Salaravintolat saivat ihmiset aurinkoisiksi

Ravintolapäivänä Helsinkiin ilmestyi 24 vapaaehtoisten voimin toimivaa ravintolaa, joissa ei perustamislupia kyselty. Toiminta tosin kestikin vain yhden karnevaalimaisen päivän, ja ideana oli toimia hauskan ruoka- ja ravintolakulttuurin puolesta ympäri kaupunkia. Pitihän se käydä katsastamassa, millaisia ravintoloita kaupunkiin oli ilmestynyt!

Tervasaaren mattolaiturilla toimiva välimerellinen Odysseia valmisteli loppuunmyytyä kello 15:n kattausta

Eerikinkadun Vallenin asiakkaat saivat nauttia tapaksia aurinkoisella sisäpihalla

Kaikki ravintolapäivän kohteissa taisivat yllättyä suuresta suosiosta. Lähes kaikkiin paikkoihin sai jonottaa, ja monissa ruoka loppui kesken alkuunsa. Joka paikassa oli kuitenkin hirmuisan hyvä fiilis. Ihmiset innostuivat keskustelemaan keskenään kaikenlaisista ruokateemoista, ja spontaania seuraakin löytyi helposti ravintoloita kiertelemään.

On tietysti selvää, että ravintolatoiminnan aloittaminen yhtäkkiä ei suju ilman mutkia, ja yleisön suuri suosio varmasti yllätti kaikki. Silti paikkojen välillä oli isoja eroja. Osassa homma toimi jouhevasti ja ammattimaisella asenteella. Toisissa taas jäi vähän sellainen fiilis, ettei oltu uhrattu ajatustakaan sille, miten homman voisi edes teoriassa saada järkevästi toimimaan – ruokia ei oltu lainkaan esivalmisteltu tai esim. hinnoista ei oltu etukäteen sovittu.  Sama ruuan suhteen; joissain paikoissa lämpimäksi tarkoitettu ruoka oli jäänyt keskeltä aivan jääkylmäksi, kun taas toisaalla sai eteensä ihan gourmet-tasoista ruokaa. Ei se ravintolan pyörittäminen ihan helppoa ole!

Alppikadulla sandwichit laskeutuivat korissa kolmannen kerroksen ikkunasta

Pursimiehenkadulla oli tarjolla ruhtinaallinen Pintxo-valikoima sekä itse tehtyä olutta

Oli niin tai näin, koko päivän idea oli äärimmäisen hauska, ja ravintoloitsijoilla oli aivan loistavia oivalluksia toteutuksen suhteen. Kaupungin kiertämisestä jäi saldoksi  nimenomaan hyvä fiilis!

Kahvila Viipurin asiakkaille esiintyi myös Viipuri-aiheisia kappaleita laulava kuoro

Vinkki elokuulle (jolloin seuraava päivä ilmeisesti järjestetään): jos haluat päästä varmasti jaolle, ole kiinnostavan ravintolan luona heti avaamisaikaan. Tunnin päästä voit joutua jo nuolemaan näppejäsi :)

Mimosa
1 kommentti
 

1 kommentti postauksessa Salaravintolat saivat ihmiset aurinkoisiksi

Leave a Reply

Your email address will not be published.