Joululimppu sattui puheenaiheeksi ystäväni kanssa vähän ennen jouluaattoa, ja yllättäen hänellä olikin takataskussa meheväksi testattu piimälimppuresepti. Minä tarvitsen sen limpun joulupöytään, mutta en ole sitä itse koskaan leivoskellut, joten tartuin tietysti tarjottuun ohjeeseen kuin sika, no, limppuun ;)
Täytyy sanoa, että itselle oli kyllä yllätys, että piimälimppu sisältää melkein puolet ruisjauhoja, maistumatta kuitenkaan ruisleivältä. Ruokaisuuttahan ruis kyllä tuo reilusti, ei ole pullaleipää tämä :D
Taikinan joukkoon voi sekoitella mausteita omien mieltymysten mukaan. Tässä käytettiin fenkolinsiemeniä, anista ja kuminaa. Monet näkyvät käyttävän piimälimppuun myös esimerkiksi pomeranssinkuorta. Makeutta voi myös säätää siirapin määrää lisäämällä. Tällaisenaan sanoisin limppua miedosti makeaksi, ei mitenkään ätläkäksi :)
Jännästi piimälimppun pintaakin voidellaan eri tavoilla eri ohjeissa, monissa siirapilla tai siirappivedellä ja joskus moneen kertaan paiston aikanakin. Tämä limppu voideltiin kertaalleen piimällä, mikä toi kivaa kiiltoa, mutta ei makeutta eikä sitä myötä myöskään tahmeutta pintaan.
Limppu kohosi yli odotusten (ja ensimmäisellä kerralla myös yli kulhon reunojen), kun sille vain antoi tarpeeksi aikaa. Näinhän se leipien kanssa taitaa mennä, että hitaasti hyvä tulee. Valmiista leivästä tuli ensiluokkaisen pullea, sisältä sopivan tiivis ja makeuttakin oli juuri sopivasti omaan makuuni (ei imelyyteen asti mutta kuitenkin erottuvasti). Aika ylpeänä sai limpun nostaa aattona pöytään. Kiitos vaan S, ja etenkin S:n isä! ;D
Tuli vielä mieleen, että juhlalimppua voisi hyvin koristella jämätaikinasta muotoilluilla kukkasilla tai ohuista taikinapötköistä tehdyillä palmikoilla, jotka muotoilee leivän pintaan ennen paistamista.
_____
2 limppua * 200 C
Tarvitset:
- 8,5 dl piimää (+ voiteluun)
- 40 g hiivaa
- n. 6,5 dl ruisjauhoja
- n. 8,5 – 9 dl vehnäjauhoja
- 3/4 dl voita tai margariinia (laitoin sulatettuna)
- 3/4 dl siirappia (tai enemmän, jos pidät erityisesti makeasta limpusta)
- 1 rkl sokeria
- 2 tl suolaa
- 1 tl fenkolin siemeniä
- 1 tl aniksen siemeniä
- 1 tl kuminan siemeniä
Valmistus:
- Tee ensin “alkutaikina”: lämmitä piimä kädenlämpöiseksi kattilassa tai mikrossa. Sulata siihen hiiva ja sekoita joukkoon desin verran vehnäjauhoja ja desi ruisjauhoja. Jätä kohoamaan tunniksi lämpimään paikkaan puhtaalla liinalla peitettynä. Lämmin vesihaude tiskialtaassa ainakin tarjoaa mukavat olot taikinalle (ei välttämätön).
- Tee sitten taikina loppuun. Mittaa joukkoon siirappi, sokeri, suola, maustesiemenet (pyöräytä siemenet halutessasi kevyesti morttelin kautta) ja sulatettu voi tai margariini.
- Sekoita ja vaivaa lopuksi joukkoon molemmat jauhot. Kaikkia ei vehnäjauhoja ei välttämättä tarvitse saada menemään taikinaan, mutta se saa olla vaivaamisen loppuvaiheessa kuitenkin aika tiukkaa ja tiivistä. Jätä taikina taas kohoamaan peitettynä noin tunniksi lämpimään paikkaan.
- Jaa kohonnut taikina kahteen osaan ja leivo ne pyöreiksi tai pitkulaisiksi limpuiksi. Paina limput kevyesti muotoonsa, älä litistä kovin mataliksi. Jätä limput pellille kohoamaan 45 minuutiksi – tunniksi liinan alle.
Muista laittaa uuni päälle.
- Voitele limput lopuksi piimällä ja pistele muutamia reikiä pintaan haarukalla tms.
- Paista limppuja uunin keskitasossa 200 asteessa noin 50 minuuttia.
- Peitä jäähtyvät limput liinalla, niin ne säilyttävät mehevyytensä paremmin (kosteutta ei haihdu liikaa pois). Limppu säilyy useita päiviä huoneenlämmössä ja muutaman kuukauden pakkasessa.