavan ruuan puolesta! Nilssonilta ilmestyy juurikin näillä näppäimillä uusi kirja Aitoja makuja ympäri vuoden, jota saa myös paikan päältä. Ajattelin mennä kyllä pyörähtämään paikalle!

Aika hyvältä näyttäisi myös Ruohonjuuren myymälöiden luomuruoka-ale tiistaina 8.10., jolloin kaikki hedelmät ja vihannekset myydään -30 % helpotuksella. Joutuu ehkä vähän mennä hamstraamaan näitä ;P Ja lauantaina 13.10. Ruohonjuuressa olisi lisäksi mikä tahansa normihintainen tuote -30 % alennuksella. Ei oo luomu aina kallista! :D

Makoisaa viikkoa kaikille!

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä. (Kuva wsoy.fi)

Mimosa
1 kommentti

Värikäs provencelainen salaatti pyöräytellään timjamivinegretissä juuri ennen tarjoilua

Tämä värikäs provencelaishenkinen salaatti on ystäväni peruja, ja toimii raikkaana elementtinä esimerkiksi Quiche-piirakoiden tai Coq au vinin kanssa. Makeat luumutomaatit, tuore kevätsipuli ja laadukkaat oliivit tuovat salaattiin runsaasti makua. Salaatti pyöräytetään lisäksi juuri ennen tarjoilua kirpakassa timjamivinegretissä, jolloin se saa pintaansa loistavan loppusilauksen. Yksinkertaista ja hyvää!

_____

Tarvitset:

  • 200 g tuoreita vihreitä papuja
  • rasiallinen (noin 250 g) pieniä luumutomaatteja
  • 1 kevätsipuli varsineen
  • puolikas kurkku
  • 1 dl hyviä mustia kalamata-oliiveja
  • 4 rkl extra virgin oliiviöljyä
  • 4 rkl mieleistä viinietikkaa (käytin vaaleaa balsamicoa)
  • 1 tl timjamia (sekä tuore että kuiva käy)
  • kunnon rouhaisu mustapippuria
  • 1/2 tl suolaa
  • 1/3 tl sokeria
  • (jääpaloja pavuille)

Valmistus:

  1. Huuhtele pavut hyvin. Leikkaa pavuista päät pois. Kuumenna vettä kattilassa, ja kun se kiehuu, mausta ne runsaalla suolalla (1 tl suolaa per 0,5 l vettä). Keitä papuja niiden paksuudesta riippuen noin 5-10 minuuttia, jotta pavuille tyypilliset haitalliset glykosidit hajoavat.
  2. Kaada pavut lävikköön ja huuhtele kylmällä vedellä. Siirrä pavut odottamaan kylmään veteen, jotta vihreä väri säilyy ja pavut jäähtyvät hyvin. Muutama jääpala auttaa hyvin asiaa.
  3. Puolita kurkku ja koverra kurkun siemenet pois pienellä lusikalla (vedä lusikkaa pitkin kurkun keskiosaa). Näin salaatti ei vety liikaa hapokkaan kastikkeen vaikutuksestakaan. Viipaloi kurkku “puolikuiksi”.
  4. Puolita tomaatit. Viipaloi kevätsipuli (vain varren priimat osat). Valuta oliivit.
  5. Valmista vinegretti. Sekoita öljy, viinietikka ja mausteet keskenään. Tarkista maku, aika kirpakkaa saa olla.
  6. Valuta pavut ja taputtele ne kuiviksi paperilla tai puhtaalla keittiöpyyhkeellä. Leikkaa halutessasi noin puoliksi.
  7. Yhdistä kasvikset sekoitusastiassa juuri ennen tarjoilua. (Säilytä niitä tarvittaessa sitä ennen erikseen.)
  8. Sekoita vinegretti erittäin hyvin sekaisin juuri ennen kuin valelet sen salaattiin. Tarkkaile kastikkeen määrää, joka voi olla hieman reilu. Sekoita salaatti hyvin, ja siirrä tarjoiluastiaan. Tarjoile heti tai mahdollisimman pian. Toimii hyvin esimerkiksi Coq au vinin tai Quiche-piirakoiden kanssa.
Mimosa
1 kommentti