Tulipa käväistyä ystävän kanssa Helsingin uudessa Hard Rock Cafeessa ihan uteliaisuudesta, niin kuin varmasti moni muukin oli päättänyt tehdä. Neljän aikaan iltapäivällä kahden hengen pöytä löytyi juuri ja juuri, jenkkityylisen portsarin neuvoteltua ensin alaovella korvanappiinsa. Yläkerran ravintolatila on pitkulainen mutta sen verran väljä, etteivät pöydät ihan mahdottoman kiinni toisissaan ole.
Istahdimme alas tutkiskelemaan englanninkielistä ruokalistaa, jota englantia palvelukielenäkin suosiva tarjoilija tyrkytti heti lähes malttamattomana. Pöydän yli jutellessaan joutui vähän korottamaan ääntä, koska äänimaisema koostui jos ei nyt hard rockista niin ainakin aika äänekkäästä taustamusiikista. Palvelu pelasi koko illan todella nopeasti. Niin tilaamamme juomat kuin itse ruokakin saapuivat hämmästyttävästi vain muutaman minuutin odottelun jälkeen. Henkilökuntaa parveilikin paikalla suomalaisittain poikkeuksellisen paljon. Pöytiä henkilökunta kattoi pareittain, ja synttäreitään viettävälle asiakkaalle kiirehtivät laulamaan happy birthdayta kaikki vapaat tarjoilijat. Ehkäpä palvelutaso tasoittaakin osittain paikan korkeaa turistihinnottelua.
Edulliseksi Hard Rock Cafeeta ei siis voi sanoa – startereista saa jo maksaa pari kymppiä, ja itse pääruoka – tuhti jenkkimättöpläjäys – kustantaa lähes poikkeuksetta kolmatta kymppiä nyt ainakin. Jälkkärit ja cocktailit menevät hinnaltaan myös kympin paremmalle puolelle, ja jos haluaa uudelleennimetyn drinkkinsä HRC-matkamuistolasissa, niin siitä tietysti vielä vähän extraa.
Ruoka itsessään on sitä mitä varmasti osaa odottaakin – hyvin amerikkalaista tuhtia liha-ilottelua, hampurilaiskekkeriä ja varmaa fuusioruokaa, ehkä vähän totuttua kekseliäämillä höysteillä ja pikku twisteillä. Oikein maukasta kyllä, ja varmasti tyydyttää kaiken kokoisen ahmimistarpeen. Sekä ruoka- että drinkkilistalla on kiitettävästi pituutta, eli valinnanvara ei ole ongelma, jos innokas tarjoilija vain antaa aikaa selailla tarjontaa.
Meidän lautasillemme päätyi Twisted Mac, Chicken and Cheese täyteläisellä kolmen juuston kastikkeella, ja kevyen näköinen Honey-Citrus Grilled Chicken Salad, jossa yllättikin salaatinlehtiin pyöräytelty tymäkän tulinen kastike. Pähkinät, sinihomejuusto ja kuivatut karpalot toivat kanan lisäksi niin paljon ruokaisuutta, että nälkäiseksi ei salaatista todellakaan jäänyt.
Juomina maistelimme mm. kesäisen kekseliästä mansikkapyre-basilika-limsadrinkkiä (alkoholiton), ja jälkkäriksi pitkää punaista drinkkiä, jolle oli keksitty erittäin omintakeinen nimi.
Hyvin toimi – listalla näyttivät mielenkiintoiselta myös esimerkiksi cheddartäytteiset Potato Skinsit, Fish & Chips oluttaikinakuoressa, Pulled Pork Sandwich, New York Style Cheesecake ja monet herkulliset drinkit.
Milloin tänne sitten suuntaisi? Ei ehkä purkamaan monen viikon kuulumisia (iso osa jää kuulematta), ja cocktailitkin ovat viikonlopun aloittelulle ainakin mun makuun pikkuisen liian tyyriitä. Isoon nälkään kuitenkin mainio vaihtoehto ainakin silloin, kun/jos haluaa hetken tuntea itsensä turistiksi omassa kaupungissaan. Sijainti kolmella sepällä on ainakin mainio tällaiseen hetken mielijohteeseen :D
Fossil fuels like coal and oil supplied us with all the essential resource
to produce our personal electricity using the use of
generators in power plants. Further, even when solar and wind generation increases
at 10% year-over-year for the next thirty years such as the development of China, nevertheless won’t
equal how much coal that individuals use. “Windfarms”
or clusters of wind turbines are employed all around the world.