Kaikki postaukset kategoriassa Dinner in the sky

Dinner in the sky Helsingissä

Taivaalla haarukka kädessä roikkuminen oli niin karmea kokemus, että meni yli viikko ennen kuin pystyi edes kirjoittamaan siitä mitään. Nooo ei, kokemus oli oikeasti ihan huippu, jopa korkeanpaikankammosta huolimatta. Tai ainakin se toimi erittäin hyvänä siedätyshoitona, hah!

Nappasin liput lounaskattaukseen Groupon-diilin kautta, jolloin ne sai puoleen hintaan. Tällä tavalla hinta-laatusuhde muodostui oikein mukavaksi, kun ottaa huomioon, että nosto kestää kuitenkin vain noin 40 minuuttia.

Torille oli järjestetty tyylikäs teltta, joka toimi ruokailijoiden odotustilana ja kokkien apukeittiönä. Bajamajojen luksusversioitakin oli käytettävissä.

Kun oli aika lähteä omalle lounasreissulle, tulivat turvallisuusvastaavat hakemaan ruokailijoita pareittain omille paikoilleen. Fiiliksiä tiedusteltiin ja turvajärjestelyitä selvitettiin. Turvavyöt kiinnitettiin sekä pysty- että vaakasuuntaan, ja itse penkki tuntui kyllä oikein jämäkältä ja luotettavalta. Se myös pyöri ympäri 180 astetta (jos halusi pyöritellä). Tässä vaiheessa olin kyllä tyytyväinen, etten istunut pöydän kulmapaikalla, koska oikeasti siitä olisi näkynyt mun makuun ihan liikaa torikivetystä jossain siellä kaukana jalkojen alla. Hyi.

Itse nousu alkoi lähes huomaamattomasti ja eteni tasaisen nopeasti päälle 40 metriin. Ilma sattui olemaan hieno, ja yhtäkkiä rautatientorilta pystyi katselemaan junanrataa Pasilaan, tuomiokirkon kupoleita ja Siljan laivoja satamassa. Ihan mitä vaan Helsingin keskustassa! Meri näytti auringossa aika huikealta. Mun strategia oli katsoa horisonttiin ja eteeni kaadettavaan Mummin samppanjalasiin, ja se toimi ihan hyvin. En edes kauheasti miettinyt sitä, että panin aamulla jalkaan ne väärät ballerinat, jotka aina lähtevät jalasta.

Päivän kokki, rento tallinnalainen Mihkel Heinmets Wiegand-ravintolasta oli mukanamme ja piti minikeittiötä suoraan edessämme. Onko mielenkiintoisempaa lounaspaikkaa?! Paikalla oli myös mm. sommelieri ja turvamies, tosin aika monet luottivat alussa enemmänkin sommelierin lääkitsevään tarjontaan ;)

Menu käynnistyi rivakasti, eihän sitä kovin pitkään ollutkaan luppoaikaa käytettävissä. Pääruuaksi tarjoiltiin mureaa härän sisäfileetä ja palsternakkapyreetä, ihanan tiiviiksi redusoituneen kanttarellikastikkeen kanssa. Oli jotenkin huvittavaa, että kun keskittyi maistelemaan ruokaa, unohti kokonaan, missä sitä killui. Kun nosti katseen ylös lautaselta, se muistui kyllä taas heti mieleen.

Jälkiruuan kohdalla tunnelma alkoi vapautua. Ihmiset kuvailivat toisiaan kameroilla ja keskustelivat fiiliksistään. Itse pöytä tuntui kyllä kaiken aikaa tosi vakaalta, mitä nyt henkilökunta pyöritteli meitä alhaalta käsin hitaasti ympäri.

Uskaltauduin katsomaan suoraan alas päin. Mini-ihmiset kävelivät suoraan meidän alta, ja bussiasema eli tyynesti omaa elämäänsä. Jälkiruuaksi tarjoiltiin vienon makuista juustokakkua raikkaan aromikkaalla basilikakastikkeella ja kirpeällä vadelmamelballa. Viinilasit täyttyivät pyytämättä.

Ruuan jälkeen elämäänsä kyllästyneet henkilöt monet kokeilivat istuimien alla olevia kahvoja, jotka vapauttivat selkänojan löhöasentoon. Piti vain varoa sitä toista kahvaa, josta heittoistuin laukeaa… Itse pidin pystyasentoa järkiratkaisuna. Lopussa fiilis oli kyllä huikea. Aurinko paistoi, melkeinpä koko Helsinki mahtui yhteen silmäykseen ja maha oli täynnä. Itse laskeutuminen tapahtui nopeasti, mutta aika pitkään vielä maan pinnallakin hymyilytti. Voittajafiilis ja huippukokemus, kirjaimellisesti.

Tämän ravintolan maisemiin ei pääse kyllästymään, ne kun vaihtuvat jatkuvasti. Menisin tosi mielelläni uudestaan vaikkapa johonkin Euroopan pääkaupunkiin, ulos Pariisin tai Lontoon taivaalle syömään :D

Dinner in the sky seuraavaksi Itävallassa syyskuussa.

Mimosa
8 kommenttia