Mun on jo pitkään pitänyt kokeilla tandoorikanan valmistusta kotona, se kun on ollut varsin kelpo valinta esimerkiksi Helsingin nepalilaisissa ravintoloissa. Kokeilin useampaakin marinointiohjetta, ja lähimmäksi tavoitettani pääsin alle kaavailemallani reseptillä. Tulipahan sekin selväksi, että tandoorikanalle tyypillinen punainen väri ei tule mistään tietystä mausteesta, vaan elintarvikeväripurkista :D
Tandooriuuni tietysti puuttuu, mutta hyvinhän nämä vartaissa kypsyvät grillissä tai grillivastuksen alla. Mietin myös, että halutessaan marinadiohjeella voisi keitellä kasaan myös maustekastiketta sitten valmiiden vartaiden kanssa tarjottavaksi, jos meinaa haluaa lisää marinadin makua lautaselle. Marinoimiselle tulisi varata aikaa vähintään nelisen tuntia ja mieluiten yön yli, joten mitään ihan pikaruokaa tämä kana ei ole :)
___
Noin neljälle * 200 C
Tarvitset:
- 600-800 g broilerin lihaa (käytin tässä ihan rintafileetä)
- 2 dl maustamatonta jugurttia
- puolen sitruunan mehu
- parin sentin siivu tuoretta inkivääriä
- 4 isoa valkosipulinkynttä
- 1-1,5 rkl tandoori masalaa
- 1 tl garam masalaa
- (vajaa) 1 tl chiliä jauhettuna
- 0,5 tl cayennepippuria
- 1 rkl juustokuminaa aka jeeraa, mieluiten kokonaisena morttelin kautta
- 0,5 rkl korianterijauhetta
- 0,5 tl kurkumaa
- hyppysellinen kardemummaa jauhettuna
- hyppysellinen neilikkaa jauhettuna
- 1-1,5 tl suolaa
- tilkka öljyä kuullottamiseen
- (punaista ja keltaista elintarvikeväriä, suhteessa 2:1 tulisi ilmeisesti paras väri)
- Grillivartaita (jos puisia, liota niitä vedessä etukäteen)
Valmistus:
- Raasta inkivääri ja hienonna valkosipulinkynnet. Purista sitruunamehu.
- Jauha tarvittaessa morttelissa jeeran siemenet, kardemumma ja neilikka pieneksi.
- Kuullottele mausteita hetki (inkivääri, valkosipuli, tandoori masala, garam masala, chilijauhe, cayennepippuri, juustokumina, korianterijauhe, kurkuma, kardemumma ja neilikka) tilkassa öljyä, jotta aromit heräisivät voimiinsa. Jätä seos sitten jäähtymään.
- Paloittele kana suurehkoihin paloihin, noin 3x3x3 cm. Halutessasi piikittele kanapaloja hiukan teräväpiikkisellä haarukalla tms, jotta marinadi pääsisi imeytyvään syvemmälle. Älä kuitenkaan liioittele, muuten nesteet karkaavat paistettaessa :)
- Sekoita jugurttiin sitruunamehu ja mausteseos sekä suola. Halutessasi lisää myös elintarvikeväri. Sekoita kunnolla tasaiseksi.
- Varaa marinointia varten astia, jonka saat hyvin ilmatiiviiksi. Siirrä kanapalat siihen ja kaada päälle jugurttimarinadi. Sekoita marinadi kaikkialle kanapaloihin kunnolla kääntelemällä.
- Sulje astia tiiviisti ja anna kanojen marinoitua jääkaapissa ainakin 4 tuntia, mieluiten puolisen vuorokautta.
- Jos aiot käyttää puisia grillivartaita, liota niitä vedessä palamisen estämiseksi.
- Valmistele grilli tai kuumenna grillivastus 200 asteeseen.
- Pistele marinoituneet kanapalat vartaisiin, ja kypsennä niitä noin 20 minuuttia (käännä puolivälissä).
- Tarjoa esimerkiksi basmatiriisin, raitakastikkeen, minttuchutneyn ja tuoresalaatin kanssa.
Leave a Reply