Ravintola Lasipalatsin järjestämän kalatapahtuman yhteydessä pääsin ruokabloggaajien seurassa maistelemaan juuri alkaneiden Lasipalatsin Kalaviikkojen (1.8.-8.10.2011) herkkuja. Lasipalatsi hyödyntää sesonkiajattelun mukaisesti kauden tuoreita raaka-aineita – nyt siis etenkin kalaa. Kalan ystävä voi valita valmiin kalamenun, tai poimia annokset oman mielensä mukaan listalta. Ei kasvissyöjäkään jää näppejään nuolemaan ;)
Tapani mukaan itse ihastuin heti kalamenun alkupaloihin. Viihtyisin niiden seurassa mainiosti yhden illan :D Graavilohen kanssa tarjottu kanttarellimuhennos oli nimittäin jumalaisen täyteläistä ja sopivan napakkaa. Toisaalta ihastuin herttaiseen kalakukkoseen, joka tarjottiin tillikurkkujen ja etikkamuikkujen kaverina. Onko sympaattisempaa! Kasvisvaihtoehto oli varsinainen väripilkku; luomupunajuuri ranskankermassa oli saanut seurakseen ihanaa Blue-juustomoussea. Ehdoton suosikkini oli kuitenkin samettinen jokirapukeitto. Se oli täyteläisen kermaista ja hienostuneen makuista, hauskasti ehkä hieman toffeeseenkin vivahtavaa. Muistelen keittoa suurella kaipauksella :D
Vaikean valinnan edessä valitsin intuitiolla pääruuaksi kuhaa Mannerheimin tapaan, eikä se pieleen mennytkään. Kuhafilee kermaan muhennettujen herkkusienien ja voissa haudutetun piparjuuren kanssa on saavuttanut vankan aseman myös Lasipalatsin suosikkiannoksena. Itse kiinnitin huomiota myös annoksen kokoon; nälkä ei tosiaan jäänyt, vaan sen sijaan kalaa jäi pikkuisen. Hyvä näin päin.
Oman annoksen lisäksi menin vähän maistelemaan muidenkin annoksia, ja voin kertoa, että annoskateus meinasi iskeä etenkin kampasimpukka-nieriäannoksen kohdalla. Virkeän värikästä annosta oli nimittäin maustettu vinkeästi chorizolla, mums!
Jälkiruuan roolissa oli suklaafondant, jonka sisustan ensimmäinen lusikallinen sai lipumaan nätisti lautaselle toffeejäätelön viereen.
Kalaviikkojen menu sisältää ajatuksella valmistettua, klassista kalaruokaa. Ruoka ei niinkään yllätä eriskummallisuudellaan, vaan saa hymisemään tyytyväisesti annoksille, jotka maistuvat “just siltä kuin pitääkin”. Siinä missä ruoka pysyi klassisen luotettavana, kalaviikoille oli valittu uudesta maailmasta Australialaisen Peter Lehmannin kiinnostavia, jopa nuorekkaita viinejä. Niistä riitti puhumista :)
Illan avaajaksi on nimittäin tarjolla ehdottoman pirteä yllättäjä: punainen kuohuviini, tai pirskahteleva punaviini, miten vaan. Black Queen Sparkling Shiraz on suhteellisen arvokkaan hintainen, mutta ehdottomasti maistamisen arvoinen kokemus! Itse en ollut ennen punaiseen kuohuviiniin törmännytkään. Kirsikka ja suklaa erottuvat hyvin muiden aromien makujen muassa, ja ovat ne kuplat punaviinissä vaan keskustelua herättäviä!
Kalaruokien seuraksi on luonnollisesti valittu valkoviinejä, joista kaikki ovat mukavan persoonallisia ja erilaisia. Wild Card Chardonnay on kuiva ja raikkaan hedelmäinen, ja erityisesti sen puhdas maku sai kiitosta maistelijoilta. Viinien kuvailuun käytettävät adjektiivit ovat aina yhtä arvaamattomia, itse erotin etenkin tuoksussa hienoista hien hajua :D
Barossa Classic Riesling oli niin ikään raikas ja enemmänkin omenainen. Tuoksussa erottuu puolestaan hauskasti petrooli.
Layers White on viiden rypäleen valkoviini, jonka maku on rakennettu monikerroksisen hedelmäiseksi. Pehmeä, ehkä hieman persikkainen aromi on oikein miellyttävä. Pidin tästä kalaviikkojen valkoviinistä itse ehkä eniten.
Erityismaininnan ansaitsee jälkiruokaviiniksi valittu Barossa Botrytis Semillon. Se on makea, mutta samaan aikaan huomattavan hapokas viini. Maku on mehukas, valkoviinimarjaan ja sitrushedelmiin vivahtava. Sopii erityisen hyvin, jos jälkiruuaksi valitsee hedelmäisen tai marjaisen vaihtoehdon.
Kenet veisin mieluiten kalaviikoista nauttimaan? Monet vanhemmat tai isovanhemmat arvostavat varmasti erityisesti klassisia, huolekkaasti työstettyjä kalaherkkuja. Toisaalta menu toimisi myös erinomaisena käyntikorttina suomalaisesta ruuasta kiinnostuneelle ulkomaalaiselle. Tai sitten istuttaisin alas parhaan ystävän ja tilaisin laajan valikoiman alkupaloja, ja kylkeen sopivat viinit. Erityisesti pitäisin huolta, että jokirapukeittoa on riittävästi. :)
Valokuvat: Pasi Murto
Kalaviikkojen herkuista bloggailtu myös Dinner 4U2 -ravintolablogissa.
Ihana juttu! Ollaan sun kanssa enemmän kuin samaa mieltä. Iloa elokuuhusi!